Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

49. osa

Myrkkykiemura heräsi levottomana painajaisestaan, jossa epätoivoisista yrityksistä huolimatta ei ollutkaan onnistunut pelastamaan pentujaan Varjoklaanista vaan joutui katsomaan, kuinka Murjotustähti oli kouluttaessaan haavoittanut näitä kuolettavasti. Pesässä oli edelleen hämärää, ja kaikki muut hänen ympärillään nukkuivat yhä. Hän oli helpottunut, että ei ollut unissaan herättänyt ketään.

Kolli tiesi, että ei saisi unta, joten hän hiipi varovasti soturien pesän reunoja pitkin ulos. Kylmä pakkanen iskeytyi häntä vasten mutta hän ei enää halunnut palata pesään. Taivaanranta oli jo kirkastunut, mistä hän tiesi, että auringonnousuun ei olisi enää kauaa. Hänen turkkiaan kihelmöi ajatus suunnitelman jatkamisesta ja hän todella toivoi, että Murjotustähti ei tajuaisi siinä olevaa ansaa.

"Sinäpä olet aikaisin liikkeellä", kuului yllättäen tuttu ääni hänen takaansa. Kääntäessään päätään hän näki Palavakasvon astuvan ulos soturien pesästä. Hän kumarsi varapäällikölle, kun tämä seisahtui hänen vierelleen. Tämä nosti katseensa Hopeahäntään, jonka tähdet alkoivat himmetä aamun alkaessa sarastaa.

"Niin", Myrkkykiemura selitti, "en saanut enää unta. En pystynyt ajattelemaan kuin suunnitelmaa pentujen pelastamiseksi."

Hän laski katseensa, koska pentujen mainitseminen teki hänet vaivautuneeksi. Varapäällikön vastaus kuitenkin yllätti hänet.

"Älä sen toteuttamisen jälkeen tee samaa virhettä kuin sinun vanhempasi", tämä tokaisi ja laski katseensa häneen, "olin Myrskyklaanin varapäällikkö jo sinun syntyessäsi ja olin näkemässä, kun Virranpauhu ja Kipinätäplä hylkäsivät Raikassiiven."

Myrkkykiemura kuunteli yllättyneenä ja huomasi vasta kollin sanat kuullessaan iän tuoman rasituksen tämän silmissä. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin ajatellut, että tämä olisi jo niin vanha. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, jotta tämä jatkaisi.

"Hän jäi täysin yksin. Oli pentutarhassa tietysti kuningattaria, jotka pitivät hänestä huolta, mutta en voinut olla huomaamatta, että hän tarvitsi jotakuta", Palavakasvo selitti, "yritin olla hänelle kuin isä ja hänestä tuli kuin oma tyttäreni. Kun sinä yllättäen tulit, en voinut olla pelkäämättä, että se vaikuttaisi huonosti Raikassiipeen. Taisin olla väärässä."

Harmaa varapäällikkö silmäili häntä hetken jälleen hiljaa. Myrkkykiemura toivoi sillä hetkellä, että kukaan ei yhtäkkiä tulisi ulos pesästä, koska hän halusi kuulla kaiken, mitä tällä oli sanottavana. Koskaan aikaisemmin hän ei ollut kuullut tämän puhuvan hänelle sillä tavalla.

"En ole pitkään aikaan nähnyt häntä noin iloisena. Kaikki kunnia ei tietysti kuulu sinulle", tämä jatkoi silmiään siristäen, "on ollut mahdotonta olla huomaamatta Raikassiiven ja Ruotouskon läheisiä välejä."

Äkkiä ääni heidän takanaan olevasta pesästä alkoi kuulua meteliä ja Likakatseen pää ilmestyi aukion puolelle hetkeksi. Tämä veti sen kuitenkin nopeasti takaisin, kun oli hetken tarkastellut aukiota. Palavakasvo selvästi arveli, että muukin klaani oli heräämässä, koska nousi jaloilleen valmiina lähtemään.

"Toivon vain, että Ruotousko ei missään vaiheessa satuta häntä", Palavakasvo oli astellut muutaman askeleen jo kohti Suurkiveä, kun yllättäen vielä kääntyi katsomaan häntä tiukasti, "ja sinä, älä satuta Lumitassua."

Myrkkykiemura jäi ällistyneenä katsomaan varapäällikön perään, koska ei ollut odottanut, että tämä mainitsisi Lumitassua. Hän vilkaisi ympärilleen ja toivoi, että kukaan ei ollut ollut lähettyvillä kuulemassa.

Hänelle oli kerrottu, että Lumitassun ja Tunturitassun emo Lintupuu ei ollut halunnut kertoa pentujensa isää. Myrskyklaanissa kuitenkin eli vahva usko, että Palavakasvo olisi näiden isä, joten ehkä tämä sen vuoksi oli kiinnostunut Lumitassusta.

