Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

57. osa

"Tässä on Ukkospolku. Joudumme onneksi ylittämään sellaisia vain harvoin. Painakaa mieleenne, että se on vaarallinen paikka, älkääkä menkö turhaan sellaisen lähelle", Pilvenriekale selitti kahdelle oppilaalle metsän rajasta. Tämän vierellä seisova Myrkkykiemura katsoi Ukkospolun ylitse Varjoklaanin reviirille ja oli näkevinään siellä liikettä. Silmänräpäyksen päästä liike kuitenkin tuntui pysähtyneen, ja hän arveli vain kuvitelleensa.

"Tuolla Ukkospolun toisella puolella on Varjoklaanin reviiri. Opetelkaa heidän tuoksunsa hyvin", mustaturkkinen soturi maukui kääntyessään muita kissoja kohti.

"Tuoltako Arpipentu ja Vieraspentu pelastettiin?" Onnentassu kysyi uteliaasti ja tuijotti korvat hörössä harvaa havumetsään heidän edessään. Myrkkykiemura nyökkäsi vaitonaisena ja tajusi siinä samassa, että tämän veli Huutotassu oli lähtenyt hiipimään lähemmäs Ukkospolkua.

"Huutotassu, tänne sieltä!" Pilvenriekale ärähti ja sai oppilaan pysähtymään. He olivat kuitenkin jo matkan aikana tajunneet, että tämä totteli käskyjä vain harvoin ja oli tunkemassa kuononsa kaikkeen mielenkiintoiseen. Myrkkykiemura ei ollut kateellinen toiselle soturille, koska Onnentassu tuntui olevan veljensä täysi vastakohta. Tämä kuunteli tarkkaavaisena ja pysyi lähellä mestariaan.

"Mikä tämä haju on?" edemmäs astellut tummanoranssi kollioppilas kysyi kääntyen katsomaan taakseen nenäänsä nyrpistäen. Myrkkykiemura arveli tämän tarkoittavan Ukkospolun hajua, joka tosiaan oli hirveä ja sai jopa hänen silmänsä vuotamaan, vaikka tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän sitä joutui haistelemaan.

Kumpikaan sotureista ei kuitenkaan ehtinyt vastata, kun jyrinä voimistui heidän lähettyvillään ja maa heidän tassujensa alla alkoi täristä. Ukkospolkua pitkin heitä kohti viiletti hirviö lennättäen mustan aineen päältä sulalunta ympärilleen.

Molemmat oppilaat painautuivat maata vasten järkyttynein ilmein. Myrkkykiemura painoi kyntensä lumen alta paljastuneeseen maahan, vaikka tiesi, että hirviöstä tuleva ilmavirta hädin tuskin yltäisi heidän luokseen.

"Mikä tuo oli?" Huutotassu kysyi ääni väristen, kun hirviö oli jo kaukana. Tämän karvat olivat järkytyksestä pystyssä eikä kollia tarvinnut enää uudestaan käskeä palaamaan muiden luokse. Myös soturien luokse jäänyt Onnentassu tuijotti hirviön perään silmät suurina.

"Se oli hirviö. Niitä liikkuu Ukkospolulla vähän väliä mutta ne harvoin poikkeavat siltä. Jos sellaisen alle jää, sinusta ei jää enää mitään jäljelle", Pilvenriekale tokaisi, "joten opettele kuuntelemaan käskyjä, jos et halua joutua ongelmiin!"

"Anteeksi", Huutotassu mutisi ja näytti kerrankin nololta roikottaessaan päätään pystymättä katsomaan mestariinsa.

"Jatketaan matkaa", Myrkkykiemura ehdotti ja Onnentassu tuntui seuraavan häntä mielihyvin. Oppilas ei selvästikään halunnut jäädä lähellekään Ukkospolkua yhtään pidemmäksi aikaa.

**

"Onko tämäkin jonkun toisen klaanin haju?" Onnentassu kysyi kuono pystyssä, kun he olivat lähestymässä jokea. He olivat jo kiertäneet melkein koko reviirin ja kävisivät vielä viimeisenä Aurinkokivillä. Pilvenriekale ja Myrkkykiemura olivat miettineet pitkään, veisivätkö oppilaita sinne ollenkaan mutta lopulta päättäneet käydä nopeasti katsomassa.

"Kyllä", Myrkkykiemura vastasi hyväksyvästi ja oli ylpeä, että hänen oppilaansa oli huomannut uuden hajun, "se kuuluu Jokiklaanille."

"Ai Jokiklaanille?" Huutotassu toisti. Tämä oli astellut nyrpeän näköisenä joukon viimeisenä ja kerrankin pysynyt lähettyvillä eikä lähtenyt kuljeskelemaan omille teilleen. Nyt tämän mielenkiinto oli kuitenkin taas herännyt.

"Eikö se ollut Jokiklaani, joka on tunkeutunut meidän reviirillemme? Onko tämä niiden hiirenaivojen haju?" tummanoranssi oppilas kysyi ja huokaisten Pilvenriekale nyökkäsi eikä vaivautunut valittamaan oppilaalle tämän kielenkäytöstä. Tämä oli selvästi salakuunnellut sotureiden puheita riistavarkauksista ollessaan vielä pentutarhassa.

