Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

Erikoisluku 1 - Täysikuun aika

Tämän kirjan ensimmäisen erikoisluvun aika. Erikoislukuja tulee yhteensä olemaan viisi, ja ne kaikki kerrotaan jonkun muun kuin päähenkilön näkökulmasta. Näiden lukujen tarkoituksena on paljastaa ja tarkentaa tapahtumia ja yksityiskohtia, jotka eivät muuten päätarinassa välttämättä tule esille. Toivottavasti tykkäätte! ♥

_________________________________________________________

Tuisketassu pyöri makuupaikallaan yrittäen saada unta. Täysikuun säteet leikkivät oppilaiden pesän suuaukolla, eikä hän saanut katsettaan irti niistä. Lopulta hän nousi turhautuneena istumaan ja ravisti turkkiinsa tarttuneet sammaleet pois.

Täysikuu tarkoitti klaanien välistä kokoontumista ja häntä harmitti, että hän ei ollut päässyt tällä kertaa mukaan. Tallustaessaan pesän sisäänkäynnille hän mietti, mistä päälliköt mahtaisivat tällä kertaa puhua. Tietysti kaikki tapahtunut käytäisiin vielä leirissä läpi mutta oli täysin erilaista olla Nelipuilla kuulemassa kuin saada tietää asiat klaanitoverien kautta.

Hänen lisäkseen oppilaista leiriin olivat jääneet Myrkkytassu ja Ruototassu. Hän kääntyi katsomaan näiden hengityksen mukaan kohoilevia kehoja, ja häntä harmitti näiden puolesta, koska Murjotustähti ei ollut päästänyt näitä kertaakaan vielä mukaan kokoontumiseen.

Vilkaistessaan taas aukiolle yllättäen ajatus muotoutui hänen mieleensä, ja hän harkitsi vain hetken ennen kuin asteli hiljaa Myrkkytassun luokse. Hän kosketti varovasti tassullaan tämän kylkeä ja kuiskasi hiljaa:

"Myrkkytassu, herää."

Hän joutui hetken tökkimään tätä ja kutsumaan tätä nimeltä ennen kuin musta kolli raotti silmiään. Ensin vain vähän mutta lopulta tämä avasi silmänsä kokonaan. Tämän katse kohdistui pienen hetkeen jälkeen häneen. Tämä kampesi itsensä huokaisten istumaan ja hetken Tuisketassu katui, että oli herättänyt tämän. Kolli näytti väsyneeltä.

"Mitä nyt Tuisketassu?" tämä kysyi haukotellen ja oli selvästi itsekin tajunnut, että herätys ei ainakaan voinut koskea aamuista harjoituksiin lähtöä, koska oli vielä pimeää. Tämä pudisti päätään kuin yrittäen poistaa väsymyksen mielestään.

"Minä vain...", Tuisketassu aloitti epäröiden miettien, voisiko sittenkään ottaa niin isoa riskiä. Tämä kuitenkin katsoi häntä uteliaasta, joten hän maukui nopeasti:

"Haluaisitko sinä lähteä katsomaan täysikuuta metsään?"

Myrkkytassu näytti hetken yllättyneeltä ja vilkaisi kohti pesän sisäänkäyntiä. Tämä osoitti katseensa suuntaan hännällään ja kysyi hieman epävarmasti:

"Metsään? Leirin ulkopuolelle? Mutta miten me pääsemme ulos leiristä?"

Tuisketassu ymmärsi, miksi tämä epäröi. Jos he jäisivät kiinni, siitä ei seuraisi hyvää kummallekaan heistä. Hänen katseensa kohdistui kollin turkkiin tarrautuneeseen sammaleen palaseen ja hän irrotti sen yhdellä nopealla tassun heilautuksella.

"Minä tiedän reitin", Tuisketassu selitti sitten ja paineli allaan olevia sammalia tassuillaan. Toinen oppilas näytti vielä hetken epäröivältä mutta nyökkäsi sitten.

"Hyvä on, mennään", Myrkkytassu lupasi ja ilo kasvoi naaraan sisällä sen kuulleessaan. Hän ei ollut oikein varma, oliko uskonut tämän suostuvan niin helposti.

"Tule", hän kuiskasi ja hiipi pesän sisäänkäynnille. Hän vilkaisi siitä ulos mutta ei nähnyt ketään. Hän lähti hiipimään aukion reunaa pitkin matalana kunnes saapui pentutarhan luo. Sen lähellä oli aukko leirin ulkopuolelle.

"Mitä...", hän kuuli Myrkkytassun aloittavat mutta tukki tämän suun hännällään, koska he eivät voineet tietää, oliko joku muukin hereillä. Kolli selvästi ymmärsi olla hiljaa, koska nyökkäsi pienesti. Tuisketassu osoitti leirin muurissa olevaa koloa hännällään antaen kollin mennä siitä ensimmäisenä.

