Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

1. osa

Myrskyklaanin klaaninvanhin Likakatse istui klaaninvanhimpien pesän sisäänkäynnin vieressä ja katsoi mietteliäänä aukiota nauttien samalla auringosta ja leirin yli puhaltavasta viileästä tuulesta. Oli melkein aurinkohuipun hetki mutta ilma ei tuntunut niin kuumalta kuin edellisinä päivinä. Oli viherlehden loppu ja pian alkaisivat sateet ja ilmat muuttuisivat kylmemmiksi.

Tuhkanharmaa naaras toivoi, että tiedossa oleva lehtikato olisi yhtä lyhyt ja vähäluminen kuin edellisellä kerralla. Silloin riistaa oli ollut tavallista enemmän eikä Myrskyklaanissa ollut nähty niin paljon nälkää kuin lehtikadon aikana yleensä.

Aukio oli rauhallinen, koska useimmat soturit olivat partioimassa tai metsästämässä. Oppilaitakaan hän ei ollut nähnyt hetkeen ja arveli näiden olevan harjoittelemassa mestariensa kanssa. Hiljaisuus tuntui jopa epätavalliselta, kun sitä ei rikkonut edes pentujen kiljahdukset leikkien seasta. Oli kulunut jo kaksi kuuta, kun klaanissa oli ollut edellisen kerran pentuja. Klaanin parantajan, Pihlajanmarjan, mukaan uusien pentujen syntymään ei olisi kuitenkaan kauaa, minkä jälkeen ei enää olisi hiljaista.

Likakatse oli siirtynyt klaaninvanhimmaksi muutama kuu sitten, kun hänen pennustaan oli tullut oppilas. Ollessaan nuori hän ei ollut voinut kuvitellakaan mitään pahempaa, kun jumittua pentutarhaan moneksi kuuksi. Nyt hän oli kuitenkin vain onnellinen ajatellessaan pentuaan Kyyhkytassua ja kumppaniaan Pihkamieltä, joka oli siirtynyt klaaninvanhimmaksi hieman ennen häntä.

Naaras antoi tummanmeripihkanväristen silmiensä siirtyä soturien pesää kohden ja haikeana hän mietti aikaansa soturina. Päätään itsekseen pudistaen hän käänsi katseensa kohti Suurkiveä ja näki paikaltaan sen sivussa olevan jäkälän verhoaman sisäänkäynnin päällikön pesään. Yllätyksekseen hän näki osittain kiven varjossa klaanin päällikön Myrkkytähden. Tämä oli pysynyt niin liikkumattomana, että hän ei ollut huomannut tätä aikaisemmin.

Vaivihkaa Likakatse tarkkaili isokokoista ja leveälapaista kollia, jonka lihakset väreilivät mustan turkin alla. Kollin ryhdikäs olemus piirtyi harmaata kiveä vasten samalla, kun auringon säteet leikkivät kiiltävällä ja hyvin hoidetulla turkilla. Tämä tuijotti piikkihernetunnelia kohden odottavan näköisenä, ja tuhkanharmaa klaaninvanhin arveli tämän odottavan vanhimpien oppilaiden ja näiden mestarien paluuta.

Klaaninvanhin kyyristyi maata vasten asettaen tassunsa alleen ja jatkoi Myrkkytähden tarkkailua silmiään siristäen. Mustan turkin seassa näkyvät arvet kielivät menneistä taisteluista. Vaikka kolli saattoi näyttää ehkä pelottavalta, Likakatse tiesi tämän olevan oikeudenmukainen ja ymmärtäväinen sekä erittäin uskollinen klaanilleen. Vaikka hän yritti miettiä, hän ei muistanut, milloin kolli olisi laittanut oman etunsa klaanin tai klaanitoveriensa edelle.

Naaras käänsi katseensa tassuihinsa, joista kynnet olivat lipuneet esiin. Ne tekivät pieniä viiltoja hiekkaan, jota monet tassut olivat vuodenaikojen vieriessä talloneet. Hänen mieleensä oli päällikköään katsoessaan tullut tämän vaikea nuoruus, ja hän ravisti synkästi päätään karistaakseen ajatukset mielestään.

Juoksuaskeleet kiinnittivät äkkiä hänen huomionsa ja Likakatse nosti uteliaana katseensa. Hän huomasi kahden oppilaan tulevan ulos oppilaiden pesästä ja näki, kuinka nämä olivat törmätä aukion poikki tassuttelevaan Raikassiipeen. Tämä oli kaunis ja hoikka mustaturkkinen soturi ja kaiken lisäksi Myrkkytähden sisar. Klaaninvanhin pinnisti kuullakseen, mitä oppilaat maukuivat.

"Hei, Raikassiipi. Voisitko sinä kertoa meille Myrkkytähden menneisyyden?" sisaruksista selkeästi suurempi Korallitassu kysyi varovasti.

"Minäkö?" soturi kysyi hämmästyneenä, vaikka oli varmasti yksi niistä kissoista, jotka Myrkkytähden itsensä lisäksi tiesivät tarinan parhaiten. Oppilaat vilkaisivat nopeasti toisiaan ennen kuin nyökkäsivät toiveikkaina.

