Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

7. osa

"En ymmärrä yhtään, mistä puhut", Myrkkypentu vinkaisi miettien, mikä mahtoi olla Tähtiklaani. Valkea kissa katsoi häntä hetken hiljaa päätään aavistuksen kallistaen.

"Tulet ymmärtämään kaikki aikanaan", tämä lopulta lupasi, "sinusta tulee vielä suuri kissa, jonka veroista metsässä ei ole koskaan ollut. Älä kuitenkaan pelkää, koska aikasi ei ole vielä. Tiedät itse, kun sinun on jatkettava matkaa."

Sen sanottuaan Jäätähdeksi itsensä esitellyt naaras alkoi haihtua näkyvistä. Se sai Myrkkypennun hätääntymään, koska hän halusi kunnollisia vastauksia, joista hän ymmärtäisi jotain.

"Älä mene!" hän uikutti ilmaan mutta sai vastaukseksi vain tuulen tuiverruksen. Hetken hän saattoi nähdä naaraan lävitse ennen kuin tämä katosi näkyvistä kokonaan. Silmänräpäyksen sen jälkeen kaikki pimeni hänen ympärillään.

Myrkkypentu räväytti silmänsä auki Sulan lähettyvillä. Hänen sydämensä hakkasi kovemmin kuin koskaan aikaisemmin, ja hän melkein näki unensa kissan edelleen silmiensä edessä. Hänen ympärillään oleva pesä tuntui yllättäen muuttuvan ahdistavammalta kuin yleensä, mikä sai hänet loikkaamaan pystyyn pimeässä ja juoksemaan kohti luukkua enemmänkin hajuaistinsa kuin näkönsä avulla.

Musta pentu puikahti luukusta raikkaaseen ulkoilmaan ja veti keuhkonsa täyteen happea karistaakseen unen aiheuttaman pelon ja ihmetyksen mielestään. Hän ei ollut ikinä kokenut yhtä todentuntuista unta, ja siinä esiintyneen kissan sanat pyörivät edelleen hänen päässään.

Ilma oli viileä, koska aurinko ei ollut vielä kohonnut puiden yläpuolelle lämmittämään. Se oli Myrkkypennun mieleen, koska se tarkoitti myös, että hän saisi olla jonkin aikaa yksinään, kun muut vielä nukkuisivat.

Jostain kauempaa kolli pystyi kuulemaan hirviöiden jyrinää, mutta hän ei kiinnittänyt ääneen huomiota, koska oli jo jotenkuten tottunut siihen. Hän tuijotti hievahtamatta kohti aidan takana kohoavaa metsää, ja hänen kuonoonsa leijaili vieraiden kissojen tuore haju. Hän ei kuitenkaan nähnyt tai kuullut mitään.

Pentu asteli aidalle ja loikkasi helposti sen päälle. Kevyt tuuli liehutti hänen mustaa turkkiaan, kun hän silmäili vain vähän matkan päässä avautuvaa metsään. Hänen sisällään kuohui epämiellyttävä tunne, jota hän ei osannut kuvailla.

Metsä hänen edessään tuntui houkuttelevalta mutta myös pelottavalta ja sai hänen mieleensä päivän, jona Sulka oli hänet sieltä löytänyt. Pelko yksin eksyksiin joutumisesta oli voimakkaampi kuin halu mennä tutustumaan, joten hän jäi aidalle.

Äkkiä askeleet hänen takaansa kertoivat jonkun tulevan häntä kohden. Päätään edes kääntämättä musta kolli tunnisti Tillin, kun tämän haju saavutti hänen kuononsa. Hän huokaisi hiljaa, koska olisi halunnut olla jonkun aikaa yksin.

"Miksi et ole nukkumassa?" hän kysyi kääntämättä päätään, kun likaisenvalkoinen kolli oli loikannut hänen viereensä aidalle.

"Samaa voisin kysyä sinulta", Tilli vastasi hivenen närkästyneellä äänellä. Tai ehkä Myrkkypentu oli vain kuvitellut, koska maukuessaan uudelleen valkea kolli kuulosti taas samanlainen kuin aina ennenkin. Iloiselta ja kiusoittelevalta.

"Me kaikki heräsimme sinun kiemurteluusi unissasi ja näimme, kun tulit ulos. Emo olisi varmaan estänyt minua tulemasta, jos olisi huomannut", tämä maukui ja kuulosti jopa hieman ylpeältä itseensä.

"Ai, herätinkö minä teidät?" Myrkkypentu maukui anteeksipyytävästi ja loi ystäväänsä yllättyneen katseen. Lähtiessään ulos hän oli kuvitellut muiden nukkuvan mutta oli ilmiselvästi erehtynyt.

"Todellakin", Tilli tuhahti mutta vaihtoi sitten puheenaihetta selittäen innokkaasti, "koska kukaan meistä ei enää saanut unta, emo alkoi kertoa niistä metsän klaaneista."

"Klaaneista?" Myrkkypentu toisti korviaan höristäen ja siinä samassa hänen mieleensä muistui tuore kissanhaju, jonka hän oli haistanut ulos tullessaan.

