Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

56. osa

Hiirenkorvan aika oli tullut ja lumi alkanut sulaa kovaa vauhtia, minkä takia riista oli alkanut palata metsään eikä Myrskyklaani enää nähnyt nälkää. Tuuli ei enää tuntunut niin kylmältä ja auringon säteet lämmittivät.

Myrkkykiemura asteli Ruotouskon rinnalla tuoresaalista suussa. Sulan tapaamisen jälkeen tämä oli ensimmäinen kerta, kun he olivat päässeet kahdestaan metsästämään, ja vierailusta oli sentään tuntunut kuluvan jo kauan. Kylkiluut olivat nyt peitossa eikä lehtikadon kurjuudesta näkynyt enää merkkiäkään.

Äkkiä hän huomasi lähellä kiven, jonka pinnalla auringon säteet leikkivät. Hän pudotti saaliit suustaan ja istahti hetkeksi nauttimaan lämmöstä turkillaan. He olivat lähteneet metsälle aikaisin ja saaneet hyvin saalista, joten Myrkkykiemura katsoi oikeudekseen levätä siinä hetkisen. Sivusilmällä hän huomasi Ruotouskon katsovan häntä hämillään mutta seuraavan sitten hänen esimerkkiään.

"Sinulla ja Lumihuurteella taitaa mennä hyvin", valkoinen soturi totesi yllättäen rikkoen heidän välilleen laskeutuneen hiljaisuuden. Myrkkykiemura kääntyi yllättyneenä ystäväänsä kohden ja huomasi tämän naamalla ilkikurisen ilmeen, mikä kuitenkin vaihtui epäluuloksi.

"Et kai kuvitellut sen olevan jokin salaisuus?" tämä kysyi epäluuloisesti tuhahtaen, "siitähän tietää koko klaani."

Mustaturkkinen kolli pysyi hetken vaiti mietteliäs ilme naamallaan. Ei hän salaisuuteen ollut uskonut, mutta eivät hän ja Lumihuurre olleet asiaa erityisemmin muille esitelleetkään. Toisaalta he olivat olleet kumppaneita jo jonkin aikaa, joten ehkä se oli ihan normaalia, että muutkin tiesivät siitä.

"Entä sinä ja Raikassiipi", hän piikitti takaisin ja valkoturkkisen kollin naamalle levisi haaveileva ilme, kun hän mainitsi sisarensa nimen. Hänestä tuntui edelleen omituiselta, että hänen sisarensa ja paras ystävänsä olivat kumppaneita, vaikka nämä olivat ilmoittaneet siitä kaikille jo aikoja sitten.

"Joku taitaa olla rakastunut", Myrkkykiemura kiusoitteli, "muista, että Raikassiiven veli on tässä eikä hyvää seuraa, jos satutat häntä."

"Ei tulisi mieleenkään", tämä vakuutti mutta kääntyi sitten häntä kohden ilkikurinen pilke silmissään, "sinuna olisin varovainen myös. Tunturitaival varmasti mielihyvin kynsisi korvasi irti, jos Lumihuurre sitä pyytäisi."

"Taidat olla oikeassa", hän huokaisi naurahtaen mrrau. Hän katsahti taivaalle ja tajusi auringon liikkuneen niin, että varjot peittivät jo kiven, jolla he istuivat.

"Meidän varmaankin kannattaa jo palata", soturi huomautti.

"Niin, mennään vain", Ruotousko vastasi ja loikkasi alas kiveltä. Tämä otti osan tuoresaaliista suuhunsa ja jäi sitten odottamaan, että hän tulisi perässä.

**

"Pilvenriekale, olet valmis ottamaan ensimmäisen oppilaasi. Olet saanut hyvää koulutusta Punerruskoivelta, ja olet osoittanut olevasi älykäs ja päättäväinen. Odotan, että siirrät kaiken tietosi Huutotassulle", Kuiskaustähti lausui, kun Myrkkykiemura viimein pääsi Lumihuurteen viereen muiden klaanikissojen joukossa. Tämä vilkaisi häneen kysyvästi.

"Missä sinä olet ollut? Kuiskaustähti etsi sinua ennen klaanikokousta", naaras kuiskasi hiljaisella äänellä, jotta ei häiritsisi päällikköä.

"Olimme Ruotouskon kanssa metsästämässä", hän vastasi yhtä hiljaisella äänellä. He olivat kuulleet metsään asti Kuiskaustähden kutsun klaanikokoukseen ja juosseet leiriin niin nopeasti kuin olivat ehtineet. Siitä huolimatta tämä oli ehtinyt jo aloittaa kokouksen ennen kuin he olivat päässeet perille.

"Onnentassu, sinun mestarisi tulee olemaan Myrkkykiemura. Toivon, että hän siirtää kaiken tiedon sinulle", klaanipäällikkö jatkoi ja Myrkkykiemura höristi korviaan ihmetyksestä kuullessaan oman nimensä. Hänkö saisi oppilaan? Nostaessaan katseensa naaraspäällikköön hän näki tämän silmissä merkitsevän katseen.

