Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

62. osa

"Mitä me nyt teemme?" Ruotousko kuiskasi Myrkkykiemuran vierestä ja silmäili Aurinkokivillä odottavia jokiklaanilaisia silmät viiruina. Hän näki, että tämän kynnet raapivat maata tämän alla ja nykivä häntä kertoi halusta ajaa tunkeutujat pois Myrskyklaanin reviiriltä.

"Meidän pitää odottaa. Toivottavasti Onnentassu saa avun paikalle nopeasti", hän vastasi ja painautui äkkiä vieläkin lähemmäs maata. Terätähden katse kiersi ympäröivässä metsässä ja musta soturi pelkäsi tämän huomaavan heidät. Jos metsässä ei olisi ollut paljon aluskasvillisuutta, Ruotouskon valkoinen turkki olisi paistanut silmään kuin syötti.

Myrkkykiemura säpsähti, kun kuuli yllättäen raivoisan taistelu-ulvaisun jostakin takaansa. Hän ei ollut koskaan ollut niin iloinen kuullessaan Palavakasvon äänen. Samalla hän kuitenkin myös mietti, miten varapäällikkö ehti paikalle niin nopeasti. Tämän oli täytynyt olla jo ulkona leiristä, koska tuntui epätodennäköiseltä, että Onnentassu olisi jo ehtinyt leiriin ja taistelupartio tänne asti.

Enempää miettimättä musta kolli ulvaisi ja syöksyi piilostaan Ruotousko kannoillaan. Hän ehti silmänräpäyksen ajan nähdä jokiklaanilaisten naamoilla yllättyneet ilmeet ennen kuin Aurinkokivet täyttyivät taistelevista kissoista ja raivokkaista ulvaisuista.

Myrkkykiemura loikkasi lähinnä olevan valkoisen naaraan kimppuun. Hän ei tiennyt tämän nimeä mutta ainakin kuvitteli nähneensä tämän kokoontumisissa. Jokiklaanilainen sähähti, kun hän iski hampaansa tämän kylkeen, ja tämä yritti raapaista häntä kynsillään. Soturi ehti kuitenkin juuri ajoissa väistää.

Hän ehti silmänräpäyksen ajan silmäillä aukiota ja tajusi Palavakasvon taistelevan Terätähden kanssa. Tunturitaipaleen raidallinen turkki näkyi kauempana. Varapäällikön mukana oli tullut myös Orajapiikki mutta lisäavusta huolimatta he olivat alakynnessä, koska lisää jokiklaanilaisia näkyi odottavan joen rannalla. Musta kolli tajusi, että Onnentassu ei ollut paikalla, mutta ei ehtinyt ajatella oppilastaan sen kauemmin.

Hän syöksyi taas vihollistaan kohti hampaat irvessä ja näki tämän heilauttavan käpäläänsä. Hän ehti väistää pahimman iskun ja jokiklaanilainen sai hänen lapaansa aikaan vain pienen haavan, joka silti säteili kipua. Hän sihahti mutta ennen kuin tämä ehti kääntyä, hän tarrasi hampaillaan kiinni tämän hännästä ja kiskaisi kaikilla voimillaan, jolloin tämä menetti tasapainonsa.

Myrkkykiemura loikkasi valkoisen naaraan selkään ja tämä tömähti kallioille jalkojen pettäessä painon alla. Hän raastoi tämän kylkiä kynsillään ja tämä ulvoen yritti kiemurrella irti hänen otteestaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Soturin käpälät värjäytyivät punaisiksi, kun tuoreista haavoista alkoi vuotaa verta.

"Onko Terätähti antanut klaaninvanhempien tulla mukaan taisteluun vai oletko vain yhtä huono kuin oppilaat?" hän sihisi vihollisensa korvaan, "nyt häivy reviiriltämme!"

Myrkkykiemura antoi viimeisen varoituksen näykätessään Jokiklaanin soturin jalkaa ennen kuin päästi tämän menemään. Hän näki, kuinka tämä juoksi ulvoen alas Aurinkokiviä ja ui joen yli kadoten vastarannalla olevaan metsään.

Liian myöhään myrskyklaanilainen tajusi keskittyneensä liian kauan epäolennaiseen, koska tunsi kovan tönäisyn kyljessään ja lensi kyljelleen valuen kalliota pitkin alas. Hän raapi kalliota epätoivoisesti yrittäen pysäyttää vauhtinsa henkeään haukkoen mutta sai aikaiseksi vain katkenneen kynnen. Hän ei ehtinyt ylös ennen kuin hänet tönäissyt jokiklaanilainen oli jo hänen luonaan. Tällä kertaa kolli tunnisti vastustajansa.

"Roisketassu", hän sähähti vihaisena muistaessaan kokoontumisessa oppilaana tapaamansa kollin. Tämä kynsi hänen turkkiaan ja hän puolustautui takomalla takajaloillaan tätä kaikkialta, minne osui.

