Myrkkykiemura ryntäsi Laakerinlehvän luokse ja yritti poistaa mielestään pahinta mahdollista ajatusta katsoessaan parantajan ilmettä. Hän näki sivusilmällä myös Onnentassun ilmestyneen lähemmäs kuulemaan uutiset mutta ei kiinnittänyt oppilaaseensa mitään huomiota.
"Sano, että Lumihuurre on kunnossa", hän pyysi silmät suurina huolesta, ja valkoinen naaras nosti katseensa häneen. Tämä siristi silmiään ja naukui hitaasti:
"Kuten itsekin tiesit, jokin oli pahasti pielessä. Vain Tähtiklaani tietää, miksi synnytys alkoi jo nyt. Lumihuurre kuitenkin selviää. Mutta..."
Myrkkykiemura tunsi helpotuksen kulkevan ylitseen kuullessaan, että hänen kumppaninsa selviäisi. Hän kuitenkin jähmettyi paikoilleen hengitystään pidättäen, kun parantaja yllättäen hiljeni ja epävarmuuden varjo pyyhkäisi tämän naamalla.
"Pentuja oli kaksi, toinen heistä ei selvinnyt," Laakerinlehvä huokaisi lopulta ja laski katseensa maahan, "on mahdollista, että hän on ollut kuolleena jo ennen syntymää."
Mustan varapäällikön katse vajosi hitaasti maahan hänen tassuihinsa, kun hän yritti käsitellä mielessään parantajan kertomaa asiaa. Hänen oli myönnettävä itselleen, että hän oli Lumihuurteen löytämisen jälkeen hädin tuskin antanut ajatustakaan pennuille, koska hän oli ollut vain niin keskittynyt kumppaniinsa. Nyt kun hän kuuli toisen pennun kuolleen, ikävä tunne alkoi puristaa häntä sisältä.
"Voinko...voinko mennä katsomaan?" hän kysyi hädin tuskin kuuluvalla äänellä ja sai vastaukseksi lyhyen nyökkäyksen. Hän ei kuitenkaan ehtinyt liikkua, kun Laakerinlehvä maukui:
"Lumihuurre ja elossa oleva pentu on pian saatava leiriin. Metsässä ei ole turvallista."
Myrkkykiemura nyökkäsi ennen kuin pujahti valkoisen kissan ohitse ja juoksi sitten tassut maata rummuttaen suuntaan, josta parantaja oli vain hetki sitten tullut. Hän kuulosteli ympärillään kuuluvia ääniä mutta kaikki vaikutti tavalliselta kuin mitään normaalista poikkeavaa ei olisi tapahtunutkaan.
Hän pääsi nopeasti takaisin Lumihuurteen ja Pihlajanmarjan luokse. Vaaleanruskearaidallinen naaras makasi samassa paikassa kuin aikaisemminkin silmät ummessa mutta nyt tasaisen rauhallisesti hengittäen. Tämän vieressä istuva parantajaoppilas silitti kuningattaren kylkeä hellästi hännällään.
"Lumihuurre", kolli maukui huolestuneena astuessaan viimeisen askeleen kumppaninsa vierelle ja kosketti varovasti tämän poskea kuonollaan. Naaras raotti hieman silmiään mutta sulki ne uudelleen pian syvään huokaisten. Hän ei ollut voinut olla huomaamatta surua tämän katseessa.
Myrkkykiemura laski katseensa kahteen Lumihuurteen vierellä makaavaan pentuun, joista eloon jäänyt mustaruskea täplikäs pentu liikkui pienesti ja paineli tassuillaan emonsa pehmeää vatsaa. Tämän viereen oli laskettu aivan emonsa näköinen vaaleanruskearaidallinen pentu. Kaukaa tämä näytti vain nukkuvalta mutta musta kolli joutui surukseen huomaamaan, että tämän kylki ei kohoillut lainkaan.
"Myrkkykiemura ja Pihlajanmarja, auttakaa te Lumihuurretta. Minä ja Onnentassu otamme pennut."
Myrskyklaanin varapäällikkö ei ollut huomannut Laakerinlehvän palaavan Onnentassun kanssa ennen kuin tämä avasi suunsa. Hän vilkaisi parantajaa nopeasti ennen kuin astui askeleen sivummalle, jotta kaksikko voisi nostaa pennut varovasti pois Lumihuurteen viereltä.
"Lumihuurre, sinun pitää nousta. Meidän täytyy saada sinut ja pennut leiriin", Myrkkykiemura maukui hiljaa ja kosketti kumppaninsa lapaa. Tämä avasi hitaasti silmänsä kokonaan ja nyökkäsi väsyneesti. Pihlajanmarja tuki toiselta puolelta, kun raidallinen naaras vaivalloisesti kampesi itsensä jaloilleen. Tämä näytti voimattomalta ja horjui kuin voisi kaatua takaisin kyljelleen hetkenä minä hyvänsä. Mustaturkkinen kissa painautui Lumihuurteen kylkeä vasten ja antoi tämän nojata itseensä lähes koko painollaan.