**

"Me jäämme tähän", Myrkkykiemura ilmoitti partion johdossa olevalle Palavakasvolle ja Ruotousko pysähtyi hänen viereensä. Varapäällikkö nyökkäsi hyväksymisen merkiksi.

"Tiedätte tehtävänne, jos Tunturitassu tulee etsimään teidät", varapäällikkö maukui ennen kuin lähti jatkamaan matkaa kohti samaa paikkaa, jossa tämä oli edellisenä päivänä tavannut Varjoklaanin partion. Tämän perässä kulki samat kissat kuin eilisessäkin partiossa sekä Pihkamieli mukanaan lisää sotureita, jotka menisivät tämän johdolla auttamaan, jos taistelu syntyisi. Kuiskaustähti oli jäänyt vartioimaan leiriä.

"Olkaa varovaisia, molemmat teistä", Raikassiipi naukui huolestuneella äänellä Myrkkykiemuraan ja Ruotouskoon vilkaisten ennen kuin lähti seuraamaan Pihkamieltä.

"Sinä myös", tämän veli vastasi ennen kuin naaras ehti kadota puiden sekaan. Sen jälkeen hän kääntyi katsomaan ystäväänsä, joka edelleen katsoi metsään, jonne monen kissan jäljet johtivat.

"Meidän kannattaa nyt etsiä jokin hyvä piilo tästä läheltä", hän naukaisi ja sai siirrettyä valkoisen soturin huomion itseensä. Tämän katse oli huolestunut ja tämä näytti tajuavan erittäin hitaasti hänen sanansa.

"Mitä? Aivan, etsitään vain", Ruotousko mutisi. Tämä käyttäytyi jotenkin omituisesti mutta Myrkkykiemura ei maininnut siitä vaan alkoi silmäillä ympäristöään. Pian hän löysi puun alla olevan onkalon, joka oli juuri sopiva heille kahdelle.

"Tämä on varmaankin sopiva", hän ehdotti ja työntyi puun alle. Kun toinen kolli oli hänen vierellään, hän jäi tarkkailemaan ympäristöään korvat hörössä. Kumpikaan heistä ei puhunut ja ainoa ääni oli tuulen vaimea ulina puiden latvoissa.

**

Myrkkykiemura ei ollut enää varma, kuinka kauan hän oli Ruotouskon kanssa kyhjöttänyt onkalossa. Hänen jalkansa alkoivat puutua ja hän olisi varmasti jo jäätynyt kuoliaaksi, jos Ruotouskon paksu turkki ei olisi hänen vierellään. Hän alkoi jo miettiä, oliko Varjoklaani sittenkin luopunut pennuista vapaaehtoisesti.

"Joku tulee", Ruotousko kuiskasi hänen korvaansa ja siinä samassa myös hän kuuli juoksuaskeleet jostakin lähettyviltä. Vaistomaisesti hän painautui lähemmäs maata ja kirosi tuulta, joka puhalsi täysin väärään suuntaan eikä siis tuonut tulijan tuoksua heidän luokseen.

"Myrkkykiemura", kuului Tunturitassun tuttu ääni ja siinä samassa hän syöksyi ulos piilosta. Raidallinen oppilas näytti hieman säpsähtävän hänen äkkinäistä ilmestymistään. Tämä näytti vahingoittumattomalta, joten ainakaan tämä ei ollut vielä joutunut mukaan taisteluun.

"Suunnitelma onnistui tähän asti. Murjotustähti oli itse johtamassa partiota ja ottanut mukaansa varmaankin melkein kaikki varjoklaanilaissoturit. Heillä ei ollut pentuja mukana ja he sanoivat, että eivät aio luovuttaa heitä", kolli selitti hengästyneenä ja näytti sillä hetkellä unohtaneen heidän välillään olleet vihamielisyydet.

"Hyvä, voit mennä nyt takaisin", Myrkkykiemura maukui huojentuneena ja oppilas nyökkäsi ennen kuin syöksyi samaan suuntaan, josta oli tullutkin. Mustan soturin turkkia kihelmöi, koska tästä alkaisi seuraava osa suunnitelmaa. Hän ja Ruotousko olivat valikoituneet sen vuoksi, koska he tunsivat Varjoklaanin leirin.

"Mennään", hän naukui Ruotouskolle, jonka silmät kiiluivat jännityksestä. Tämä oli heidän ensimmäinen tehtävänsä sotureina. Heillä ei ollut turvana tunnelia, jonka avulla he olisivat voineet kulkea Ukkospolun toiselle puolelle, mutta heidän onnekseen se oli hiljainen eikä yhtäkään hirviötä näkynyt lähelläkään. Myrkkykiemura hiipi Ukkospolun reunalle ja katsottuaan molempiin suuntiin juoksi sen yli niin nopeasti kuin tassuistaan pääsi. Sydän hakaten hän syöksyi Varjoklaanin reviirin metsikköön.

_________________________________________________________

- Satakieli