Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

20. osa

Myrkkytassu puikahti ulos oppilaiden pesästä Tuisketassun perässä ja hän kuuli Ruototassun tulevan jälkeensä. Naaras hiipi mahdollisimman hiljaa aukion reunaa pitkin ja tätä seuratessaan Myrkkytassu vilkuili hermostuneena kohti leirin muuria.

"Menkää siitä ulos", Tuisketassu kuiskasi ja osoitti hännällään leirin seinämässä olevaa pientä koloa syrjässä keskusaukiosta. Musta oppilas muisti yön, jolloin hän oli kullanruskeavalkoisen oppilaan kanssa käyttänyt samaa reittiä. Nyt syy oli kuitenkin täysin erilainen kuin silloin. Taakseen vielä kerran vilkaisten hän työntyi siitä pimeään metsään aistit valppaina välittämättä turkkia repivistä piikeistä. Kaksi muuta oppilasta ilmestyivät hänen jälkeensä.

"Vauhtia, nyt juostaan", Tuisketassu hoputti edelleen kuiskaten ja lähti juoksemaan suoraan metsään. Ruototassu näytti hölmistyneeltä, koska ei tiennyt, mistä oli kyse, mutta lähti Myrkkytassun rinnalla edellä menneen kissan perään.

Koko koulutusaikana Myrkkytassulle ei ollut esitelty klaanin rajoja, joten hän kadottu suuntavaistonsa nopeasti, koska mikään hänen ympärillään ei näyttänyt tutulta. Juostessaan hän mietti, liittyikö rajojen opettamatta jättäminen jotenkin siihen, että Murjotustähti oli halunnut tappaa hänet.

Äkkiä pistävä kipu iski hänen yhteen jalkaansa ja hän meinasi kaatua, kun se ei ollut kantaa hänen painoaan. Hän oli ehtinyt melkein unohtaa Murjotustähden kanssa taistelemisesta saamansa haavat, koska oli pelännyt niin paljon jäävänsä kiini, mutta nyt ne muistuttivat taas olemassaolostaan. Hän parahti vaimeasti ja nilkutti eteenpäin vielä pari askelta ennen kuin pysähtyi. Ruototassu ja Tuisketassu olivat ehtineet jo hieman edemmälle mutta huomasivat äkkiä jonkin olevan vialla ja palasivat hänen luokseen huolestuneen näköisinä.

"Mikä hätänä?" Tuisketassu kysyi mutta taisi arvata ilman vastaustakin, koska nuuhkaisi hänen jalassaan olevaa haavaa, "pystytkö jatkamaan?"

"Uskon niin. Minun on pakko pystyä", Myrkkytassu mutisi ja yritti olla kavahtamatta kipua laskiessaan painoa loukkaantuneelle etujalalle. Äkkiä hän tunsi turkin kyljessään ja vilkaisi valkeaturkkiseen Ruototassuun kiitollisena, kun tunsi tämän antavan hänen nojata kylkeensä.

"Mennään."

Matka jatkui mutta paljon hitaammin kuin aikaisemmin ja se sai Myrkkytassun taas hermostuneeksi. Mitä jos muu klaani saisi heidät kiinni? Tosiasiassa hän ei kuitenkaan edes ollut varma, oliko heidän lähtönsä huomattu ja oliko joku lähtenyt seuraamaan heitä.

**

Matka tuntui kestävän ikuisuuden mutta viimein Myrkkytassu pystyi kuulemaan edessäpäin ukkospolun päällä kulkevien hirviöiden jyrinää. Taivas oli alkanut kirkastua ja hän näki ukkospolun toisella puolella alkavan metsän, kun he pääsivät metsänrajaan asti.

"Olemme pian perillä", Tuisketassu maukui eikä musta kolli voinut kuin ihailla hänen rauhallisuuttaan. Metsä heidän ympärillään oli ollut koko ajan hiljainen. Tavallaan se oli ollut kammottavaa mutta samalla hän oli myös rauhoittunut itsekin hieman.

Kolli seurasi Ruototassun tukemana naarasta koko ajan vain lähemmäs ukkospolkua ja yritti olla säpsähtämättä joka kerta, kun hirviö jyrisi heidän ohitseen. Onneksi oli vielä niin aikaista, että niitä meni vain harvakseltaan.

Äkkiä Myrkkytassu näki ihan ukkospolun vieressä kolon ja se sai hänet ajattelemaan päivää, jolloin hän ja Ruototassu olivat lähteneet Sulan luota. Hehän olivat kulkeneet samanlaista koloa pitkin silloin. Voisiko tämä olla sama paikka, jota he olivat käyttäneet silloin?

"Menkää, älkääkä palatko takaisin. En tiedä, mikä sinun oikea klaanisi on, mutta se ei ainakaan ole Varjoklaani", Tuisketassu naukui hätäisesti ja siinä samassa Myrkkytassu ymmärsi, että tämä ei aikonut tulla mukaan, kuten hän oli arvannut aikaisemmin leirissä.