"Kysykää mieluummin Likakatseelta. Viekää hänelle vaikka hiiri, niin hän tuskin pystyy kieltäytymään", Raikassiipi ehdotti välttelevästi ja keskustelua kuunteleva klaaninvanhin ymmärsi syyn siihen. Musta soturi kuului niihin, jotka eivät pitäneet koko tarinan puhumisesta.

"Selvä on, Raikassiipi", Korallitassun sisar Risutassu vastasi ja oppilaat lähtivät kumarrettuaan kiireen vilkkaa loikkimaan kohti tuoresaaliskasaa. Tietäen saavansa pian seuraa Likakatse käänsi katseensa muualle ja alkoi nuolla turkkiaan hajamielisesti. Kauaa ei kulunutkaan, kun hän kuuli toisen oppilaan huutavan hänen nimeään:

"Likakatse. Likakatse!"

Hän nosti hitaasti katseensa ja näki Risatassun ja Korallitassun juoksevan tuoresaaliskasan suunnalta häntä kohden kisaillen kumpi ehtisi paikalle ensimmäisenä. Naaras vilkaisi vaivihkaa kohti edelleen Suurkiven vierellä istuvaan päällikköön. Hän säpsähti tajutessaan, että tämä oli kääntynyt katsomaan häntä ja oppilaita kohden, ja arveli, että myös tämä oli kuullut oppilaiden Raikassiivelle esittämän pyynnön.

"Mikä nyt on hätänä?" hän kysyi muodollisuuden vuoksi, kun oppilaat olivat pysähtyneet hänen eteensä toisiaan tönien, vaikka hän tiesi tasan tarkkaan, mitä nämä halusivat. Näiden ilmeet olivat toiveikkaita ja turkit kiilsivät auringossa.

"Etkö voisi kertoa meille Myrkkytähden menneisyydestä? Me toimme sinulle hiirenkin", Risatassu pyysi ja laski tuomansa tuoresaaliin klaaninvanhimman eteen.

"Vai Myrkkytähden menneisyydestä. Eikö teille ole annettu mitään tekemistä?" naaras tiedusteli iän käheyttämällä äänellä hieman vaivautuneesti ja tarkasteli edessään olevaa hiirtä. Oppilaat olivat epäilemättä valinneet tuoresaalikasan mehevimmän saaliin yrittäessään saada häntä suostumaan. Hän tiesi, että nämä olivat kuulleet tarinan monta kertaa aikaisemminkin, mutta hän oli huomannut, että nuorimmat myrskyklaanilaiset olivat jostakin syystä innokkaita kuulemaan sen uudelleen ja uudelleen.

"Ei ole annettu, koska kävimme jo metsästämässä. Sitä paitsi Myrkkytähti valitsi meidät kokoontumiseen ja antoi meille vapaata siihen asti", Korallitassu selitti innostuneena, koska tuleva kokoontuminen olisi tälle ensimmäinen. Oppilaan hopearaidallinen turkki värisi innosta, kun tämä odotti toiveikkaana vastausta. Myös Risutassu tämän vierellä paineli maata jaloillaan kuin ei tietäisi, miten tämän kannattaisi olla.

"Vai niin", Likakatse mutisi vastaukseksi. Tarina, jonka oppilaat halusivat kuulla, oli jokaisessa klaanissa tiedetty ja kertoi, miten Myrkkytähti oli monista vaikeuksista huolimatta kohonnut lopulta Myrskyklaanin päälliköksi. Nimenomaan sitä hän oli yrittänyt ennen oppilaiden tuloa saada pois mielestään. Erityisen synkän tarinasta teki se, että monet siinä mukana olevat kissat olivat edelleen hengissä. Sen takia monet olivat haluttomia kertomaan sitä ja varoivat sanojaan erityisesti Myrkkytähden kuullen. Aihe oli kollille arka, vaikka tämä ei ollutkaan estänyt sen leviämistä klaanista toiseen.

"Likakatse?" Risutassu kysyi varovasti, kun hän oli ollut kauan hiljaa eikä ollut vielä edes koskenut tuotuun hiireen. Naaras tajusi silloin kääntäneensä katseensa vaistomaisesti Myrkkytähteen. Tämä kuitenkin tarkkaili jo jälleen piikkihernetunnelia. Klaaninvanhin saattoi kuitenkin huomata päällikön heilauttavan häntäänsä kuin antaisi hänelle luvan. Lopulta naaras kääntyi katsomaan taas oppilaita ja nyökkäsi aavistuksen verran.

"Hyvä on", hän huokaisi ja kumartui puraisemaan palan tuodusta hiirestä antaen hiljaisuuden jälleen laskeutua heidän välilleen. Risutassu ja Korallitassu olivat istahtaneet maahan ja jääneet odottamaan tarinan aloittamista silmät loistaen.

"Te olette varmasti kuulleet sen aikaisemminkin mutta hyvä on", Likakatse toisti hiljaisella äänellä pureksittuaan ja nielaistuaan ensimmäisen palasen. Hän sulki hetkeksi silmänsä ja yritti nähdä mielessään päivän, jolloin Myrskyklaaniin oli syntynyt pentu nimeltä Myrkkypentu.

"Aloitetaan ihan alusta", hän maukui kuin itselleen, vaikka tuijottikin jo aukaistuilla ja kirkkailla silmillä oppilaita.

_________________________________________________________

- Satakieli