Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

30. osa

Myrkkytassu tajusi hämärästi makaavansa jollakin pehmeällä. Kipu iski häneen heti, kun hän tuli täysin tajuihinsa. Hän puristi silmänsä tiukemmin kiinni ja toivoi pystyvänsä palaamaan takaisin pimeyteen. Kun hän tajusi, että hän ei pystyisi nukahtamaan uudelleen, vaikka haluaisikin, hän hitaasti avasi silmänsä. Hän tajusi olevansa parantajan pesässä ja yritti miettiä, miten oli sinne joutunut. Vaikka hän kuinka yritti, hän ei kuollakseenkaan muistanut, mitä oli tapahtunut.

Kolli sihahti kipua, joka tuntui koko hänen kehossaan, mutta siitä huolimatta hän yritti nousta istumaan. Hänestä kuitenkin tuntui, että hänen käpälänsä eivät toimineen kuten hän halusi. Siinä samassa Laakerinlehvä syöksyi paikalle jostakin syvemmältä pesästä ja työnsi hänet päättäväisesti takaisin makuulle.

"Älä yritä nousta!" tämä määräsi epämääräisesti mutisten pitäen joitakin yrttejä suussaan ja Myrkkytassu totteli huokaisten. Samalla hän kuitenkin tajusi kysyä tapahtuneista. Varmasti parantaja osaisi kertoa ainakin jotain.

"Mitä tapahtui?" hän tiedusteli mutta parantaja pysyi hetken hiljaa ja laski ainoastaan suussaan olleet yrtit hänen eteensä.

"Teit jotakin tyhmää ja holtitonta. Kuiskaustähti tulee varmasti puhumaan kanssasi pian, kun saa tietää, että olet herännyt. Syö nämä, ne auttavat kipuun ja mitä tahansa tapahtuukin yritä pysyä paikallasi", valkea naaras maukui päätään pudistaen ja Myrkkytassulle tuli tunne, että tämä ei kertonut läheskään kaikkea. Hän ei kuitenkaan kysynyt enempää vaan hotki tarjotut yrtit nopeasti suuhunsa, vaikka ne eivät maistuneetkaan kovin hyviltä.

Laakerinlehvä lähti pesästä, joten Myrkkytassu jäi yksin ja alkoi tutkia itseään tarkemmin. Hänen vasemmassa kyljessään oli pitkät viillot, minkä takia makaaminenkin tuntui epämiellyttävältä. Niiden lisäksi hänen häntänsä oli täynnä hämähäkin seittiä ja kirvely päässä kieli haavoista kohdissa, joita hän ei itse kyennyt näkemään. Kaikkein kipein oli kuitenkin hänen oikea etutassunsa, joka sekin oli seitin peitossa. Hän ei tiennyt, mitä yrttejä hän oli syönyt, mutta ne tuntuivat vaikuttavan melkein heti. Kipua tassusta ne eivät kuitenkaan olleet vieneet melkein ollenkaan.

Myrkkytassu ehti laskea päänsä sammalille vain hetkeksi ennen kuin kuuli juoksuaskelia pesään johtavasta tunnelista. Hän höristi korviaan ilahtuneena, kun tunnisti Raikastassun ja Ruototassun näiden tuoksuista ennen kuin nämä ilmestyivät sisälle pesään. Hänen sisarensa ryntäsi hänen luokseen ja näytti erittäin huolestuneelta hukuttaessaan hänet nuolaisuihin. Vasta Myrkkytassun päästäessä epämääräisen äännähdyksen kivusta Raikastassu tajusi olevansa liian kovakourainen.

"Anteeksi," tämä maukui nopeasti mutta jatkoi heti, "hiirenaivo, et tiedäkään, kuinka huolissani olin sinusta! Miten saatoit olla niin ajattelematon."

Myrkkytassu pyöräytti silmiään tuhahtaen, vaikka salaa olikin iloinen tämän huolenpidosta, ja siirsi katseensa Ruototassuun, joka ei ollut vielä sanonut mitään.

"Hienoa nähdä sinut hereillä", tämä totesi ja kuulosti huojentuneelta.

"Kuinka kauan olen ollut täällä?" musta kolli tiedusteli.

