Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

15. osa

Myrkkytassu katsoi silmät ammollaan ympärillään olevaa metsää. Kaikkialla oli hämärää eikä riistan rapistelua kuulunut mistään. Paikka ei näyttänyt tutulta eikä hänellä ollut hajuakaan, miten hän oli sinne päätynyt. Hän lähti astelemaan eteenpäin, mutta kaikkialla häntä ympäröi hämärä, joka sekoittui hentoon sumuverhoon.

"Onko täällä ketään?" hän huhuili mutta ääntäkään ei kuulunut. Tuntui kuin hänenkään äänensä ei olisi kuulunut kunnolla painostavan ilman halki. Missä hän oikein oli?

"Olet viimein tullut", matala ääni maukui aivan hänen takaansa. Se kuulosti tutulta ja Myrkkytassu kiepahti säikähtäneenä ympäri. Hän näki vähän matkan päässä itsestään pitkäturkkisen mustaruskea täplikkään kollin, jota hän ei ollut nähnyt koskaan aikaisemmin.

"Kuka sinä olet?" hän kysyi varuillaan, jos vieras hyökkäisi hänen kimppuunsa. Hän oli varma, että kissan ääni oli sama, joka oli auttanut häntä koulutustuokion aikana. Hän ei kuitenkaan tajunnut, miten se voisi olla mahdollista.

"Etkö tiedä?" kolli tiedusteli ja katsoi häntä päätään kallistaen, "olen isäsi Virranpauhu."

Myrkkytassun silmät suurenivat, kun hän katsoi suu auki isäkseen esittäytynyttä kissaa, koska hän ei ollut muistanut, miltä hänen vanhempansa olivat näyttäneet.

"Minun isäni?" hän toisti hämillään ja tarkasteli Virranpauhua sitten hiljaa. Kun hän oli hetken tätä katsonut, hän alkoi huomata pieniä tuttuja yksityiskohtia. Tämä tosiaan näytti hieman häneltä.

"Mutta miksi sinä näyttäydyt minulle unessa? Miksi vasta nyt? Ja miksi...", hän keskeytti maukaisunsa henkeä nopeasti vetäen. Liittyessään klaaniin hän oli kyllä ihmetellyt, missä hänen perheensä oli, mutta ei ollut kehdannut vielä kysyä sitä keneltäkään. Hänellä oli kyllä ollut omat ajatuksensa, mutta hän oli yrittänyt siirtää ne pois mielestään.

Kun Tuisketassu oli kertonut Myrkkytassulle Tähtiklaanista, tämä oli myös kertonut Tähtiklaaniin liittyneiden kissojen voivan kulkea tavallisten kissojen unissa. Jos hänen isänsä kerran pystyi tulemaan hänen uneensa, hänen täytyisi kuulua Tähtiklaaniin. Mutta jos tämä kuuluisi Tähtiklaaniin, se tarkoittaisi... Myrkkytassun ajatukset olivat solmussa eikä hän tuntunut saavan niihin minkäänlaista selvyyttä.

"Kyllä, olen kuollut", Virranpauhu maukui tyynesti ja oppilas käänsi katseensa tähän pelästyneenä. Pystyikö tämä lukemaan hänen ajatuksensakin?

"Mutta miten?" hän kuiskasi tuskin kuuluvalla äänellä ja astui askeleen epäröiden taaksepäin.

"Sillä ei ole nyt väliä", mustaruskea kolli kuitenkin vastasi päätään pudistaen, "olen tullut auttamaan sinua eikä meillä ole koko yötä aikaa."

"Auttamaan minua? Miten?" Myrkkytassu ihmetteli.

"Olen nähnyt, kuinka Murjotustähti on sinua kouluttanut. Tällä menolla et tule selviämään kovinkaan kauaa", unikissa selitti ja oppilas kuopi maata vaivautuneena. Häntä hävetti edes ajatella, että joku muukin oli nähnyt hänet harjoituksissa. Hänen isänsä ei varmastikaan ollut ylpeä pojastaan, jonka kehossa näkyi paljon vain osittain parantuneita haavoja.

"En voi sille mitään", Myrkkytassu mutisi vaivautuneena.

"Kyllä voit", Virranpauhu tokaisi määrätietoisesti ja sai uteliaisuuden hiipimään hänen mieleensä. Mitä sellaista tämä oli keksinyt, mikä auttaisi häntä koulutuksessa?

"Lupaan auttaa sinua kouluttamalla sinua täällä", tämä maukui aluksi ja hän oli jo suostumassa, kun suuri kolli heilautti häntäänsä vaientaakseen hänet, "mutta siinä on yksi ehto. Et saa kertoa kenellekään harjoitustuokioistasi. Et kenellekään!"

Myrkkytassu katsoi isäänsä hieman ihmeissään ymmärtämättä, miksi ei saisi kertoa, jos se kerran auttaisi häntä. Silloinhan kaikki saisivat tietää, miten hyvä hänen isänsä oli, kun tämä auttoi jopa kuolleena poikaansa. Toisaalta myös Murjotustähti oli käskenyt olla kertomatta, mitä harjoitusten tapahtui, joten ehkä hänen isällänsäkin oli hyvä syy siihen.