"Minä olen Roiskenokkonen", tummanruskearaidallinen Jokiklaanin soturi murisi iskiessään hampaansa hänen lapaansa. Myrkkykiemura ulvaisi kivusta ja sai jostakin lisävoimaa potkaista kollin irti itsestään.

"Hyökkäykseen!" kuului yllättäen käsky lähistöltä, kun hän kampesi itseään pystyyn. Hän näki Kuiskaustähden loikkaavan edelleen Terätähden kanssa taistelevan Palavakasvon avuksi, koska Jokiklaanin päällikkö oli onnistunut painamaan verta vuotavan kollin maata vasten. Tämän perässä metsästä ilmestyi lisää hurjistuneita myrskyklaanilaisia ja ilokseen Myrkkykiemura tajusi, että Onnentassun apu oli tullut. Tämän oranssimustaraidallinen turkki vilahteli kissojen joukossa.

Roiskenokkonen oli myös jälleen pystyssä ja loikkasi häntä kohden. Musta soturi teki samoin ja he törmäsivät toisiinsa tömähtäen kalliota vasten toisiinsa takertuneina. Myrskyklaanilainen murahti osuessaan kovaan kiveen mutta keskittyi pitämään otteensa vastustajastaan.

Hänen huomaamattaan he olivat kierineet joen rantaan ja Myrkkykiemura kavahti tuntiessaan pisaroita turkillaan. Roiskenokkonen käytti hyväkseen hänen keskittymisensä herpaantumista ja sai lukittua hänet vatsalleen maahan. Tämä painoi häntä niskasta toisella etutassullaan törmän yli ja hän tajusi tuijottavansa jylläävää virtaa alle hännänmitan päässä allaan. Veteen tottumaton kissa lamaantui täysin, kun suuri aalto iskeytyi hänen naamalleen eikä hänen ajatuksensa toimineet ja kertoneet, miten hän pääsisi pakoon.

"Myrkkykiemura!" hän kuuli hämärästi huudon jostain takaansa ja näki oranssin turkin vilahtavan lähettyvillä. Paino hänen päältään katosi ja sillä silmänräpäyksellä hän perääntyi kauemmas joesta sydän hakaten kiivaasti. Kääntyessään toiseen suuntaan hän näki Onnentassun ketunmitan päässä Roiskenokkosesta. Kun Jokiklaanin soturi hyökkäsi oppilasta kohti, Onnentassu syöksyi matalana tämän alitse ja kiepahti antaen tälle napakan iskun kynsillään aivan kuten harjoituksissa. Myrkkykiemura kiirehti auttamaan oppilastaan, kun oli saanut taas ajatuksensa kasaan.

"Seis!" kuului yllättäen parkaisu ja kuin salamaniskusta aukio hiljeni. Nostaessaan katseensa ylös Aurinkokivien mustaturkkinen kolli tajusi syyn, miksi jokiklaanilaiset lopettivat taistelemisen ja vetäytyivät lähelle toisiaan. Kuiskaustähti oli saanut vangittua Terätähden kalliota vasten eikä tämä näyttänyt enää pystyvän puolustamaan itseään. Myrskyklaanin soturit olivat luoneet muurin päälliköiden ja jokiklaanilaisten välille, jotta nämä eivät pääsisi auttamaan päällikköään.

"Aurinkokivet kuuluvat Myrskyklaanille nyt ja vastaisuudessakin!" Kuiskaustähti murisi niin kuuluvalla äänellä, että kaikki kuulivat.

"Jos te vielä tunkeudutte meidän reviirillemme, teemme teistä variksenruokaa!" valkea päällikkö ärisi ennen kuin päästi Jokiklaanin päällikön otteestaan. Muurin tehneet myrskyklaanilaiset antoivat tietä ja sähisivät, kun Terätähti kiirehti heidän ohitseen. Tämä mulkaisi Aurinkokivien laella seisovaa Kuiskaustähteä.

"Tämä ei jää tähän!" hiekanvärinen kolli ärähti ennen kuin verta vuotavana pulahti jokeen ja tottuneesti ui sen toiselle puolelle normaalia kovemmasta virrasta huolimatta. Jäljellä olevat jokiklaanilaiset seurasivat tätä taakseen mulkoillen. Pian kaikki vihollisklaanin kissat olivat palanneet omalle reviirilleen ja kadonneet näkyvistä.

"Palavakasvo!" kuului kauhistunut parkaisu Aurinkokivien huipulta ja Myrkkykiemuran katse kiinnittyi liikkumattomana makaavaan harmaaseen möykkyyn. Henkäisten hän loikki kalliota pitkin ylös mutta lähempänä olevat soturit olivat jo ehtineet kiiruhtaa varapäällikön luokse ja peittivät näkyvyyden.

_________________________________________________________

- Satakieli