Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

39. osa

Myrkkykiemura heräsi säpsähtäen ja nosti uneliaasti päätään saadakseen selville, mikä oli hänet herättänyt. Hänen silmänsä hakeutuivat pesän sisäänkäynnille, jonka luona Myrskyklaanin varapäällikkö Palavakasvo seisoi ulos vilkaisten.

"Ajattelin, että voisit lähteä aamupartioon", tämä maukui hiljaa huomattuaan, että hän oli hereillä. Kolli olisi mieluusti jäänyt nukkumaan pehmeille sammalille sen sijaan, että lähtisi ulos kylmään, mutta hän tiesi, että kieltäytyminen ei olisi vaihtoehto ja partioiminen kuului joka tapauksessa hänen velvollisuuksiinsa.

"Tulen ihan pian", hän lupasi haukotellen ja raajojaan venytellen nousi seisomaan. Pienet sammaleen palaset olivat yön aikana tarttuneet hänen turkkiinsa ja hän ravisti ne pois varoen, että ne eivät lentäneet nukkuvien sotureiden päälle. Kun hän lopulta oli valmis, hän asteli varovasti pesän reunaa pitkin sisäänkäynnille ja siitä ulos.

Aukiolla oli vielä hämärää, kun Myrkkykiemura asteli kohti Suurkiveä, jonka luona Palavakasvo oli Pilvenriekaleen ja Likakatseen kanssa, mistä hän arveli näiden tulevan myös aamupartioon. Oppilaiden pesän suunnalta Tunturitassu asteli lähemmäs haukotellen ja turkki pörrössä.

"Huomenta", tämä maukui silmiään räpytellen istahtaessaan lumiseen maahan.

"Likakatse johtaa partiota", Palavakasvo ilmoitti ja katsoi tuimasti oppilasta, "joten tottele häntä."

"Ainahan minä", Tunturitassu vastasi lapojaan kohauttaen, ja Myrkkykiemuran oli käännettävä päänsä tuhahtaen toisaalle peittääkseen ajatuksensa. Mahtoiko oppilas uskoa sanojaan itsekään? Hän osasi hyvin kuvitella, miten vaaleanharmaaraidallinen kolli vänkäisi jokaisesta asiasta, joka ei tätä miellyttänyt. Myöskään Palavakasvo ei näyttänyt vakuuttuneelta mutta ei sanonut enää mitään.

"Mennään sitten", Likakatse maukui ja lähti rauhallisin askelin kohti piikkihernetunnelia. Musta soturi seurasi tätä ja leiristä ulos päästyään antoi itselleen hetken aikaa haistella metsän raikkaita tuoksuja.

**

Myrkkykiemura tassutteli askeleen Likakatseen perässä. Partio oli kiertänyt jo melkein koko reviirin rajat ja Aurinkokivet olivat vielä viimeinen paikka, jossa heidän piti käydä. Koko matka, jonka he olivat kulkeneet joen viertä, Jokiklaanin haju oli ollut vahva ja Myrkkykiemura oli koko ajan tarkkaillut metsää joen toisella puolella. Yhtäkään toisen klaanin kissaa hän ei ollut kuitenkaan nähnyt.

Mitä lähemmäs partio pääsi Aurinkokiviä, sitä varmemmaksi musta soturi tuli siitä, että kaikki ei ollut kunnossa. Hän vilkuili Likakatsetta miettien, huomaisiko tämä itse samaa, ja epäröi hetken, kannattaisiko hänen kertoa ajatuksistaan partion johtajalle. Hän ei ollut puhunut naaraalle kovinkaan montaa kertaa aikaisemmin, mutta lopulta hän rohkaistui ja otti muutaman nopeamman askeleen päästäkseen kokeneemman soturin rinnalle.

"Likakatse", hän aloitti epävarmasti ja tuhkanharmaa naaras vilkaisi häntä kysyvästi, "minusta tuntuu kuin kaikki ei olisi kunnossa. Jokiklaanin haju on omituisen voimakas kuin joku heistä olisi meidän reviirillämme."

