Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

76. osa

Myrkkykiemuran silmät suurenivat, ja hän loi järkyttyneen katseen Pihlajanmarjaan, joka oli myös noussut jaloilleen. Hän oli nyt täysin varma, että uni oli ollut oikea varoitus. Jäätähti oli yrittänyt varoittaa häntä hyökkäyksestä. Hän jähmettyi hetkeksi kuuntelemaan ja tajusi vasta nyt tosiaan kuulevansa taistelun ääniä aukion suunnalta. Miten oli ollut mahdollista, että hän ei ollut kuullut niitä aikaisemmin?

"Yhdessäkö?" hän kysyi ällistyneenä ja Onnentassu nyökkäsi hätäisesti. Mitään enää sanomatta Myrkkykiemura syöksyi tämän ohitse saniaistunneliin ja oli muutamassa silmänräpäyksessä aukiolla. Hän pysähtyi katsomaan aukiota, joka oli täynnä taistelevia kissoja. Hän näki, kuinka Laakerinlehvä työnsi Punerruskoiven ja Sysiseitsenen pentuineen sisään pentutarhaan. Lumihuurre oli ilmeisesti ollut sisällä jo valmiiksi. Siinä samassa kolli tajusi, että parantaja oli siis ollutkin leirissä eikä keräämässä yrttejä kuten hän oli kuvitellut.

Myrkkykiemuran katse kohdistui Vierastassuun, joka taisteli itseään ainakin kaksi kertaa isomman jokiklaanilaisen kanssa ja oli pahasti alakynnessä. Hän tunnisti tämän Roiskenokkosen oppilaaksi, joka oli ollut jokiklaanilaissoturin kanssa, kun Huutotassu oli pudonnut jokeen ja hukkunut. Hän syöksyi oppilaita kohden ja lennätti leopardikuvioisen kollin kauemmas pennustaan.

"Vierastassu, mene pentutarhaan! Suojele kuningattaria!" Myrkkykiemura ulvaisi käskyn, koska tämä oli vielä liian nuori ja kokematon osallistumaan taisteluun ellei ollut aivan pakko. Mustan oppilaan karvat olivat pystyssä ja tämä nyökkäsi ennen kuin pinkaisi kohti pentutarhaa.

Vaikka Onnentassu olikin sanonut, että Varjoklaani ja Jokiklaani olivat hyökänneet yhdessä, enemmistön vihollisista Myrkkykiemura tunnisti varjoklaanilaisiksi. Hän ehti hetken miettiä syytä näiden hyökkäykseen. Hän oli odottanut Murjotustähden tekevän jotain sen jälkeen, kun he olivat hakeneet Arpitassun ja Vierastassun pentuina Varjoklaanin leiristä. Mitään ei ollut kuitenkaan tapahtunut pitkään aikaan. Tämänkö takia? Oliko Varjoklaanin päällikkö suunnitellut tämän koko ajan suurta hyökkäystä?

Entä sitten Jokiklaani? Miten Murjotustähti oli saanut Terätähden mukaansa? Vai oliko idea ollut kenties Jokiklaanin päällikön. Siihen Myrkkykiemura ei kuitenkaan uskonut. Olivatko nämä suostuneet hyökkäämään Varjoklaanin mukana Aurinkokivien takia? Jokiklaanihan oli jo kerran hyökännyt Myrskyklaanin kimppuun saadakseen ne itselleen, ja sen seurauksena Palavakasvo oli menehtynyt.

Myrkkykiemuraa alkoi kaduttaa, että hän ei ollut luottanut vaistoonsa vaan lopulta lähettänyt aamupartion matkaan. Sen mukana oli kolme soturia, joita hän nyt tarvittaisiin täällä. Hänen olisi pitänyt odottaa vielä kauemmin. Vai olivatko viholliset juuri odottaneetkin, että hän oli lähettänyt ensimmäisen partion ja hyökänneet vasta sen jälkeen, jotta leirissä olisi vähemmän sotureita?

Hänestä tuntui, että hän seisoi paikoillaan ikuisuuden, vaikka todellisuudessa aikaa oli kulunut vain muutama silmänräpäys. Hän syöksyi äkkiä mukaan taisteluun ja loikkasi lähimmän varjoklaanilaisen selkään. Hän tunnisti tämän Punakiroukseksi ja tunsi jopa pientä mielihyvää saadessaan iskeä hampaansa tämän lapaan.

Varjoklaanilaisnaaras oli ollut Likakatseen kimpussa mutta päästi nyt tämän irti ja ulvahtaen kierähti selälleen aikeenaan liiskata hänet maata vasten. Myrkkykiemura oli kuitenkin nopeampi ja ehti loikata tämän selästä ajoissa. Tämä oli päässyt nopeasti jaloilleen ja tuijotti nyt häntä silmät roihuten.

"Sinä", tämä sylkäisi hampaat irvessä ennen kuin syöksyi häntä kohden. Hän ehti kuitenkin juuri ja juuri väistää iskua sivulle ja onnistui samalla jopa viiltämään tämän kylkeä kynsillään. Punakirous rääkäisi ja Myrkkykiemura näki, kuinka veri alkoi pulputa haavoista. Hän oli kuitenkin varma, että naaras ei aikonut luovuttaa.

Hän ei halunnut antaa tälle aikaa palautua vaan syöksähti vihollistaan kohden matalana. Varjoklaanin soturi onnistui kierähtämään hänen edestään pois mutta musta kolli oli osannut odottaa sitä. Tämä ei ollut siirtynyt kovinkaan kauas sivulle, joten hän siirsi painonsa etujaloilleen ja potkaisi takatassuillaan kohti vastustajaansa. Potku osui mutta samalla hän menetti itsekin tasapainonsa ja tömähti maahan.