"Niin niin. Tule, niin sinäkin kuulet niistä", Tilli kehotti ja lähti jo kipittämään takaisin kohti kaksijalkojen pesää. Myrkkypentu jäi vielä hetkeksi epäröimään aidalle mutta lopulta hänkin laskeutui lyhyelle nurmikolle ja lähti laahustamaan jo sisälle pesään hävinneen ystävänsä perään. Päästyään itsekin sisälle hän saattoi kuulla Sulan hiljaisen äänen, joka vastasi Siiven epäluuloiseen maukaisuun.

"En voi olla varma, onko heitä todellisuudessa olemassa, koska en kuitenkaan ole heitä koskaan nähnyt", naaras selitti ja katsoi pentujaan, jotka tapittivat tätä silmät suurina. Erityisesti Tilli näytti kiinnostuneelta.

"Keitä et ole nähnyt?" Myrkkypentu kysyi tullessaan lähemmäs.

"Klaanikissoja. En tosin edes usko, että heitä on olemassa", Sulka vastasi kiireesti, mutta jostakin syystä Myrkkypennusta tuntui, että tämä ei puhunut aivan totta. Hänestä tuntui myös, että vaalean kissan äänestä oli tullut heti välttelevämpi, kun hän oli saapunut paikalle.

"No niin. Koittakaa nyt nukkua taas", naaras maukui eikä vastannut mustan kollin katseeseen.

"Ei kun kerro lisää", hän miukui mutta Sulka pysyi vaiti ja heilautti vain hivenen korviaan ennen kuin laskeutui makuulle makuupaikalleen. Myrkkypentu tuhahti närkästyneenä ja istahti turhautuneena kylmälle alustalle jääden tuijottamaan pitkäturkkista kissaa.

Jokin klaani sanassa muistutti häntä menneisyydestä. Sulan luona viettämiensä päivien aikana pennun muistot olivat kuitenkin unohtuneet, joten hän ei osannut yhdistää sanaa mihinkään. Jokin hänen sisällään uskoi, että Sulka tiesi jotain, mitä tämä oli vastahakoinen kertomaan.

"Mikä sinulla on? Olet ollut tänään ihan kummallinen", Tilli tokaisi. Hän epäröi hetken, kertoako ystävälleen unestaan vaiko ei, mutta nyökkäsi lopulta tälle pyynnön siirtyä hieman kauemmas, jotta Sulka ei varmasti kuulisi.

"Näin yöllä oudon unen", musta pentu aloitti ja Tilli kuunteli hänen selitystään hiljaa utelias ilme naamallaan, "seisoin jollakin aukiolla, jossa oli neljä suurta tammea. En ole ikinä nähnyt yhtä suuria puita! Siellä luokseni tuli kissa, joka kertoi nimekseen Jäätähti."

"Jäätähti? Onpa outo nimi. Vähän niin kuin sinullakin", Tilli huomautti.

"Hän puhui jostain Tähtiklaanista ja että minun ei kuulu elää kotikisuna vaan minusta tulee kissa, jollaista metsässä ei ole koskaan aikaisemmin ollut", Myrkkypentu selitti.

"Mikä on kotikisu?" Tilli ihmetteli, "tarkoittaako se meitä, jotka asumme kotiväen luona? Ja jos hän tosiaan puhui Tähtiklaanista, ehkä näit unta niistä klaaneista, joista emo kertoi."

"Mutta en ole ikinä nähnyt yhtä toden tuntuista unta", musta kolli intti, koska hänestä alkoi tuntua, että Tilli ei uskonut unen tarkoittavan mitään tärkeää.

"Uni on silti aina uni", tämä tokaisi lapojaan kohauttaen ja haukotellen, "mutta nyt minä taidan mennä vielä takaisin nukkumaan."

"Niin kai sitten", Myrkkypentu mutisi alakuloisena ja katsoi, kuinka hänen luunvalkea ystävänsä tassutteli taas muiden luokse ja käpertyi palloksi makuupaikalle. Hän jäi kuitenkin itse vielä paikkaan, jossa oli tämän kanssa puhunut, koska halusi yrittää selvittää ajatuksiaan.

Ennen Tillin mainintaa Myrkkypennun ja unen Jäätähden nimien samanlaisuudesta hän ei ollut edes tajunnut sitä. Verratessaan nimiä toisiinsa ne tosiaan muistuttivat hieman toisiaan. Hän ei ollut aikaisemmin osannut myöskään yhdistää kissan mainitsemaa Tähtiklaania Sulan kertomiin klaaneihin ennen kuin Tilli oli asiasta huomauttanut.

Ajatus nousi hiljalleen hänen mieleensä. Hän tarkensi katseensa Sulkaan, jonka kylki kohoili tasaisesti hengityksen tahtiin, ja siristi silmiään. Voisiko naaras tietää totuuden mutta ei vain halunnut kertoa sitä Myrkkypennulle? Voisiko hän olla noiden metsän klaanikissojen pentu?

_________________________________________________________

- Satakieli