Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

36. osa

Myrkkykiemura seisoi ryhdikkäästi paikoillaan ja käänteli päätään vastaanottaakseen joka puolelta tulevia onnentoivotuksia. Hän oli jopa yllättynyt, että ainoastaan Tunturitassu näytti olevan vihainen hänen nimittämisestään ja pysyi visusti paikoillaan. Kun suurin osa kissoista oli jo käynyt hänen luonaan ja siirtynyt sen jälkeen kauemmas, Raikastassu työntyi hänen luokseen Ruototassu perässään.

"Onnea sinä senkin karvapallo! Tiesit tästä etukäteen, etkö tiennytkin?" tämä hymähti silmät innosta suurina, "etkä edes kertonut meille!"

Myrkkykiemura kehräsi mielissään siitä, että hänen sisarensa oli iloinen hänen puolestaan. Myös Ruototassun kasvoilla oli haaveileva ilme ja tämä maukui:

"Kunpa minustakin tulisi pian soturi. Miltä tuntuu olla soturi? Mahtavalta, eikö niin?"

Tuore soturi nyökkäsi innostuneena eikä oikein vieläkään osannut uskoa, että tosiaan oli nyt soturi ja hän voisi tulevina öinä nukkua soturien pesässä.

"Perinteitä kunnioittaen Myrkkykiemura vartioi leiriä hiljaa tulevana yönä, kun me muut nukumme", Kuiskaustähti muistutti Suurkiven viereltä, johon oli jäänyt katsomaan onnentoivotuksia, ennen kuin hävisi varjojen peittämästä sisäänkäynnistä pesäänsä. Myös muut kissat alkoivat mennä pesiinsä ja aukio tyhjeni hiljalleen.

"Onnea nimityksestä", kuului hiljainen ääni läheltä ja Myrkkykiemura näki Lumitassun askeleen päässä. Tämän veli oli hävinnyt paikalta ensimmäisten joukossa eikä se häntä oikeastaan edes vaivannut. Naaraan nähtyään Ruototassun silmiin syttyi tietäväinen pilke ja hän tönäisi Raikastassua kohti oppilaiden pesää.

"Me tästä menemme. Hyvää yötä Myrkkykiemura", tämä toivotti ja lähti kohti oppilaiden pesää työntäen Raikastassua edessään. Tämä näytti hämmentyneeltä.

"Mitä? Mik...?" Raikastassu aloitti mutta Ruototassu peitti naaraan suun hännällään ja kuiskasi jotakin tämän korvaan, minkä jälkeen musta oppilas vain huikkasi, "hyvää yötä!"

Myrkkykiemura katsoi näiden kahden perään hetken silmiään hämillään räpyttäen mutta kääntyi sitten Lumitassun puoleen. Pilvien seasta vähän väliä näyttäytyvä kuu kuvastui tämän silmistä ja kolli nielaisi nopeasti. Hän ei oikein tiennyt, mitä hän sanoisi.

"Sinunkin pitäisi mennä nukkumaan", hän lopulta naukui. Tämä nyökkäsi mutta ei kääntänyt katsettaan hänestä, mikä sai hänen mustan turkkinsa kuumottavaan kirpeästä ilmasta huolimatta.

"Hyvää yötä Myrkkykiemura", naaras lopulta kuiskasi ja asteli hänen ohitseen. Hän tunsi Lumitassun hännän sipaisi kylkeään saaden kylmät väreet kulkemaan hänen kehossaan. Myrkkykiemura ei kääntynyt katsomaan taakseen, jonne tämä oli mennyt, vaan tassutteli lähelle leirin sisäänkäyntiä ja istahti pakkasen kovettamaan maahan.

**

Myrkkykiemura vilkaisi vähitellen valostuvaa aukiota ennen kuin keskittyi taas leirin sisäänkäyntiin. Hänen vahtivuoronsa loppuisi pian ja hän ihmetteli, että hän ei ollut pitkän yön jälkeen väsyneempi. Hän näki sivusilmällä liikettä soturien pesältä ja huomasi Pihkamielen ja Palavakasvon astuvan ulos. Näistä savunmusta Pihkamieli lähti tulemaan häntä kohden ja tuore soturi arveli tämän tulevan päästämään hänet vartiosta.

"Vartiovuorosi on päättynyt, voit mennä lepäämään", tämä lupasi ystävällisesti kuten hän oli arvellutkin.

"Kiitos", Myrkkykiemura vastasi ja nousi istumisestä jäykistyneille jaloilleen. Hän oli yön aikana välillä noussut ja kiertänyt pientä ympyrää paikallaan pysyäkseen lämpimänä mutta oli ehtinyt istua taas melko kauan. Hän lähti tassuttelemaan kohti soturien pesää mutta epäröi silmänräpäyksen ennen kuin astui sisään. Sammalien päällä melkein kaikki soturit olivat vielä unessa. Ainoastaan Likakatse nosti päätään mutta hänet nähdessään laski sen uudelleen sammalien päälle.