Punakirous oli tasapainossa ensimmäisenä ja loikkasi hänen kimppuunsa. Myrkkykiemura kierähti pois ensimmäisen iskun tieltä mutta sen jälkeen vihollinen oli jo hänen luonaan. Tämä tarrasi hampaillaan hänen etutassustaan, ja hän ulvaisi kivusta. Tassu oli sama, joka oli haavoittunut pahasti taistelussa koiraa vastaan kuita sitten. Se oli toiminut ongelmitta ja Myrkkykiemura pystyi vain toivomaan, että purema ei vahingoittaisi tassua liikaa.

Nopealla lyönnillä hän viilsi Punakirouksen naamaa vapaalla etutassullaan ja hampaat irtosivat hänen tassustaan. Tämä hoiperteli taaksepäin muutaman askeleen, kun veri pulppusi tämän silmille. Myrkkykiemura löi tätä uudelleen päähän etutassullaan ja se sai varjoklaanilaisen perääntymään ja katoamaan Myrskyklaanin leiristä.

Irvistäen kipua tassussaan Myrkkykiemura katsoi nopeasti ympärilleen. Hänestä tuntui kuin viholliset eivät olisi vähentyneet ollenkaan, ja Myrskyklaani oli pahasti alakynnessä. Kaksi muuta klaania tuhoaisivat Myrskyklaanin, jos pian ei tapahtuisi jonkinlaista ihmettä.

Kova osuma kylkeen lennätti varapäällikön maahan kyljelleen. Iskun seurauksena ilma oli lähtenyt hänen keuhkoistaan, ja hän haukkoi henkeä yrittäessään pyristellä pystyyn. Harmaavalkopilkullinen hyökkääjä oli kuitenkin jo hänen luonaan ja jakeli iskuja kynnet esillä. Tämän kynnet olivat aina olleet terävät mutta nyt ne tuntuivat entistäkin terävimmiltä, kun ne viilsivät hänen ihoaan. Kynsiroihu. Hän oli kuullut tämän nimityksestä kokoontumisessa.

Myrkkykiemura onnistui lyömään vastaiskun ja sen jälkeen hänellä oli silmänräpäys aikaa kierähtää pois varjoklaanilaisen ulottuvilta ja loikata pystyyn. Toinen kolli oli kuitenkin nopea ja tämä oli jo hyökkäämässä häntä kohden. Vain vaivoin myrskyklaanilainen ehti kumartua maata vasten ja syöksyä tämän alitse välttäen iskun.

Saadakseen edes jotakin itsekin aikaiseksi hän käännähti nopeasti ympäri ja tarrasi Kynsiroihun hännästä kiskaisten siitä niin lujaa kuin vain jaksoi. Varjoklaanilainen ärähti menettäessään tasapainonsa, jolloin Myrkkykiemura loikkasi tämän selkään ja kynsi kaikilla voimillaan tämän lapoja.

Osuma jälleen hänen kylkeensä sai hänen otteensa kuitenkin irtoamaan. Tunturitaival oli taistellut lähettyvillä Kaislasuota vastaan, minkä seurauksena jokiklaanilainen oli sinkoutunut heitä päin. Hän lennähti maahan ja menetti tasapainonsa silmäräpäyksen liian kauaksi. Paino hänen selässään sai hänen jalkansa pettämään hänen altaansa ja kolli mätkähti maahan mahalleen. Kynsiroihu upotti kyntensä hänen lapoihinsa, ja tämän koko paino päällään hän ei pystynyt tekemään muuta kuin raapimaan maata allaan yrittäessään karistaa vihollista päältään.

"Vihdoin voin kostaa Tuisketassun tappamisen", pilkullinen varjoklaanilainen sihisi läheltä hänen korvaansa. Hän säpsähti, kun tämä mainitsi kuolleen oppilaan. Kaikki olivat tienneet, että kolli oli pitänyt Tuisketassusta, mutta oliko se silti tarpeeksi hyvä syy kostaa hänelle?

"Miten niin tappamisen? Hänhän kuoli synnytyksessä", Myrkkykiemura sähähti takaisin mutta hiljeni, kun kynnet pureutuivat syvemmälle hänen lihaansa.

"Uskoitko todella kaiken, mitä Murjotustähti kertoi? Hänet murhattiin petturina, koska hän auttoi sinut ja kotikisuystäväsi pois!" varjoklaanilainen ärähti ja sai hänet jähmettymään paikoilleen. Häntä alkoi yllättäen kylmätä eikä hän kyennyt enää liikkumaan. Murhattiin? Petturina? Miten se voisi olla mahdollista. Tuisketassu oli itse halunnut jäädä, vaikka hän oli pyytänyt tätä mukaansa.

Myrkkykiemura oli aina tiennyt, että Murjotustähti oli raaka mutta ei hän olisi ikinä voinut kuvitella, että tämä tappaisi oman klaanitoverinsa niin kylmäverisesti. Epätoivo nosti päätään hänen sisältään. Tuisketassun kuolema oli ollut hänen vikansa. Jos hän olisi kieltänyt tätä auttamasta häntä ja Ruotouskoa pakoon, tämä olisi elossa. Nyt hän ymmärsi, miksi Kynsiroihu halusi kostaa tämän kuoleman hänelle.

"Ymmärrätkö nyt, miksi hänen kuolemansa on sinun syytäsi?" Kynsiroihu sihisi, "nyt on sinun aikasi maksaa siitä, koska minä en lopeta ennen kuin sinä olet kuollut."

_________________________________________________________

- Satakieli