Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

81. osa

Myrkkykiemura kierteli yksinään hajamielisesti Myrskyklaanin reviirillä ilman päämäärää. Hän oli halunnut hetkeksi paeta leirin melua eikä olisi voinut olla kiitollisempi Pihkamielelle, joka oli luvannut pitää siitä huolta sen aikaa, kun hän oli poissa.

Hän tiesi tekevänsä väärin, koska oli Myrskyklaanin varapäällikkö ja hänellä oli paljon velvollisuuksia. Nyt jopa enemmän kuin aikaisemmin, koska Kuiskaustähti ei ollut pystynyt poistumaan pesästään taistelun jälkeen. Pihlajanmarja oli joka päivä sanonut, että tämä ei eläisi enää kauaa, ja se vain lisäsi takkaa Myrkkykiemuran mielessä ja sai leirin tuntumaan ahdistavalta.

Ruotouskon kuolemasta  ja taistelusta Jokiklaani ja Varjoklaania vastaan oli kulunut kolme auringonnousua, mutta hän ei edelleenkään pystynyt hyväksymään tämän poissaoloa. Soturien pesä tuntui tyhjältä ilman tätä ja hän heräsi öisin usein painajaisesta, jossa oli yrittänyt pelastaa tätä, omituiseen tunteeseen, kun ei tuntenut tämän pitkää turkkia vierellään.

Hän oli myös riidellyt Lumihuurteen kanssa, koska hän oli hädin tuskin katsonutkaan naaraaseen Ruotouskon kuoleman jälkeen tai auttanut Kaurispennun kanssa, ja tämä oli tuntenut itsensä hylätyksi. Mustaturkkista kollia harmitti hieman, että tämä ei ymmärtänyt hänen suruaan yhtä hyvin kuin hän olisi toivonut.

Raikassiipi ei tuntunut olevan yhtään ainakaan paremmassa kunnossa ja Myrkkykiemura oli yrittänyt antaa tälle mahdollisimman helppoja tehtäviä. Koska Kuiskaustähti ei ollut poistunut pesästään, Arpitassu oli edelleen ilman mestaria Ruotouskon kuoleman jälkeen. Onneksi tämä oli kuitenkin saanut koulutusta eri sotureilta koko tämän ajan.

Äkkiä hän höristi korviaan, koska oli kuvitellut kuulevansa omaa nimeään kutsuttavan. Hän pysähtyi hetkeksi ja katsoi tarkkaavaisesti ympärilleen. Kun mitään ei kuitenkaan kuulunut tai näkynyt, hän lähti laahustamaan taas eteenpäin.

"Myrkkykiemura!" kuului nyt selvä ulvaisu jostakin lähettyviltä ja Myrkkykiemura pysähtyi jälleen ja yritti paikantaa suuntaa, josta ulvaisu oli kuulunut. Kesti muutama silmänräpäys ennen kuin pensaiden läpi ryntäsi valkoinen soturi. Hän tuijotti tulijaa silmät suurina ennen kuin tajusi tämän olevan Pilvenriekale, ei Ruotousko. Hän astui askeleen sivulle, koska tämä oli törmätä häneen yrittäessään pysähtyä.

"Mitä nyt?" hän kysyi ja silmäili Pilvenriekaletta kuonosta hännänpäähän. Tämä huohotti raskaasti ja oli selvästi juossut niin nopeasti kuin oli pystynyt. Mikä olisi niin tärkeää? Oliko leirissä tapahtunut jotakin? Huolestuneena hän vilkaisi taivaalle miettien, kuinka kauan oli ehtinyt olla poissa.

"Kuiskaustähti...", tämä aloitti eikä meinannut saada sanaa suustaan, "hän...hän haluaa nähdä sinut."

Myrkkykiemuran silmät välähtivät, kun hän avasi ne ammolleen. Oliko tämä sittenkin paremmassa kunnossa, jos tämä kerran halusi nähdä hänet? Aina käydessään katsomassa valkeaa klaanipäällikköä tämä oli ollut unessa eikä tämä muulloin ollut pyytänyt häntä luokseen.

"Miksi?" hän kysyi kiireesti ja paineli tassuillaan maata allaan.

"En minä tiedä mutta sinun on mentävä nopeasti", Myrskyklaanin soturi selitti nopeasti ja tämän ääni oli huolestunut. Se teki Myrkkykiemuran olon epämukavaksi. Hän nyökkäsi pikaisesti ja lähti kiireesti suunnistamaan takaisin leiriin. Hän kuuli Pilvenriekaleen lähtevän seuraamaan ja tämä tuntui saavan hänet helposti kiinni, vaikka hän oli ehtinyt saamaan paljon etumatkaa ja tämä oli aikaisemmin jo joutunut juoksemaan pitkän matkan.

