Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

31. osa

"Mitä sinä sanoit?" Myrkkytassu kysyi epäuskoisena ja Lumitassu perääntyi hätääntyneenä muutaman askeleen kohti pesän sisäänkäyntiä.

"Myrkkytassu, älä...", tämä aneli.

"Mitä sinä sanoit?!" musta oppilas toisti epätoivoisen raivon vallassa ja unohti käskyn pysyä makuulla. Hän pyrki nousemaan mutta yhtäkkiä hänen jalkansa pettivätkin hänen altaansa, ja hän kaatui takaisin sammalien päälle kivusta sähähtäen.

Kuiskaustähti ja Laakerinlehvä olivat varmasti tienneet asiasta jo, joten miksi nämä eivät olleet maininneet siitä sanallakaan. Entä Raikastassu ja Ruototassu? Olivatko nämäkin olleet tietoisia asiasta? Oliko hän ollut ainoa, joka ei ollut tiennyt oman tulevaisuutensa olevan pilalla? Epätoivo kasvoi kasvamistaan hänen sisällään.

"Lumitassu, mitä sinä täällä teet?" Myrkkytassu tajusi hämärästi kuulevansa jostakin Laakerinlehvän äänen. Tämä oli ilmeisesti kuullut melun ja tajunnut jonkun olevan vialla. Tämän äänensävy kertoi, että Lumitassu ei olisi saanut olla paikalla.

"Kuiskaustähti, vie Lumitassu ulos!" kuului terävä käsky. Musta oppilas ei ollut tajunnut myös klaanipäällikön tulleen takaisin eikä sen enempää tajunnut tämän ja toisen oppilaan lähtemistäkään, "Myrkkytassu, kuuletko minua? Rauhoitu!"

Hän ei ollut oikein itsekään tajunnut yrittäneensä koko ajan pystyyn tuloksetta. Kuultuaan parantajan käskyn hän jäi makaamaan sammalille sydän kiivaasti hakaten ja tuijottaen eteensä tyhjin silmin.

"Rauhoitu, kyllä sinä paranet. Pysy nyt paikoillasi", valkoinen parantaja vakuutti mutta Myrkkytassu ei kuunnellut. Hän oli varma, että tämä yritti vain saada hänet rauhoittumaan eikä oikeasti ollut edes varma asiasta. Hän upotti kyntensä syvälle sammaliin ja tunsi itsensä petetyksi.

**

Myrkkytassu heräsi unestaan säpsähtäen mutta piti silmänsä visusti kiinni ja teeskenteli olevansa edelleen unessa, koska kuuli maukunaa lähettyviltä. Loukkaantumisesta oli kulunut jo ainakin neljäsosakuu, ehkä enemmänkin. Hän ei ollut enää edes varma. Hän ei ollut koko aikana nähnyt unissa isäänsä. Ehkä tämä oli niin häpeissään, että ei enää halunnut olla hänen kanssaan minkäänlaisessa tekemisissä.

Hän oli alkanut vihata parantajan pesää ja haavoja, jotka estivät häntä lähtemästä. Kaikkein eniten hän vihasi kuitenkin itseään, koska tiesi olevansa itse syyllinen loukkaantumiselle. Mitä jos hän ei olisikaan mennyt auttamaan Lumitassua? Olisiko kaikki silloin hyvin?

Ruototassu ja Raikastassu olivat useasti käyneet katsomassa häntä ja tuoneet tuoresaalista. Hän oli useasti kuitenkin esittänyt nukkuvansa, koska ei ollut halunnut puhua näille. Hän ei ollut myöskään syönyt melkein mitään, koska hän oli tuntunut menettäneen ruokahalunsa kokonaan.

"Tiedän, että et nuku! Älä yhtään yritä enää", Raikastassu tiuskaisi ja Myrkkytassu hieman säpsähti sitä, kuinka läheltä tämän ääni kuului. Senkin takia hän ymmärsi tämän sanovan sen hänelle, joten murahtaen hän raotti silmiään. Vaikka naaraan ääni oli ollut jämäkkä, tämän katse oli huolestunut ja säälivä eikä se parantanut hänen oloaan yhtään.

"Meillä on tänään taitojen arviointi", Raikastassu kertoi, kun tajusi, että musta kolli ei ollut sanomassa mitään.

"Mitä siitä?" Myrkkytassu tokaisi käheällä äänellä. Sen jälkeen, kun Lumitassu oli vahingossa lipsauttanut hänelle hänen loukkaantumisensa vakavuuden, hän oli pysynyt vaiti melkein koko ajan.

"Ajattelimme vain, että saattaisit olla iloinen, koska tämä on Ruototassun ensimmäinen kerta", hänen sisarensa jatkoi varovasti eikä hän voinut olla tuhahtamatta. Hän tiesi, että hän pitäisi olla iloinen parhaan ystävänsä puolesta mutta ei vain sillä hetkellä kyennyt. Hän oli jopa hieman katkera, koska joutui itse makaamaan hyödyttömänä parantajan pesässä samalla, kun hänen sisarensa ja ystävänsä pystyivät jatkamaan koulutustaan.

