Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

68. osa

Myrkkykiemura oli jäänyt hieman jälkeen ja hän loikki rinteen nopeasti ylös jättäen Nelipuut lopulta taakseen. Saatuaan leiriin suunnistavat myrskyklaanilaiset jälleen kiinni hän huomasi näiden hajaantuneen klaanipäällikön ympärille muodostetusta ringistä. Hän juoksi kaikkien ohitse Kuiskaustähden rinnalle. Tämä käänsi katseensa, kun hän ilmestyi paikalle.

"Järjestä tästä eteenpäin enemmän rajapartioita Jokiklaanin rajalle. Emme voi tietää, aikovatko he hyökätä uudelleen", naaras käski eikä Myrkkykiemuralle tullut mieleenkään kieltäytyä.

"Selvä on", hän vastasi nyökäten. Sen kuullessaan klaanipäällikkö käänsi taas katseensa eteenpäin eikä sanonut koko lopun matkan aikana hänelle enää mitään. Mustalle varapäällikölle tuli vaivautunut olo ja hän jättäytyi askeleen tämän jälkeen toivoen, että saisi puhua jollekin. Kaikki tuntuivat kuitenkin pitävän häneen etäisyyttä kuin hän olisi erilainen ollessaan varapäällikkö.

**

Pihkamieli juoksi heti leirin varjoista, kun he viimein saapuivat takaisin leiriin. Tämä näytti huolestuneelta ja Myrkkykiemura arveli tämän huomanneen kuun peittämät pilvet.

"Mitä tapahtui? Näin vain, että pilvet peittivät kuun", tämä maukui ensimmäisenä. Varapäällikkö huomasi Kuiskaustähden vilkaisevan häntä kuin käskien hänen selittää tilanteen ennen kuin tämä suunnisti kohti omaa pesäänsä. Lapojaan itsekseen kohauttaen Myrkkykiemura kääntyi Pihkamielen puoleen ja tajusi silloin muidenkin leiriin jääneiden ilmestyvän aukiolle. Kissat kerääntyivät pieniin ryhmiin ja kokoontumisessa olleet kertoivat muille tapahtumista. Ilmapiiri oli edelleen kireä.

"Kuiskaustähti ilmoitti kaikille Jokiklaanin hyökkäyksestä ja syytti heitä Palavakasvon kuolemasta", Myrkkykiemura selitti, "jokiklaanilaiset eivät nähneet asiaa samalla tavalla ja meinasi syntyä tappelu."

"Tähtiklaani ei pitänyt siitä ja lopetti kokoontumisen", Pihkamieli totesi ja musta kolli vain nyökkäsi tälle.

"Kuiskaustähti haluaa enemmän partioita Jokiklaanin rajalle, koska pelkää, että he hyökkäävät uudelleen. Sotureilla vain on muutenkin jo paljon tekemistä", hän maukui huokaisten ja hänestä tuntui kuin yhdessä yössä hänen lavoilleen olisi koottu kaksi kertaa enemmän painoa.

"Emme voi kuin yrittää parhaamme", Pihkamieli lohdutti ja kosketti hänen lapaansa hännällään, "mene sinä nukkumaan, minä pidän vahtia tämän yön."

Kiitollisena Myrkkykiemura nyökkäsi ennen kuin lähti tassuttelemaan väsyneenä kohti soturien pesää. Ennen kuin hän astui sisälle pesään hän kääntyi vielä aukiolle maukuen hereillä oleville kissoille:

"Kaikki on parasta mennä lepäämään. Tarvitsemme kaikki kissat hyvin levänneinä."

Hän ei kuitenkaan jäänyt katsomaan, tottelivatko muut häntä, vaan meni omalle paikalleen ja laskeutui kerälle sammalien päälle. Hän sulki silmänsä mutta jokin piti häntä hereillä, ja hän kauan vain pyöri levottomana pedillään saamatta unen päästä kiinni. Muiden soturien hengitykset hidastuivat yksitellen, kun nämä vaipuivat uneen.

Vaikka Myrkkykiemura oli väsynyt, lopulta hän ymmärsi, että ei saisi vielä unta. Hän oli juuri nousemassa jaloilleen ja raahautumassa ulos pesästä, kun liike hänen vierellään kiinnitti hänen huomionsa. Lumihuurre hänen viereltään lähti hiljaa makuupaikaltaan ja katosi pian ulos. Tämä ei ollut vaikuttanut huomanneen, että hänkin oli ollut hereillä, ja uteliaana kolli lähti tämän perään.