"Yhden auringonnousun. Olemme odottaneet koko ajan, milloin heräisit ja me pääsisimme katsomaan sinua", Raikastassu selitti ja Myrkkytassu nyökkäsi miettiväisenä ennen kuin kysyi seuraavaksi:

"Mitä tapahtui? En muista mitään."

Hiljaisuus laskeutui parantajan pesän ja Raikastassu sekä Ruototassu vilkaisivat hämmästyneinä toisiaan.

"Et muista mitään?" Ruototassu toisti varovasti ja sammalien päällä makaava oppilas nyökkäsi. Hänen sisarensa tai ystävänsä eivät kumpikaan kuitenkaan ehtineet vastata, kun pesän sisäänkäynniltä kuului Kuiskaustähden tyyni ääni:

"Minun pitää puhua Myrkkytassun kanssa. Pääsette puhumaan hänen kanssaan myöhemmin."

Tämän sanat olivat hienovarainen käsky lähteä toistaiseksi pesästä. Kukaan heistä ei ollut huomannut tämän tuloa. Raikastassu ja Ruototassu kumarsivat klaanipäällikölle ennen kuin nopeasti lähtivät pesästä. Musta oppilas käänsi katseensa mestariinsa, joka asteli lähemmäs ja istahti lopulta hänen viereensä.

"Jätit partiosi ja lähdit yksinäsi jäljittämään reviirille tullutta koiraa. Se oli ajattelematonta mutta samalla pelastit Lumitassun hengen oman henkesi uhalla. Kun apua tuli paikalle, koira saatiin häädettyä, mutta olit jo haavoittunut pahasti ja sinut tuotiin heti tänne hoitoon", Kuiskaustähti selitti ja Myrkkytassu yritti nähdä mielessään tapahtumat. Kaikkialla oli kuitenkin vain pimeyttä eivätkä päällikön kertomat asiat tuntuneet tutuilta.

"Onko Lumitassu kunnossa?" hän kysyi.

"Hän on kunnossa, joten sinun täytyy nyt keskittyä paranemaan itse. Haavasi ovat vakavia, joten kuuntele Laakerinlehvää ja tee niin kuin hän käskee. Hän tietää, mitä tekee", klaanipäällikkö vastasi, "sinun kannattaa nyt levätä."

Myrkkytassu nyökkäsi ja laski päänsä sammalien päälle, kun Kuiskaustähti nousi ja palasi tunnelia pitkin aukiolle. Hän oli alkanut pikkuhiljaa tuntea itsensä uneliaaksi ja uskoi sen johtuvan jostakin Laakerinlehvän antamasta yrtistä.

Hän oli lähellä vaipua uneen mutta kuulikin pian jälleen askelia, jotka tulivat parantajan pesää kohden. Hän mietti, oliko päällikkö unohtanut sanoa jotakin, ja yllättyi nähdessään Lumitassun hiipivän pesään. Tämä vilkuili vähän väliä taakseen kuin odottaen, että joku seuraisi tätä.

"Lumitassu? Mitä sinä täällä teet?" Myrkkytassu kysyi uneliaalla äänellä kohottaen jälleen päätään sammalista. Naaras kääntyi katsomaan häntä ja jähmettyi samassa paikoilleen kuin olisi nähnyt jotakin kamalaa. Hitaasti tämä asteli lähemmäs mustan oppilaan katsoessa naarasta koko ajan kysyvästi.

"Miten voit?" toinen oppilas tiedusteli ääni väristen vastaamatta hänen kysymykseensä eikä suostunut kohtaamaan hänen katsettaan. Kolli ei kuitenkaan ehtinyt vastata, kun tämä jo jatkoi melkein jopa hysteerisellä äänellä:

"Anna anteeksi. Tämä on minun syytäni. Minun takiani sinusta ei välttämättä tule ikinä soturia."

Lumitassun viimeiset sanat upposivat hitaasti Myrkkytassun mieleen mutta saivat sitten hänet jähmettymään. Mitä naaras oli sanonut? Hän oli nyt jälleen täysin hereillä eikä halunnut uskoa tämän sanoja. Hän näki tämän ilmeestä, että tämä oli sanonut jotakin, mitä tämän ei olisi alkujaankaan pitänyt sanoa.

Hänkö ei välttämättä ikinä olisi soturi?!

_________________________________________________________

- Satakieli