Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

61. osa

Myrkkykiemura tajusi seisovansa pienellä aukiolla ympärillään pimeä metsä, jossa ei näkynyt liikettä. Taivas hänen yllään oli musta eikä yhtäkään tähteä näkynyt. Tuulenvirekään ei käynyt ja kaikkialla oli niin hiljaista, että hän pystyi kuulemaan omat nopeutuneet sydämenlyöntinsä. Hän tiesi, missä oli.

Aukiota kiersi tiheä pensaikko eikä helppoa ulospääsyä näkynyt missään. Hän vilkuili hermostuneen ympärilleen, koska pelkäsi Virranpauhun ilmestyvän yhtäkkiä jostakin. Tämä ei ollut näyttäytynyt hänelle pitkiin aikoihin, ja hän oli jo kuvitellut tämän luovuttaneen hänen suhteensa.

Äkkiä musta soturi näki pensaiden seassa kiiluvat silmät ja niiden vierellä toiset ja kolmannet. Antaessaan katseensa kiertää pensaikossa aukion ympärillä hän tajusi näkevänsä joka puolella silmäpareja, jotka tuijottivat häneen murhanhimoisina.

"Mitä te haluatte?" hän kysyi ääni värähtäen, ja juuri silloin pensaikoista alkoi hiipiä lähemmäs mustia kissoja. Hän ei tunnistanut näistä yhtäkään. Kolli painoi kyntensä maahan allaan ja mietti epätoivoisesti pakokeinoa.

"Tulet menettämään kaikki rakkaasi ja silloin voit syyttää vain itseäsi", eräs kissoista murisi ja Myrkkykiemura tunnisti Murjotustähden lausumat sanat. Sillä silmänräpäyksellä kissan musta turkki vaihtui leopardikuvioiseen, ja hän tajusi tuijottavasti Varjoklaanin päällikön ikäviin meripihkanvärisiin silmiin. Vilkaistessaan taas ympärilleen hän nopeasti henkäisten tajusi näkevänsä Varjoklaanin kissoja.

"Se on jo alkanut", kuului uhkaava maukaisu kuin kaikki varjoklaanilaiset olisivat sanoneet sen samaan aikaan eikä Myrkkykiemura ehtinyt tehdä mitään, kun kaikki vihollissoturit yllättäen hyökkäsivät häntä kohden.

**

"Myrkkykiemura!" kuului äkäinen maukaisu hänen viereltään ja hän räväytti silmänsä auki henkeään haukkoen. Painajaisen tuoma kauhu piti häntä vielä hetken otteessaan kunnes hän tajusi olevansa soturien pesässä ympärillään rauhallisina nukkuvat Myrskyklaanin soturit. Hän nosti katseensa vierellään seisovaan Palavakasvoon, joka näytti ärtyneeltä.

"Haluan, että menet tarkistamaan Jokiklaanin vastaisen rajan oppilaasi kanssa. Ota mukaasi myös joku toinen soturi", varapäällikkö määräsi ja Myrkkykiemura osasi unenpöpperöisenä vain nyökätä, "Pihkamieli lupasi ottaa Huutotassun tänään myöhemmin partioon. Voitte metsästää matkalla hieman, jos kaikki on rauhallista."

Sen sanottuaan harmaa kolli lähti ja jätti soturin heräilemään itsekseen. Hän ravisti päätään poistaakseen unen mielestään. Se oli onneksi ollut vain painajainen, eikä Virranpauhu ollutkaan tullut tapaamaan häntä. Soturi nousi venytellen jaloilleen ja ravisti sammaleen palaset turkiltaan miettien, kenet ottaisi mukaansa.

Hänen katseensa kohdistui viereisellä petillä makaavaan Lumihuurteeseen ja hänen katseensa pehmeni, kun hän katsoi kumppaninsa hengityksen tahtiin kohoilevaa kehoa. Heidän öisestä metsästysretkestään oli kulunut muutama auringonnousu, ja hän olisi mielellään herättänyt tämän mukaansa partioon. Naaras oli kuitenkin ollut iltapartiossa, joten hän päätti kutsua Ruotouskon mukaansa.

Myrkkykiemuran onneksi hänen ystävänsä makuupaikka oli melkein hänen vieressään, joten hänen ei tarvinnut lähteä hiipimään muiden nukkuvien soturien sekaan. Hän töni toista kollia tassullaan ja hiljaa kutsui tämän nimeä. Tämä avasi pian silmänsä ja näytti huomaavan hänet heti.

"Mitä nyt?" Ruotousko kysyi avaten leukansa haukotukseen.

"Mennään tarkistamaan Jokiklaanin raja. Palavakasvo käski ottaa myös Onnentassun mukaan", mustaturkkinen soturi selitti ystävälleen ja tämä näytti piristyvän ajatuksesta.