**
Lumihuurre lyyhistyi sammalien päälle, kun he ikuisuuden jälkeen olivat leirissä ja pääsivät pentutarhalle. Tämä jäi makaamaan kyljelleen ja pentuja kantaneet Laakerinlehvä ja Onnentassu laskivat nämä emonsa viereen. Myrkkykiemura kuitenkin tiesi, että hänen pitäisi pian haudata kuolleena syntynyt pentu. Täplikäs pentu vikisi hiljaa mutta hiljeni alkaessaan juoda maitoa.
"Myrkkykiemura, tulen jonkin ajan päästä uudelleen. Ilmoita kuitenkin heti, jos jotakin erikoista ilmenee", Laakerinlehvä maukui hätistäessään soturioppilaan ja parantajaoppilaan pesästä. Musta kolli nyökkäsi mutta ei kääntynyt enää katsomaan kohti pesän sisäänkäyntiä, jota kautta myös valkea parantaja poistui. Heidän saapuessaan Sysiseitsen oli patistanut Vasapennun kanssaan ulos, joten hänen lisäkseen pesässä olivat vain pennut ja Lumihuurre.
"Myrkkykiemura...anna anteeksi", Lumihuurre yllättäen maukui käheällä äänellä ja sillä silmänräpäyksellä hänen huomionsa oli kiinnittynyt tämän sumeisiin silmiin, "minun takiani hän kuoli. Minun olisi pitänyt pysyä leirissä."
"Ei se ole sinun vikasi. Kukaan ei olisi voinut arvata, että synnytys alkaisi näin aikaisin", Myrkkykiemura maukui lohduttavasti ja nuolaisi tämän poskea lempeästi. Raidallinen naaras ei vastannut mutta pakottautui kohottamaan päätään sammalista ja painoi kuononsa vasten itsensä näköistä pentua, joka makasi liikkumattomana tämän vatsan vierellä.
"Hänet pitää haudata pian", kuningatar totesi hiljaa ja musta kolli laski katseensa nyökäten vaisusti.
"Niin."
"Haluan...haluan kuitenkin nimetä hänet ensin... Hänen nimensä on Ilopentu", Lumihuurre maukui ääni särkyen, "hänestä olisi ollut meille niin paljon iloa tulevina vuodenaikoina..."
Myrkkykiemura katsoi murheellisena, kuinka hänen kumppaninsa painoi kuononsa vielä kerran kuollutta pentua vasten ennen kuin huokaisi syvään. Kolli kumartui lähemmäs ja otti hellästi raidallisen pennun suuhunsa kantaakseen tämän ulos pentutarhasta. Pesän sisäänkäynnillä hän vilkaisi vielä lapansa yli ja näki Lumihuurteen seuraavan häntä katseellaan.
Päästyään takaisin aukiolle kaikkien katseet kohdistuivat häneen ja hänen kantamaansa pentuun. Kun he olivat tulleet leiriin, kaikki olivat olleet vastassa mutta kukaan Lumihuurteen luona ollut ei ollut kertonut vielä silloin mitään. Näiden myötätuntoisista ilmeistä hän kuitenkin ymmärsi, että uutiset olivat tähän mennessä levinneet kaikkien keskuuteen. Hän näki Laakerinlehvän Kuiskaustähden luona Suurkiven varjoissa mutta lähti itse kohti leirin sisäänkäyntiä.
"Pidätkö hetken silmällä pentutarhaa?" hän kysyi hieman epäselvästi mutisten Onnentassulta, joka oli odottanut pesän ulkopuolella. Tämä nyökkäsi nopeasti ja istahti alas pesän sisäänkäynnin viereen.
"Isä", hän kuuli yllättäen hiljaisen maukaisun viereltään, kun oli jo melkein piikkihernetunnelin luona. Hän pysähtyi ja kääntyi katsomaan Arpitassua ja Vierastassua, jotka tuijottivat silmät suurina hänen suussaan roikkuvaa elotonta sisarustaan. Hän antoi poikiensa katsoa hetken pentua ennen kuin nyökkäsi pienesti ja sanomatta sanaakaan jatkoi matkaa näiden ohitse.
Päästyään leirin ulkopuolelle Myrkkykiemura suunnisti kohti hautauspaikkaa rauhallisin askelin. Jos hän ei olisi kantanut suussaan kuollutta pentua, hän olisi voinut kuvitella kaiken olevan kunnossa.
Kun kolli saapui paikkaan, jonne hänen kuolleet klaanitoverinsa olivat haudattu, hän laski hellästi Ilopennun suustaan ruohikon joukkoon. Hän alkoi kaivaa kuoppaa ja saatuaan sen valmiiksi laski raidallisen pennun sen pohjalle. Hän asetteli Ilopennun asentoon kuin tämä olisi unessa ja nuolaisi tämän päälakea lempeästi jääden sitten vielä viimeisen kerran katsomaan pentuaan. Lopulta Myrskyklaanin varapäällikkö alkoi tassuillaan kauhoa hiekkaa peittääkseen kuopan eikä kestänyt kauaa, kun pieni raidallinen ruumis oli kadonnut hiekan alle.
_________________________________________________________
- Satakieli
CZYTASZ
Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys
FantasyMyrkkytähti on päällikkö, jonka kaikkien klaanien kissat tietävät. Kaikki tietävät myös hänen menneisyytensä, ja nyt on sinun vuorosi kuulla se. Tarina sinnikkyydestä ja uskollisuudesta kaikkein vaikeimpinakin hetkinä sekä osoitus, millainen todelli...
