Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

73. osa

"Olette jo oppineet valtavasti", Myrkkykiemura huudahti ylpeänä katsoessaan Arpitassua ja Vierastassua, jotka esittelivät oppimiaan taitoja toisiaan vastaan. Näiden nimityksestä oli kulunut kuu ja hän oli vapaaehtoisesti ottanut nämä mukaansa lähtiessään kouluttamaan omaa oppilastaan. Hän oli kehottanut Raikassiipeä ja Ruotouskoa lähtemään metsästämään pitkästä aikaa ilman oppilaita mukanaan.

Onnentassu nyökytti hilpeästi päätään katsoessaan pesätovereitaan hänen viereltään. Ehkä tämä muisti ajan, jolloin hän oli itsekin ollut vielä nuori oppilas ja halunnut oppia kaiken mahdollisimman nopeasti.

"Yrittäkääpä noita liikkeitä Onnentassuun", Myrskyklaanin musta varapäällikkö ehdotti ja kaksi nuorinta oppilasta näyttivät innostuvan siitä. Oranssimustaraidallinen kolli vilkaisi mestariaan epäluuloisena mutta ilkikurinen pilke silmäkulmassa hän vain kehotti hännän heilautuksella tätä menemään eteenpäin.

"Yhdessä me voitamme Onnentassu", Vierastassu ilmoitti kuuluvasti, kun tätä kaksi kertaa isompi kolli painautui lähelle maata häntäänsä puolelta toiselle heiluttaen.

"Yrittäkää vain", Onnentassu sihahti leikkisästi ennen kuin loikkasi kahta muuta oppilasta kohden itsevarman näköisenä. Nämä hajaantuivat eri suuntiin, ja raidallinen kolli kääntyi Arpitassun suuntaan.

Tämä sai lyönnillä horjutettua mustavalkoisen oppilaan tasapainoa mutta ei ehtinyt tehdä muuta, koska Vierastassu loikkasi tämän selkään. Onnentassu oli selvästi valmistautunut siihen, koska kierähti sillä silmänräpäyksellä selälleen ja liiskasi toisen oppilaan alleen. Tämä jäi puhisemaan maahan yrittäessään saada henkeä.

Kun Onnentassun vihreät silmät tavoittivat jälleen Arpitassun, nuoren oppilaan silmät suurenivat ja tämä pakeni Myrkkykiemuran taakse piiloon. Hän kääntyi huvittuneena katsomaan pentuaan, joka piilostaan epäluuloisena kurkki raidallista oppilasta.

"Se oli hyvä yritys", hän lohdutti mutta ei pystynyt peittämään hilpeyttä äänestään, "jonakin päivänä te pystytte vielä yhdessä voittamaan hänet, uskokaa pois."

Onnentassu oli istahtanut hiekalle tyytyväisen näköisenä. Tämä ei selvästikään ollut epäillyt hetkeäkään, että olisi hävinnyt. Tämän pää kapsahti ylös, kun Myrkkykiemura osoitti seuraavat sanansa tälle.

"Sinut taas pitää saada harjoittelemaan jonkun soturin kanssa, jotta sinäkin saat hieman vastusta muustakin kuin minusta", hän maukui miettiväisenä. Ehkä hän voisi pyytää Ruotouskoa tai Raikassiipeä jonakin päivänä avukseen. Oppilas näytti heti kiinnostuneelta ja nyökkäsi raidallista päätään.

"Käydään vielä metsästämässä ennen kuin palaamme leiriin", Myrkkykiemura päätti noustessaan tassuilleen, ja Onnentassu lähti edeltä loikkimaan metsään. Hän antoi tämän mennä, koska tiesi, että tämä pärjäisi kyllä yksinäänkin.

"Näyttäkää nyt, miten osaatte metsästää", hän kehotti kahta pienempää oppilasta, jotka lähtivät tärkeän näköisinä marssimaan pois hiekkakuopalta. Musta kolli seurasi hieman perässä ja jäi kauemmas tarkkailemaan, kun Vierastassu sai vainun hiirestä. Tämä laskeutui vaanimisasentoon, jossa oli vielä paljon parantamisen varaa. Kollioppilas oli juuri loikkaamassa saalistaan kohden, kun ryske kauempaa sai hiiren vipeltämään pakoon. Vierastassu yritti epätoivoisesti vinkaisten rynnätä sen perään mutta se ehti pujahtaa koloon läheisen pensaan alla.

"Myrkkykiemura!" Onnentassun ulvaisu kaikui metsässä tämän rynnätessä aluskasvillisuuden seassa lähemmäs, ja Myrkkykiemuran karvat nousivat pystyyn, kun hän näki huolen oppilaansa silmissä.

"Mikä hätänä?" hän tivasi ja ehti käydä mielessään mahdolliset vaihtoehdot reviirille tunkeutuneista ketuista kaksijalkoihin. Mikään niistä ei kuitenkaan ollut oikea.