"Myrkkykiemura, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet saanut hyvän koulutuksen eri mestareilta, ja olet osoittanut olevasi nokkela ja voimakas soturi. Odotan, että siirrät kaiken tietämäsi tälle nuorelle oppilaalle", Kuiskaustähti puhutteli nyt häntä ja hän istui mahdollisimman ryhdikkäästi ennen kuin siirsi katseensa Suurkiven edessä kyhjöttävään oranssimustaraidalliseen oppilaaseen, jonka karvat olivat pörrössä innosta. Hän astui muutaman askeleen lähemmäs ja kosketti tämän kuonoa varovasti omallaan.

"Huutotassu! Onnentassu! Huutotassu! Onnentassu!" klaani huusi uusien oppilaiden nimiä. Kun myrskyklaanilaiset olivat hajaantuneet, Myrkkykiemura tajusi yllättäen, että Onnentassu istui hänen vierellään ryhdikkäästi kuin yrittäisi matkia häntä.

"Ihan epäreilua! Minäkin haluan jo oppilaaksi!" kuului pentutarhalta harmistunut miukaisu ja kääntäessään katseensa äänen suuntaan hän näki nyrpeän Vieraspennun tuijottavan sijaisemoonsa Ampiaisaivastukseen haastavasti. Kuningattaren naamalla oli ylpeä ilme, koska vasta nimitetyt oppilaat olivat olleet hänen omia pentujaan.

"Niin minäkin! Sitten minusta tulee yhtä hieno soturi kuin isistä", Arpipentu selitti ylpeästi ja loikkasi ilmaan aikeenaan näyttää jokin hieno taisteluliikke. Loikka kuitenkin päättyi siihen, että pentu tömähti vatsalleen maahan. Myrkkykiemura joutui kääntämään päänsä toisaalle tukahduttaakseen huvittuneen kehräyksen.

"Olette vielä liian nuoria mutta pääsette oppilaiksi nopeammin kuin huomaattekaan", kuningatar lohdutti mutta pennut eivät tuntuneet ottavan tämän sanoja kuuleviin korviin.

"Myrkkykiemura, ajattelin, jos lähtisimme näyttämään Huutotassulle ja Onnentassulle Myrskyklaanin reviirin rajoja", lähemmäs astellut Pilvenriekale ehdotti perässään Huutotassu, jolla näytti olevan vaikeuksia pysyä paikallaan toisin kuin veljellään.

"Hei Arpipentu, isi on tuolla!" kolli kuuli mustaturkkisen pennun kiljuvan ennen kuin ehti vastata toiselle soturille ja tajusi pian olevansa pentujen ympäröimä. Nämä pyörivät hänen ympärillään eikä hän ehtinyt vastata yhteenkään kysymyksiin, koska niitä tuli tulvana.

"Milloin viet meidät ulos leiristä? Tuleeko meistäkin oppilaita pian? Kai sinä olet minun mestarini sitten? Voimmeko mekin jo opetella metsästämään? Etkö näyttäisi meille jotain taisteluliikkeitä?"

"Kuulkaas pennut, isällänne on nyt paljon tekemistä. Jos minä opetan teille vaanimista, lupaatteko sitten kuunnella isäänne ja Ampiaisaivastusta mukisematta?" Myrkkykiemuran toisella puolella istuva Lumihuurre ehdotti ja siinä samassa kaksi silmäparia kiinnittyi tähän.

"Lupaan", Vieraspentu maukui heti kirkkaalla äänellä. Tämän veli ei kuitenkaan halunnut jäädä veljeään huonommaksi, koska ilmoitti:

"Lupaan myös."

"Mennään sitten ja annetaan isänne hoitaa tehtävänsä loppuun", Lumihuurre maukui ja lähti tassuttelemaan kohti pentutarhaa. Pennut ryntäsivät tämän perään iloisesti loikkien. Kun riista oli alkanut palata takaisin metsään ja klaani oli vahvistunut, myös pennut olivat saaneet lisää energiaa ja olivat tunkemassa kuonoaan joka paikkaan.

"Saako Vasapentukin tulla?" Myrkkykiemura kuuli Vieraspennun kysyvän ja tiesi tämän tarkoittavan Sysiseitsenen ja Orajapiikin pentua.

"Hän on vielä liian nuori. Kun hän on vähän kasvanut, voimme harjoitella kaikki yhdessä", vaaleanruskearaidallinen naarassoturi lupasi rauhallisesti. Myrkkykiemura katsoi näiden perään ja näki Lumihuurteen vilkaisevan taakseen huvittuneena. Tämä oli pentujen suosiossa, koska vietti näiden kanssa aina paljon aikaa, jos Ampiaisaivastus toivoi saavansa nukkua hetken rauhassa.

"Niin mennään vain katsomaan rajoja", Myrkkykiemura maukui hilpeästi kääntyessään Pilvenriekaleen puoleen. Tämä nyökkäsi ja lähti johdattamaan oppilastaan kohti leirin ulkopuolelle johtavaa piikkihernetunnelia.

"Tulehan", mustaturkkinen soturi kehotti omaa oppilastaan, jonka hännänpää värisi innosta ja joka loikkasi heti tassuilleen sen kuullessaan.

_________________________________________________________

- Satakieli