"Hyvä on, en kerro kenellekään", hän lupasi lopulta varmalla äänellä. Hänen tassunsa syyhysivät päästä aloittamaan koulutus isänsä kanssa ja kaikki väsymys oli kadonnut kuin tuhka tuuleen.

"Mainiota", Virranpauhu maukui tyytyväisenä kehräten, "sinusta tulee paras soturi, jollaista yhdessäkään klaanissa ei ole vielä koskaan ollut!"

**

Myrkkytassu säpsähti hereille ja tajusi olevansa oppilaiden pesässä. Oli vielä hämärää, mistä hän arveli, että auringon nousuun olisi vielä jonkin aikaa. Hän kuuli ympäriltään pesätoveriensa tuhinaa, joka kertoi, että muut olivat edelleen sikeässä unessa. Hän ei kuitenkaan tuntenut itseään enää väsyneeksi, joten nousi varovasti makuusijallaan ja tassutteli oppilaiden pesän sisäänkäynnille. Kevyt tuuli osui häntä vasten, mutta hän vain nautti siitä.

Herättyään hän oli kuvitellut kaiken unessaan tapahtuneen olleen vain unta, mutta pian nousemisen jälkeen väsymys raajoissa oli iskenyt yhtäkkiä ja se sai hänet uskomaan, että hän oli tosiaan tavannut isänsä ja tämä oli luvannut auttaa häntä. Hän yritti palauttaa isänsä kuvan mieleensä sulkemalla silmänsä. Jopa sen ajatteleminen sai hänet iloiseksi, vaikka hän tiesikin, että tämä oli kuollut. Samassa hän tajusi, että ei ollut kysynyt, mitä hänen emolleen oli käynyt. Ehkä hän voisi kysyä sitä seuraavalla kerralla, koska Virranpauhu oli luvannut kouluttaa häntä uudelleen pian.

"Miksi et ole nukkumassa?" Myrkkytassu säpsähti kuullessaan takaansa yllättäen Tuisketassun äänen ja pian tämä ilmestyi hänen vierelleen katsomaan hämärää aukiota. Lähellä aukion sisäänkäyntiä istui joku sotureista vartiossa, mutta hän ei erottanut, kuka se oli.

"Samaa voisin kysyä sinulta", Myrkkytassu vastasi, koska tajusi, että oli ollut väärässä luullessaan, että kaikki muut olivat nukkuneet. Hän vilkaisi sivusilmällä naaraaseen mutta käänsi heti katseensa eteenpäin, kun huomasi tämän katsovan häneen.

"Heräsin, kun lähdit makuupaikaltasi", tämä vastasi ja sinisten silmien tuijotus sai hänet hieman vaivautuneeksi. Miksi tämä nyt häntä sillä tavalla tuijotti?

"Sinua vaivaa jokin", naaras totesi lopulta ja Myrkkytassu heilautti hieman korviaan. Hänen teki mieli kertoa kaikesta unessaan tapahtuneesta tälle mutta ei voinut, koska oli luvannut isälleen. Hän ei halunnut rikkoa lupaustaan, koska pelkäsi, että ei sitten ehkä ikinä näkisi enää tätä.

"Ei sinun ole pakko kertoa", Tuisketassu maukui kiireesti, kun huomasi, kuinka haluton hän oli puhumaan. Tämän ääni oli hiljainen, koska tämä ei ilmeisesti halunnut herättää muita pesässä olevia. Hän nyökkäsi pienesti kiitollisena.

"Muista kuitenkin, että voit kertoa minulle ihan mitä vain, milloin vain", naaras jatkoi ja samassa Myrkkytassu tunsi tämän painautuvan kylkeään vasten. Se sai kylmät väreet kulkemaan hänen selässään ja turkin kuumottamaan, mutta jokin esti häntä silti liikkumasta.

"Kiitos Tuisketassu", kolli naukui hieman tukahtuneella äänellä, koska oli unohtanut hengittämisen hetkeksi.

"Meidän on parasta mennä takaisin nukkumaan. Tästä päivästä on varmasti tulossa taas raskas", Tuisketassu ehdotti melkein hänen korvaansa ja hän nyökkäsi, koska osasi kuvitella saman asian, koska Murjotustähti luultavasti veisi hänet taas harjoittelemaan taisteluliikkeitä. Hän sulki silmänsä hetkeksi ja huokaisi syvään, koska ensimmäistä kertaa hänestä tuntui siltä kuin hän ei olisi halunnut.

"Tule", hänen vieressään istuva naaras maukui ja Myrkkytassu avasi silmänsä jälleen. Hän vilkaisi tämän silmiin ja ainakin kuvitteli nähneensä niissä huolta. Hän ei kuitenkaan voinut olla varma, koska juuri silloin tämä nousi. Tämän häntä kosketti hänen kylkeään, kun tämä lähti kävelemään takaisin syvemmälle pesään, ja se sai hänet säpsähtämään kuin salamaniskun saaneena.

Myrkkytassu vilkaisi vielä kerran ulos pesästä ennen kuin lähti seuraamaan Tuisketassua, joka oli jo asettunut omalle makuupaikalleen. Hän asteli varovaisesti muiden oppilaiden joukossa kohti omaa paikkaansa Tuisketassun ja Ruototassun välissä. Hän vilkaisi molempia nopeasti ennen kuin käpertyi taas keräksi ja sulki silmänsä.

_________________________________________________________

- Satakieli