Metsä tuntui kiitävän hänen ohitseen, kun hän viiletti tassut maata rummuttaen eteenpäin tallaten aluskasvillisuutta alleen. Pehmeä ruoho tuntui joustavalta askelten alla ja vaikka hänellä olikin kiire leiriin, hän nautti vauhdin tunteesta ja tuulesta turkillaan. Siitä tuntui olevan ikuisuus, kun hän oli viimeksi juossut tällä tavalla.

Viimein leiri häämötti heidän edessään ja laskeuduttuaan jyrkännettä pitkin alas Myrkkykiemura syöksyi piikeistä välittämättä tunnelia pitkin aukiolle. Pihkamieli oli häntä vastassa ja näytti helpottuneelta hänet nähdessään. Sanaakaan kuitenkaan sanomatta tämä viittoili häntä kohti Suurkiveä, jonka luona Kuiskaustähden pesä oli.

Myrskyklaanin varapäällikkö pysähtyi jäkäläverhon taakse lyhyeksi hetkeksi tasaamaan hengitystään mutta astui lopulta sisään pesän hämärään. Luodessaan katseen ympärilleen hän näki Kuiskaustähden makaamassa sammalien päällä koskematon tuoresaalis vieressään. Pihlajanmarja istui tämän vieressä ja näytti toivottomalta, mistä Myrkkykiemura ymmärsi, että kyse ei voinut olla mistään hyvästä.

Hän astui askeleen lähemmäs ja silloin naarasparantaja näytti huomaavan hänet. Tämä nousi luoden vielä viimeisen katseen Kuiskaustähteen ennen kuin asteli hänen ohitseen. Hän tunsi tämän turkin kosketuksen kyljessään ja kohtasi silmänräpäyksen ajaksi tämän katseen. Sitten parantaja oli poissa ja hän oli pesässä kahdestaan klaanipäällikön kanssa.

"Kuiskaustähti?" hän maukui kysyvästi astellessaan lähemmäs tätä. Silloin ensimmäistä kertaa pitkältä tuntuvaan aikaan hän näki tämän avaavan silmänsä, ja hän kohtasi tämän katseen. Vaikka naaras näytti heikolta, tämän katse oli kirkas.

"Myrkkykiemura, onneksi tulit", tämä kehräsi käheällä äänellä, "minulla ei ole enää paljoa aikaa jäljellä. Sitten sinusta tulee Myrskyklaanin päällikkö."

"En minä halua päälliköksi", hän vastusteli, kun ymmärsi, että naaraspäällikkö oli jättämässä hyvästejä. Tämä ei kuitenkaan tuntunut edes huomaavan, että hän oli naukaissut jotakin, koska jatkoi kuin keskeytystä ei olisi koskaan tullutkaan.

"Tiedän, että olet tavannut isäsi unissasi", valkea kissa paljasti ja sai Myrkkykiemuran jähmettymään. Hänen silmänsä suurenivat eikä hän tiennyt, mitä voisi sanoa. Monta kuuta sitten ennen Ruotouskon ja Raikassiiven soturiseremoniaa hän oli pelännyt tämän tietävän jotain mutta unohtanut koko asian sen jälkeen. Miten tämä oli voinut saada siitä tietää? Tieto sai hänet hermostumaan ja hän pälyili taakseen miettien, oliko joku muu kuullut, mitä päällikkö oli sanonut.

"Sen takia en ollut täysin varma Tähtiklaanin päätöksestä, kun nimitin sinut varapäälliköksi. Olin huolissani sinusta mutta olen kuitenkin ymmärtänyt, että Tähtiklaani tiesi, mitä oli tekemässä. Myrskyklaani on nähnyt viime aikoina liikaa kuolemaa mutta se tulee voimistumaan sinun ansiostasi. Sinusta tulee hyvä päällikkö", Kuiskaustähti maukui tyynesti ja sai kylmät väreet kulkemaan mustan kollin kehoa pitkin.

"Myrskyklaani tarvitsee sinua!" hän intti takaisin mutta klaanipäällikkö pudisti heikosti päätään.

"Ei Myrkkykiemura. Myrskyklaani tarvitsee nyt sinua", tämä kuiskasi, "mene nyt. Tulemme vielä tapaamaan."

Myrkkykiemura peruutti askeleen ja hänen sydämensä tuntui olevan niin palasina, että hän ei enää ollut varma, miten selvisi hengissä. Hän kohtasi Kuiskaustähden katseen vielä silmänräpäyksen ajaksi ennen kuin kiepahti ympäri ja katosi pesästä.

Pihlajanmarja oli lähellä Suurkiveä ja ryntäsi hänen luokseen, kun hän ilmestyi aukiolle. Tämä katsoi hänen ilmettään hetken ajan ennen kuin syöksyi hänen ohitseen sisälle päällikön pesään.

_________________________________________________________

- Satakieli