Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

80. osa

Myrkkykiemura avasi silmänsä ja vääntäytyi jaloilleen, koska joutui surukseen tajuamaan, että pian olisi auringonnousun aika ja taistelussa kuolleille pitäisi järjestää hautajaisseremonia. Hän oli pysynyt koko yön valveilla, vaikka välillä se oli tuntunut vaikealta, ja hänestä tuntui kuin hän voisi nukahtaa siihen seisaalleen. Hän oli hädin tuskin vaihtanut edes asentoa, joten hänen raajansakin olivat jäykät ja hän joutui hyvän tovin venyttelemään saadakseen ne toimimaan normaalisti.

Hän antoi katseensa hitaasti kiertää ympärillään syvään huokaisten. Raikassiipi oli viettänyt Ruotouskon ruumiin äärellä myös koko yön eikä ollut vielä noussut tämän viereltä. Kaikki kolme klaanin oppilasta viruivat Ampiaisaivastuksen vierellä eikä nyt ollut epäilystäkään etteivätkö ainakin Arpitassu ja Vierastassu olleet unessa. Hän mietti hetken, kenet Kuiskaustähti mahtaisi valita Arpitassun uudeksi mestariksi.

Lopulta hän siirsi katseensa taas valkoiseen soturiin edessään. Vaikka hän oli koko yön yrittänyt ymmärtää, että Ruotousko oli todella kuollut, sen hyväksyminen oli silti vaikeaa. Suru puristi edelleen hänen sydäntään ja teki hänet voimattomaksi.

"Myrkkykiemura", Pihlajanmarja yllättäen maukui hänen nimensä jostakin lähettyviltä. Kääntyessään katsomaan tätä hän näki tämän väsyneet silmät ja tajusi, että tämäkään ei ollut tainnut nukkua yöllä ollenkaan. Myrkkykiemura kuitenkin ymmärsi syyn, koska osan aikaa tämä oli viettänyt mestarinsa tai emonsa ruumiin vierellä ja lopun ajan Kuiskaustähden luona vahtimassa tämän vointia.

"Niin?" hän kysyi vaitonaisena asteltuaan muutaman askeleen lähemmäs parantajaa.

"En usko, että Kuiskaustähti selviää", tämä tokaisi ja naaraan suorasukaisuus sai hänet säpsähtämään, "hänen haavansa ovat tulehtuneet pahoin, vaikka yritin parhaani niiden hoitamisessa. Hän on jo nyt heikko ja heikkenee koko ajan."

Oranssiraidallinen naaras laski päänsä ja näytti masentuneelta, eikä Myrkkykiemura voinut olla tuntematta myötätuntoa tätä kohtaan. Nyt oli ensimmäinen kerta, kun tämä joutui toimimaan ilman mestariaan, ja tämä varmasti tunsi itsensä orvoksi ilman kokeneemman parantajan apua.

"Et voi tehdä kuin parhaasi", hän vastasi hiljaa.

"Hän elää viimeistä elämäänsä! Etkö tajua, mitä se tarkoittaa?" Pihlajanmarja keskeytti kiihtyneenä ja hän katsoi tätä hämillään silmiään räpäyttäen, "jos Kuiskaustähti ei selviä, sinusta tulee päällikkö!"

Karu totuus iski vasten Myrkkykiemuraa, kun hän kuuli parantajan maukaisun. Hän ei ollut edes tajunnut ajatella asiaa, koska niin paljon oli tapahtunut ja hänen omat ajatuksensa olivat olleet melkein kokonaan vain Ruotouskossa. Entistä raskaampi taakka tuntui laskeutuvan hänen lavoilleen eikä hän voinut olla toivomatta, että Kuiskaustähti selviytyisi. Hän ei halunnut päälliköksi, ei ainakaan näin pian ja varoittamatta.