"Tiesin, että tämä oli huono idea", Myrkkytassu kuuli Ruototassun kuiskaavan epätoivoisena Raikastassulle. Hän esitti kuitenkin kuin ei olisi kuullut mitään. Hänen sisarensa huokaisi ennen kuin kääntyi mitään sanomatta ja lähti astelemaan ulos pesästä. Myrkkytassu oli kääntänyt katseensa jo muualle mutta näki sivusilmällä Ruototassun vilkaisevan häntä vielä ennen kuin juoksi naarasoppilaan kiinni.

"On-onko Myrkkytassu hereillä?" hän kuuli yllättäen kysymyksen tunnelista. Raikastassu vastasi kysymykseen jotain mutta Myrkkytassu ei saanut kunnolla selvää. Melkein heti sen jälkeen hän näki Lumitassun astuvan pesään. Hän kohtasi tämän katseen silmänräpäyksen ajaksi ennen kuin käänsi päänsä toisaalle, ja tämä näytti kavahtavan hänen vihasta hehkuvia silmiään. Vaaleanruskearaidallinen naaras laki hiiren hänen eteensä ja peruutti sitten pari askelta.

"Toin sinulle tämän", tämä maukui varovasti mutta kolli ei edes vilkaissut tuoresaaliiseen tai sanonut Lumitassulle mitään. Silmäkulmastaan hän näki tämän näyttävän masentuneelta ja tiesi toimivansa kylmästi. Hän ei vain voinut itselleen mitään.

"Olen pahoillani", naaras kuiskasi ja lähti sitten laahustamaan pois. Myrkkytassu kääntyi hitaasti katsomaan tämän perään ja näki vilauksen tämän maata laahaavasta hännästä ennen kuin tämä katosi kokonaan takaisin tunneliin.

**

Myrkkytassu tajusi seisovansa pimeässä Myrskyklaanin leirin aukiolla. Hän ihmetteli hetken, mitä teki siellä, mutta ymmärsi sitten katkerana näkevänsä vain unta. Muutenhan hän makaisi  parantajan pesässä. Kipu hänen kehostaan oli kadonnut ja hän tunsi väsymättömän voiman lihaksissaan. Hän toivoi unen kestävän ikuisesti.

Jokin voima houkutteli hänet ulos leiristä ja kivuttuaan jyrkänteen huipulle hän pinkaisi juoksuun. Hän nautti aluskasvillisuuden kosketuksesta turkissaan ja metsän raikkaista tuoksuista ympärillään. Hänestä tuntui kuin voima hänen jaloissaan vain lisääntyi ja hän rummutti maata käpälillään aina vain nopeampaa tallaten maahan pudonneet ja lakastuneet lehdet alleen. Vasta nyt hän tajusi, kuinka paljon oli kaivannut metsässä liikkumista ja juoksemista.

Pian Myrkkytassu tajusi päätyneensä lähelle Nelipuita. Hänestä tuntui kuin edellisestä käynnistä olisi kulunut monta kuuta. Hän pysähtyi mäen päälle tarkastelemaan alhaalla olevaa suurta aukiota ja sitä suojaavia tammia. Myös puhujankivi näkyi tummana varjojen keskellä. Kaikkein eniten hänen huomiotaan kiinnitti kuitenkin valkoinen hehku, jonka hän erotti himmeänä.

Lopulta kollioppilas syöksyi rinnettä alas eikä pysähtynyt edes ennen aukiota ympäröiviä pensaita vaan syöksyi niiden lävitse. Hengästyneenä ja sydän kiivaasti hakaten hän katsoi ympärilleen ja tajusi nyt valkoisen hehkun tulevan puhujankiven vieressä istuvasta kissasta. Hän arvasi tämän kuuluvan Tähtiklaaniin, koska mikään muu ei pystyisi selittämään tähtien lailla kimmeltävää vaaleaa turkkia.

Myrkkytassu asteli varovasti lähemmäs paikoilleen jämähtänyttä naarasta ja mitä lähemmäs hän pääsi, sitä tutummalta tämä alkoi näyttää. Lopulta hän oli enää vain muutaman ketunmitan päässä toisesta kissasta. Hän katsoi tämän kimaltaviin silmiin ja outo turvallisuuden tunne levisi hänen mieleensä.

"Tapaamme jälleen", tähtikissa totesi ja samassa Myrkkytassu tunnisti tämän. Tämän monen kissan kuorolta kuulostava ääni toi mieleen muistoja ajasta, jolloin hän oli vielä asunut Sulan luona kaksijalkalassa.

"Jäätähti", hän henkäisi.

_________________________________________________________

- Satakieli