Likakatse näytti valpastuvan heti ja tämä katsoi joka puolelle korvat hörössä. Myrkkykiemura oli hieman helpottunut siitä, että oli kertonut asian ja että tämä oli ottanut hänen sanansa vakavasti.

"Olet oikeassa", tämä totesi ja lähti nopeammin kohti Aurinkokiviä, jonne ei ollut enää pitkä matka, "meidän kannattaa pitää kiirettä, jotta saamme tunkeilijat kiinni itse teossa, jos heitä on täällä."

Musta kolli loikki tämän perään, vaikka hengen haukkominen pakkasessa sattui hänen kurkkuaan. Hetken päästä ei ollut enää epäilystäkään, etteikö toisen klaanin haju olisi tullut heidän puoleltaan jokea.

Äkkiä partion johtaja hidasti vauhtia ja näytti hännällään merkin pysyä matalana. Heti merkin nähtyään kaikki partion jäsenet painautuivat maata vasten ja Myrkkykiemura toivoi, että hänen musta turkkinsa ei loistaisi liian selkeästi lumessa ja näin paljastaisi koko partiota. Likakatse hiipi lähemmäs aukiota hänen edessään ja kurkisti lumisten pensaiden läpi.

"Haistan Myrskyklaanin, aamupartio on varmaankin lähellä. Meidän on parasta mennä", kuului tuntematon ääni hieman kauempaa ja sai Myrkkykiemuran niskakarvat nousemaan pystyyn. Hän oli siis ollut oikeassa ja jokiklaanilaiset olivat tunkeutuneet heidän reviirilleen!

"Tunkeutujia!" Likakatse sähähti ja loikkasi piilosta aukiolle muu partio perässään. He olivat kuitenkin silmänräpäyksen liian hitaita, koska he näkivät enää ainoastaan kaksi hännänpäätä, jotka katosivat joen toisella puolella olevaan metsään.

"Hiirenpapanat!" raivostuneen näköinen partion johtaja sihahti silmäillen jään yli johtavia jälkiä lumessa ilmaa hännällään sivaltaen. Lumisten kallioiden päällä aivan heidän lähellään näkyi verta, mikä kieli siitä, että jokiklaanilaiset olivat onnistuneet saamaan jotakin kiinni.

"Tästä täytyy kertoa Kuiskaustähdelle", tuhkanharmaa soturi päätti, "Pilvenriekale mene sinä jo Tunturitassun kanssa edeltä leiriin. Me tutkimme Myrkkykiemuran kanssa vielä hieman ympäristöä."

"Käskystä", pitkäturkkinen kolli vastasi ja kiepahti ympäri syöksyen syvemmälle metsään suunnaten kohti leiriä. Tunturitassu lähti seuraamaan tätä ja oli kerrankin hiljaa eikä väittänyt vastaan.

"Katso sinä tuolta rannalta", Likakatse määräsi ja tämän äänensävy oli sellainen, että Myrkkykiemuralle ei olisi tullut mieleenkään väittää vastaan. Hän tassutteli lumista kalliota pitkin alas joen rannalle varoen liukastumasta. Musta kolli joutui kulkemaan hieman ylävirtaan ennen kuin löysi kohdan, josta tunkeilijat olivat heidän reviirilleen tulleet.

Myrkkykiemura katsoi hetken joen yli Jokiklaanin reviirille ja oli näkevinään metsässä kiiluvat silmät. Hän räpäytti silmiään ja näky oli poissa. Hetken hän mietti, oliko vain tulossa hulluksi ja kuvitellut koko asian vai oliko toisella puolella oikeasti ollut joku. Hän ei kuitenkaan halunnut jäädä miettimään asiaa pidemmäksi aikaa vaan kipusi takaisin Aurinkokivien huipulle kertoakseen Likakatseelle jäljistä.

_________________________________________________________

- Satakieli