"Meidän pitäisi aloittaa hautajaisseremonia", musta kolli mutisi vaihtaen aiheen eikä Pihlajanmarja enää maininnut päälliköksi tulemista vaan nyökkäsi ja suunnisti kohti pesää, jossa joutuisi tästä eteenpäin nukkumaan yksinään. Ne kissat, jotka eivät olleet valvoneet yötä kenenkään kuolleen luona, olivat alkaneet heräillä ja tulla aukiolle pesistään. Synkkä hiljaisuus vallitsi leirissä ja kaikki näyttivät totisilta.

**

"Valmista", Myrskyklaanin ainoa klaaninvanhin Punerruskoipi ilmoitti hiljaisella äänellä, kun tämä oli saanut siveltyä kaikkien kuolleiden turkkeihin joitakin Pihlajanmarjan tuomia voimakastuoksuisia yrttejä. Katsoessaan klaaninvanhimman työskentelyä Myrkkykiemurasta oli tuntunut, että aika oli pysähtynyt.

Kuullessaan punaruskean kollin maukaisun hän nyökkäsi ja vilkaisi vierelleen, jossa istuivat muut, jotka olivat ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi kantamaan kuolleet hautauspaikalle, sillä Punerruskoipi ei mitenkään voisi hoitaa kaikkea ainoana klaaninvanhimpana. Hän nosti itse Ruotouskon ruumiin maasta Raikassiiven avustuksella.

Loput myrskyklaanilaiset järjestäytyivät kahteen riviin ja muodostivat näin aukion keskeltä leirin sisäänkäynnille kujan, jota pitkin Punerruskoipi kantoi ensimmäisenä Laakerinlehvää Pihlajanmarjan kanssa. Yön Ampiaisaivastuksen luona viettäneet oppilaat olivat luvanneet tuoda tämän ruumiin yhdessä. Lopuksi Myrkkykiemura lähti seuraamaan näitä valkoturkkista soturia kantaen.

Matka piikkihernetunnelia pitkin ulos leiristä tuntui kestävän ikuisuuden mutta lopulta hän tunsi metsän raikkaan tuoksun ympärillään. Edes tuttu tuoksu ja luonnon äänet eivät kuitenkaan nostaneet hänen mielialaansa, kun hän jatkoi matkaa kohti hautauspaikkaa, joka ei ollut kovinkaan kaukana leiristä. Muut olivat jo päässeet paikalle, kun hän saapui sinne Raikassiiven kanssa.

Hän laski Ruotouskon hetkeksi maahan ja vaistomaisesti hänen katseensa siirtyi vähän matkan päässä olevaan hautaan, joka piti sisällään synnytyksessä kuolleen Ilopennun. Suru puristi häntä sisältä, mutta pian musta kolli pakotti itsensä kääntämään katseensa ja jäi katsomaan, kuinka Laakerinlehvä ja Ampiaisaivastus haudattiin etukäteen kaivettuihin kuoppiin ja kuinka näiden ruumiit lopulta katosivat maan alle, kun kuopat peitettiin hiekalla.

Lopulta Punerruskoipi kääntyi häntä ja Raikassiipeä kohden ja viittoili hännällään laskemaan Ruotouskon ruumiin viimeiseen kuoppaan. Painostava tunne lisääntyi jälleen Myrkkykiemuran sisällä ja hänen kurkkuaan alkoi kuristaa, kun hän laski sisarensa kanssa kuolleen ystävänsä kuopan pohjalle ja astui sitten askeleen taas taaksepäin. Hän katsoi silmiään räpäyttämättä, kuinka kuoppaa alettiin täyttää ja yritti pitää itsensä kasassa kaikkien muiden kissojen ympäröidessä häntä. Lopulta viimeinenkin valkoinen karva katosi näkyvistä.

Kun myös Ruotouskon hauta oli peitetty kokonaan, yksitellen kissat kääntyivät ja lähtivät palaamaan takaisin leiriin eikä kulunut kauaa, kun Myrkkykiemura oli ainoana kissana hautojen vierellä. Kun hän tajusi itsekin jääneensä yksin, hän antoi itselleen luvan lysähtää istumaan. Päätään riiputtaen ja hievahtamattakaan paikoiltaan hän tuijotti tyhjin silmin eteensä maahan.

_________________________________________________________

- Satakieli