Astuessaan aukiolle hän näki Pihkamielen hahmon vain hämärästi leirin sisäänkäynnillä, koska tämän tumma turkki sulautui hyvin aukiolla oleviin varjoihin. Myrkkykiemura nosti hetkeksi katseensa taivaalle ja tajusi, että se oli taas kirkas ja kuunhuipun hetkellä kuun peittäneet pilvet olivat poissa.

Katsoessaan ympärilleen hän ei enää nähnyt Lumihuurretta mutta tämän tuore haju johti leirin reunamille. Sinne päästyään hän huomasi pienen reiän muurissa ja hajamielisesti mietti käskevänsä jonkun korjata sen myöhemmin. Hän tajusi, että soturin oli täytynyt mennä sitä kautta ulos leiristä.

Myrkkykiemura tunki Lumihuurteen perään ja sihahti itsekseen, kun terävät piikit repivät hänen turkkiaan. Saatuaan itsensä lopulta leirin ulkopuolelle hän katseli pimeää metsää edessään ja veti syvään henkeä antaen tuoreiden tuoksujen virrata kuonoonsa.

Hän lähti seuraamaan naarassoturin hajua miettien itsekseen, miksi tämä oli lähtenyt keskellä yötä leiristä. Pahatkin ajatukset nousivat hänen mieleensä mutta hän pakotti ne taka-alalle päätään pudistaen.

Kesti jonkin aikaa ennen kuin hän sai Lumihuurteen kiinni ja raidallisen turkin viimein silmiinsä. Hän kallisti hieman päätään nähdessään tämän hajamielisesti tallustavan kohti Nelipuita. Jokin tämän kulkemisessa kuitenkin kertoi, että tällä ei ollut todellisuudessa oikeaa määränpäätä.

Äkkiä hän tunsi pistävän kivun tassussaan mutta nilkutti vielä muutaman askeleen ennen kuin pysähtyi ja säpsähtäen nosti käpäläänsä katsoakseen, mikä siihen oli tarttunut. Jokin terävä tikku sojotti hänen polkuanturassaan ja pienikin liike sai tassun tykyttämään kivusta. Hän ei kuitenkaan ehtinyt edes ajatella sen pois ottamista, kun yhtäkkinen ääni hänen viereltään säikäytti hänet, ja hän loikkasi pelästyneenä sivummalle.

"Luulitko, että en huomaisi sinua?" Lumihuurre kysyi ja vasta silloin Myrkkykiemura tajusi, että tämä ei enää ollut vähän matkan päässä hänen edellään vaan siinä hänen vierellään. Kolli ei kuitenkaan aluksi pystynyt sanomaan mitään vaan ainoastaan tuijotti tätä silmät suurina.

"Mikä tassussasi on?" naaras kysyi ja tarrasi kiinni hänen käpäläänsä.

"Piikki", Myrkkykiemura vastasi lyhyesti ja oli hieman nolostunut, että tämä oli huomannut hänen seuraamisensa. Asiaa miettiessä hän ei oikein tiennyt itsekään, miksi oli piilotellut tätä seuratessaan eikä vain kutsunut tätä nimellä ja kertonut olemassaolostaan.

"Se pitää ottaa pois", Lumihuurre totesi ja mustaturkkinen kolli katsoi, kun tämä tarttui piikkiin hampaillaan ja nykäisi sen irti kuin olisi tehnyt niin monta kertaa. Piikin irrottaminen oli kirpaissut mutta melkein heti kipu jo loppui.

"Nuole sitä", tämä neuvoi ja Myrkkykiemura teki kuten tämä käski. Verenvuoto tyrehtyi nopeasti ja koettaessaan laskea painoaan tassulleen se ei sattunut enää ollenkaan.

"Kiitos", hän maukui ja nosti katseensa Lumihuurteeseen, joka silmäili häntä huvittuneesti. Siinä samassa hänen mieleensä tuli kysymys, joka oli vaivannut häntä jo aikaisemmin.

"Miksi olet vältellyt minua?" hän kysyi yllättäen mutta sen kuullessaan raidallisen naaraan ilme synkkeni ja tämä laski katseensa. Jokin tämän reaktiossa sai Myrkkykiemuran sydämen jättämään lyönnin välistä.

_________________________________________________________

- Satakieli