Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

32. osa

Myrkkytassun edessä istuva Jäätähti kehräsi mielissään. Ehkä tämä oli kuvitellut, että hän ei enää tunnistaisi tätä tai ainakaan muistaisi tämän nimeä. Heidän edellinen tapaamisensa kuitenkin palautui kollin mieleen kuin se olisi tapahtunut vain auringonnousu sitten.

"Mitä sinä täällä teet?" Myrkkytassu tiedusteli uteliaana.

"Olen tullut kertomaan sinulle viestin", tähtikissa vastasi rauhallisella äänellä ja sai uteliaisuuden hänen sisällään vain kasvamaan, joten hän kysyi tällä kertaa:

"Minkälaisen viestin?"

"Älä menetä toivoasi ja uskoasi", Jäätähti maukui ja Myrkkytassu katsoi tätä hölmistyneenä. Siinäkö se? Tähtiklaanin kissa ei kuitenkaan vielä ollut valmis.

"Unohda menneet ja käännä katseesi tulevaan. Vaikeat ajat ovat tulossa mutta rakkaus on lähempänä kuin osaat arvatakaan."

Nyt hän oli entistä enemmän ymmällään ja hän kallisti päätään hämmentyneenä. Mistä naaras oikein puhui? Ja miten rakkaus liittyi mihinkään? Ei hänellä ollut aikaa miettiä muuta kuin soturikoulutustaan. Tai siis jos hän pystyisi jatkamaan sitä enää.

"Kaikki selviää aikanaan", Jäätähti kehräsi kuin olisi lukenut hänen ajatuksensa. Jokin tämän olemuksessa sai Myrkkytassun luottamaan tämän sanoihin, joten hän ei sanonut enää mitään. Hän ei tosin olisi pystynytkään, koska valkea naaras alkoi haihtua tuuleen ja pian hän tajusi olevansa yksin suurella aukiolla. Tuuli turkissaan puhaltaen hän sulki silmänsä, koska tiesi joutuvansa pimeyteen hetkenä minä hyvänsä.

**

Myrkkytassu avasi silmänsä parantajan pesässä ja tunsi uuden voiman sykkivän sisällään, vaikka loukkaantumisesta tulleet vammat muistuttivat heti olemassaolostaan. Aurinko ei ollut vielä noussut eikä luultavasti missään vaiheessa näkyisi, koska kolli kuuli sateen ropinaa pesän ulkopuolelta.

Lehtisateen aika oli edennyt ja pian kaikkialla olisi vain kuihtuneita kasveja ja lehdettömiä puita. Hän ei ollut aikaisemmin kiinnittänyt erityisemmin huomiota viileisiin ilmoihin, koska oli joutunut viettämään niin monta auringonnousua sisällä parantajan pesässä.

Hän jäi miettimään Jäätähden sanoja ja hänelle tuli tunne, että tämä kehotti häntä lopettamaan murjottamisen ja tekemään kaiken mahdollisen parantumisen auttamiseksi. Haavat hänen kyljessään ja päässään olivatkin jo parantuneet melko hyvin eivätkä ne olleet tulehtuneet Laakerinlehvän hoidon ansiosta. Myös hänen kovia kokeneesta hännästään oli kääritty hämähäkin seitti jo pois eikä siihen ollut jäänyt erityisen näkyvää jälkeä. Vain hänen oikea etujalkansa oli enää esteenä normaalin oppilaselämän jatkamiselle ja saattoi olla este hänen koko elämänsä.

Laakerinlehvä oli aikaisemmin kertonut, että luu hänen jalastaan oli murtunut koiran paiskatessa hänet kalliota vasten. Kun Lumitassu oli lipsauttanut totuuden parantaja oli kertonut rehellisesti, että hänellä oli vain pieni mahdollisuus päästä takaisin soturioppilaaksi ja silloinkin voisivat jotkut tehtävät olla hänelle vaikeampia, jopa mahdottomia. Ainoa toivo parantumiselle olisi pysyä mahdollisimman paikoillaan ja varoa loukkaantunutta jalkaa, ja niin hän oli pyrkinyt tekemään.

Myrkkytassun ajatuksen seilasivat asiasta toiseen ja vaivihkaa hänen mieleensä ilmestyi kuva Tuisketassusta. Hänen oli ikävä iloista kullanruskeavalkoista naarasta ja hän mietti kuumeisesti, mitä tälle mahtoi mennä. Hän ei ollut kuullut minkäänlaisia uutisia tästä ja saattoi vain toivoa, että kaikki oli hyvin.

"Oletpa sinä aikaisin hereillä", Laakerinlehvän unelias ääni herätti Myrkkytassun ajatuksistaan ja hän kääntyi katsomaan parantajaa. Tämä haukotteli ja venytellen asteli pois makuupaikaltaan syvemmältä pesästä. Hän käänsi pian katseensa toisaalle kunnes muisti, että oli päättänyt yrittää unohtaa epätoivon ja katkeruuden ja pyrkiä keskittymään paranemiseen.