"Sen takia meidän on oltava varovaisia. Emme voi tietää, aikovatko he edelleen ylittää rajan", tämän mestari varoitti mutta sai osakseen ihmettelevän katseen.

"Miksi me emme sitten anna niille opetusta? Eikö Kuiskaustähti halua puolustaa Myrskyklaanin rajoja?" Huutotassu tiedusteli ja tällä kertaa tämän ääni oli vilpittömän ihmettelevä. Myrkkykiemura kohtasi hetkeksi Pilvenriekaleen siniset silmät. Oppilas oli esittänyt äänen kysymyksen, joka oli vaivannut klaanin sotureita jo kauemmin. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut tietävän syytä, miksi Kuiskaustähti ei ollut käskenyt sotureiden tehdä jotakin asian eteen.

"En tiedä", Myrkkykiemura myönsi lopulta ja kysymyksen esittänyt kolli nyökkäsi eikä kysynyt enää enempää asiasta. Hän kuitenkin huomasi, että vastaus ei ollut tyydyttänyt tämän tiedonjanoa. Parempaa vastausta hänellä tai Pilvenriekaleella ei kuitenkaan olisi tarjota.

Matka jatkui hiljaisuuden vallitessa ja pian Aurinkokivet ilmestyivät näkyviin puiden lomasta. Valkoinen soturi astui pois metsän suojista ensimmäisenä eikä Myrkkykiemura voinut olla huomaamatta, miten varovaisesti tämä liikkui eteenpäin. Jokiklaanin hajua ei kuitenkaan tuntunut heidän puolellaan ellei otettu huomioon tuulen joen yli kuljettamaa löyhkää.

Päästyään Aurinkokivien huipulle Myrkkykiemura pysähtyi ja katsoi jokea. Se näytti normaalia voimakkaammalta ja ajatuskin virran vietäväksi joutumisesta puistatti. Hän ei ymmärtänyt, miten Jokiklaanilaiset vapaaehtoisesti pystyivät uimaan hyisessä vedessä.

"Virta on voimakas", Pilvenriekale totesi hänen viereltään kuin lukien hänen ajatuksensa ennen kuin kääntyi oppilaita kohden tuimasti, "pysykää kaukana joesta. Jos joudutte sen mukaan, teillä on hyvin pieni mahdollisuus päästä sieltä elävänä ylös."

Oppilaat tuntuivat ymmärtävän varoituksen vakavuuden, koska silmäilivät virtaavaa vettä epäluuloisina, eikä edes Huutotassu näyttänyt halukkaalta menemään lähemmäs.

"Viherlehden aikana täällä on yleensä paljon riistaa ja kallioilla on lämmintä, joten täällä on mukava levätä", Pilvenriekale selitti ja kuin oppilaan innolla myös musta kolli odotti viherlehden saapumista, jotta saisi kokea Aurinkokivien lämmön.

"Tulkaa, meidän on aika palata leiriin", Myrkkykiemura maukui, koska aurinko oli jo laskemassa ja taivaanranta alkoi tummua. Metsässä alkoi jo hämärtää eikä kuluisi kauaa, kun joka puolella heidän ympärillään olisi pimeää.

**

Viimein Myrkkykiemura astui leiriin Pilvenriekale ja kaksi oppilasta perässään. Jopa yli-innokas Huutotassu näytti väsyneeltä ja pitkän retken uuvuttamalta.

"Menkää nyt syömään jotakin ja sitten nukkumaan, jotta jaksatte nousta aikaisin huomenna", hän kehotti ja oppilaat lähtivät laahustamaan kohti tuoresaaliskasaa. Hänen viereensä pysähtynyt toinen soturi nyökkäsi hyvästiksi ennen kuin tassutteli pois.

Kuin huomaamattaan musta kolli tajusi jääneensä yksin. Hän näki Lumihuurteen lähellä soturien pesää syömässä tuoresaalista ja päätti liittyä tämän seuraan haettuaan itselleenkin syötävää.

"Miten oppilaiden kanssa sujui?" naaras kysyi huomattuaan hänet. Hän laski valitsemansa oravan eteensä maahan ennen kuin vastasi:

"Ihan hyvin. Pilvenriekaleella voi tosin olla tassut täynnä töitä yrittäessään saada Huutotassua kuuntelemaan."

Sen kuullessaan Lumihuurre naurahti mrrau, koska kellekään ei tullut uutena asiana oppilaan luonne. Sen olivat kaikki huomanneet jo tämän vielä ollessa pentutarhassa ja Ampiaisaivastuksen yrittäessä epätoivoisesti pitää tätä kurissa.

"Olivatko Arpipentu ja Vieraspentu kiltisti?" musta soturi kysäisi purtuaan ensimmäisen palasen tuoresaaliista, kun muisti, miten raidallinen naaras oli saanut näiden ajatukset muualle luvattuaan opettaa vaanimista.

"Tietysti", Lumihuurre kehräsi huvittuneena, "he oppivat varmasti nopeasti päästyään oppilaiksi. Ampiaisaivastukselta ei taida tehtävät loppua kesken ennen kuin ne kaksi nimitetään myös."

"Se uskon", Myrkkykiemura maukui tyytyväisenä ennen kuin jatkoi ateriaansa.

_________________________________________________________

- Satakieli