Kolli tassutteli mahdollisimman hiljaa pesän reunoja pitkin paikkaan, jossa näytti olevan käyttämättömiä sammalia. Pilvenriekaleen valkoinen ja Sysiseitsenen laikukas keho kohoilivat hänen lähellään ja tehdessään uudesta makuupaikastaan mukavaa hän varoi herättämästä näitä. Lopulta hän laskeutui kerälle sammalten päälle ja sulki silmänsä.

Myrkkykiemurasta tuntui, että hän avasi silmänsä heti ne suljettuaan mutta tajusi, että ei ollutkaan enää soturien pesässä. Hän kömpi jaloilleen ja kohtasi muutaman ketunmitan päässä olevan täplikkään mustaruskean kollin katseen. Edellisestä tapaamisesta oli pitkä aika. Hän ei ollut oikeastaan nähnyt tätä loukkaantumisensa jälkeen kertaakaan eikä oikein ollut varma, oliko iloinen nähdessään tämän nytkään.

"Olet täällä jälleen", Virranpauhu totesi hitaasti, "Myrkkykiemura."

Tämä siis tiesi hänen nimityksestään. Tai no miksi ei toisaalta tietäisi. Olihan tämä aikaisemminkin tiennyt aina kaiken tapahtuneen.

"Siltä näyttää", hän vastasi kuivasti irrottamatta katsettaan isästä eikä tällä kertaa pystynyt rentoutumaan tämän läsnä ollessa.

"Luulin, että pilasit tulevaisuutesi jonkun toisen typerän oppilaan tähden mutta siinä sinä olet soturina", Virranpauhu lausahti ja jokin tämän tyynessä äänessä karmi Myrkkykiemuraa. Hänen teki mieli puolustaa Lumitassua, vaikka tämä ei koskaan saisikaan tietää hänen isänsä sanoista, mutta puri hampaansa yhteen ja ymmärsi pitää suunsa kiinni.

"Jos en tietäisi loukkaantumisestasi, testaisin taitojasi pitkästä aikaa. Kuitenkin jopa minä tiedän, että loukkaantuneella soturilla klaani ei tee mitään", tämä jatkoi.

Katsoessaan isäänsä Myrkkykiemuran mieleen tuli asia, jonka Sysiseitsen oli kertonut hänelle oppilasaikana. Hänen oli ollut tarkoitus kysyä siitä isältään jo aikoja sitten mutta kaikki oli tapahtunut aina niin nopeasti, että hän oli unohtanut koko jutun. Tämän sanat kertoivat, että tämä ei ollut taistelemassa tänään, joten ehkä nyt olisi hyvä aika. Asia oli vaivannut häntä useasti varsinkin viimeisimmän Jäätähden tapaamisen jälkeen.

"Olen tavannut erään Tähtiklaanin kissan unissani. Hänen turkkinsa on aina kiiltänyt kuin tähdet ja kimmeltävää kuuraa on lähtenyt hänen käpälistään. Olen aina tavannut hänet Nelipuilla ja kuun valo on valaissut ympäristöä", Myrkkykiemura aloitti epävarmasti ja vilkaisi mustalle taivaalle, jossa ei näkynyt tähtiä tai kuuta, "täällä ei ole tähtiä eikä kuu valaise. En tiedä, missä olemme eikä turkkisi muistuta tähtien tuiketta. Olet sanonut oleva kuollut mutta..."

"Sano sen", Virranpauhu murisi, jolloin musta kolli ymmärsi tämän tietävän, mitä hän oli seuraavaksi sanomassa.

"Mutta et voi olla Tähtiklaanissa", hän lopetti, minkä jälkeen hänen ja Virranpauhun välille laskeutui hiljaisuus.

"Olet terävä, huomaan sen", tämä kehräsi ja Myrkkykiemuran teki mieli peruuttaa askel kauemmas tästä, "jatka. Tiedän, että haluat kysyä jotakin muutakin."

"Jos kerran et ole Tähtiklaanissa, missä olet? Mikä tämä paikka on?" musta soturi kysyi hitaasti ja piti katseensa tiukasti isässään, "minulle kerrottiin, että tapatit itsesi taistelussa. Onko se totta?"

Pitkäturkkinen kissa antoi katseensa kiertää ympärillä olevassa pimeässä metsässä eikä tällä näyttänyt olevan kiirettä vasta. Lopulta tämä kohdisti meripihkanväriset silmänsä häneen ja vastasi murina kohoten tämän kurkusta:

"Jos kerran haluat tietää totuuden, saamasi pitää."

_________________________________________________________

- Satakieli