Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

69. osa

Myrkkykiemura astui askeleen lähemmäs Lumihuurretta ja yritti tavoittaa tämän katsetta. Tämä kuitenkin piti silmänsä tiukasti tassuissaan.

"Lumihuurre, mikä hätänä? Olenko minä tehnyt jotain väärää?" hän kysyi hermostuneella äänellä, mutta vaaleanruskearaidallinen naaras vain pudisti pikaisesti päätään ja sai hänet huokaisemaan pienesti helpotuksesta.

"Mistä sitten on kyse?" hän tiedusteli mutta kesti jonkin aikaa ennen kuin tämä nosti katseensa, ja kohdatessaan tämän eriväriset silmät kolli näki niissä surua.

"Minä vain...sinä olet nyt varapäällikkö", tämä lopulta mutisi ja Myrkkykiemura mietti hetken, mitä tämä mahtoi tarkoittaa. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt vaan katsoi tätä päätään kysyvästi kallistaen.

"Mitä siitä?"

"Sinulla on nyt aina kiire klaanin asioiden hoitamisessa," Lumihuurre selitti ja mustaturkkinen kolli tunsi huonoa omatuntoa siitä, että tiesi tämän olevan oikeassa, "ja minä olen vain mitätön soturi."

"Sinä mitä?" Myrkkykiemura huudahti ja hänen silmänsä suurenivat hämmästyksestä. Hän tuijotti ihmeissään naarasta edessään, mutta tämän ilme oli vakava, ja tämä näytti olevan tosissaan. Hänelle ei ollut ikinä tullut mieleenkään, että tästä tuntuisi siltä.

"Lumihuurre", hän aloitti ja hänen katseensa pehmeni, "minä olen ehkä varapäällikkö mutta se ei muuta mitään. Olen se sama Myrkkykiemura kuin aikaisemminkin ja rakastan sinua edelleen."

Epävarma ilme raidallisen soturin naamalta ei kuitenkaan lähtenyt ja tämä paineli allaan olevaa maata vaivautuneena tassuillaan. Hän peitti tämän naaman lempeisiin nuolaisuihin ennen kuin painautui tämän raidallista turkkia vasten. Lopulta hän tunsi Lumihuurteen lihasten rentoutuvan ja kehräys nousi hänen sisältään. Hän laski päätään niin, että hänen leukansa hipoi tämän korvaa, ja kuiskasi:

"Sitä paitsi en pystyisi hoitamaan tehtäviäni ilman sinun tukeasi."

Hiljaisuus laskeutui hetkeksi heidän välilleen mutta lopulta raidallinen naaras nosti katseensa Myrkkykiemuraan. Huoli palasi mustan varapäällikön naamalle, kun hän kuuli, mitä tämä maukui:

"Kävin tänään ennen kokoontumista Laakerinlehvän luona."

"Miksi? Mikä hätänä? Oletko loukkaantunut jotenkin?"

Tämä kuitenkin pudisti päätään ja pieni helpottunut huokaus pääsi jälleen hänen suustaan. Hän näki Lumihuurteen silmien sädehtivän, kun tämä ilmoitti kuiskaten:

"Minä odotan pentuja."

"Oletko varma?" Myrkkykiemura kysyi ja hänen silmänsä välähtivät kuun valossa, kun hän avasi ne ihmetyksestä ammolleen saadessaan vastaukseksi nyökkäyksen, "uskomatonta, minusta tulee isä!"

Onnellinen kehräys kumpusi Myrkkykiemuran sisältä, kun hän iloitsi koukistamalla häntänsä kippuralle selkänsä ylle. Lumihuurre kuitenkin näpäytti hänen lapaansa hännällään ja tuhahti ilkikurisesti:

"Sinä olet isä koko ajan."

"Tiedät, mitä tarkoitan. Isä meidän pennuillemme", kolli vastasi koskettaessaan tämän poskea kuonollaan ja kietoi häntänsä kumppaninsa hännän ympärille.

**

Myrkkykiemura räpytti unisena silmiään ja nosti aavistuksen päätään. Kirkas valo loisti soturien pesän sisäänkäynniltä ja siinä samassa hän oli täysin hereillä. Hänestä tuntui kuin hän olisi sulkenut silmänsä vain hetki sitten mutta todellisuudessa aurinko oli jo noussut aikoja sitten.