Kun he molemmat olivat ulkopuolella, naaras huokaisi pienesti helpotuksesta. Toistaiseksi kaikki oli mennyt hyvin. Vielä he eivät kuitenkaan olleet turvassa, joten heidän piti lähteä viivyttelemättä. Hän viittoili toista oppilasta seuraamaan ja lähti loikkimaan syvemmälle metsään tietäen täsmälleen, mihin oli tätä johdattamassa.

"Oletko varma tästä suunnasta?" Myrkkytassu kysyi yllättäen, kun he olivat kulkeneet metsässä jonkin aikaa, ja vilkaistessaan tätä Tuisketassu huomasi tämän silmäilevän ympäristöä varautuneesti. Tämä näytti siltä kuin ei olisi ikinä ollut siellä.

"Olen, olemme pian perillä", Tuisketassu vastasi ja pysähtyi nostaen katseensa edessä kohoavan jyrkänteen huipulle. Kun he kiipeäisivät sen päälle, he olisivat perillä. Hän vilkaisi Myrkkytassua, joka katsoi myös ylös, ennen kuin alkoi kiivetä kalliota ylöspäin hypellen kiveltä toiselle. Hän kuuli kollin seuraavan perässä.

Kalliojyrkänteen päällä hän istahti alas ja odotti, että myös Myrkkytassu pääsisi ylös asti. Pian tämä pääsi hänen vierelleen ja Tuisketassu nyökkäsi tämän taakse.

"Katso."

Musta kolli kääntyi ja jäi katsomaan eteensä avautuvaa näkymää. Pilvetön taivas avautui heidän yllään ja tähdet tuikkivat kirkkaina. Myrkkytassu istahti alas eikä näyttänyt saavan katsettaan irti taivaasta. Pieni tuulenvire osui tämän turkkiin sotkien siististi suitut karvat ja se sai Tuisketassun sydämen sykkimään nopeammin.

"Pidätkö siitä?" hän kysyi astuessaan lähemmäs ja katsoi kollia. Hän istui tämän viereen niin, että heidän turkkinsa koskettivat toisiaan. Hän tunsi tämän säpsähtävän kosketusta ja näki tämän vain nyökkäävän vastaukseksi hänen kysymykseensä.

Tuisketassu silmäili Myrkkytassua tarkasti ja hänelle tuli tunne, että tämä vältteli hänen katsettaan. Silmäillessään kollia hän tunsi murhetta sisällään. Hän oli pitänyt sisällään salaisuutta siitä asti, kun tämä oli liittynyt Varjoklaaniin. Hän oli useasti yrittänyt kertoa sitä tälle mutta ei ollut lopulta ikinä uskaltanut, koska pelkäsi, että tämä alkaisi vihata häntä sen takia, että hän ei ollut kertonut asiaa aikaisemmin.

"Myrkkytassu", hän aloitti, koska oli päättänyt, että nyt sen kertoisi. Tämä vilkaisi häntä kysyvästi ja jäi odottamaan, että hän jatkaisi. Naaras kosketti mustan kissan turkin seassa olevia arpia hännällään ja näki tämän silmien välähtävän.

"Minä pidän sinusta", naaras maukui. Mitä!? Ei hänen niin ollut pitänyt sanoa. Sanat vain olivat tulleet hänen suustaan ilman, että hän oli edes tajunnut. Miten hän enää tämän jälkeen pystyisi kertomaan, että ei uskonut Myrkkytassun olevan oikeassa klaanissa? Että hän ei ollut ikinä uskonutkaan Myrkkytassun olleen kotoisin Varjoklaanista?

Myrkkytassun kellertävät silmät tuijottivat häntä ihmeissään eikä hän pystynyt kääntämään katsettaan niistä. Tuntui kuin ne olisivat lukinneet hänen katseensa itseensä. Tunteet myllersivät hänen sisällään, kun hän mietti, mitä tämä mahtaisi sanoa.

"Tuisketassu...", kolli ääni tuntui tukahtuneelta. Siinä se tuli. Hän oli varma, että tämä sanoisi, että piti häntä vain ystävänään. Hänen teki mieli sanoa, että ei halunnut kuulla tämän vastausta.

"Minäkin pidän sinusta", tämä lopulta jatkoi eikä Tuisketassu ollut uskoa korviaan, koska hän ei olisi ikinä uskonut saavansa sellaista vastausta. Samalla ilon liekki kuitenkin syttyi hänen sisällään. Hän painautui Myrkkytassun kylkeen tiukemmin ja painoi kuononsa tämän turkkia vasten. Hän ei sanonut mitään. Ei hänen tarvinnut.

_________________________________________________________

- Satakieli