Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

37. osa

"Kaikki...kaikki oli siis totta", Myrkkykiemura maukui vain hieman kuiskausta kovemmalla äänellä. Hän peruutti askeleen epäuskoisena eikä voinut uskoa kuulemaansa, vaikka se täsmäsi Sysiseitsenen aikaisemmin kertomaan.

"Sinä tapoit viattomia kissoja...", hän jatkoi ja katsoi isäänsä, joka edelleen istui tyynenä samassa paikassa kuin aikaisemminkin. Hän oli aina ihaillut isäänsä ja odottanut tämän pitämiä harjoitustuokioita siitä huolimatta, että tämä oli ollut vaativa ja satuttanutkin häntä vähän väliä.

"Jätit Raikastassun yksin vain itseäsi ajatellen..." soturin ääni kohosi ja epäusko alkoi muuttua raivoksi, "miten saatoit!?"

Virranpauhu ei ollut vielä sanonut mitään kerrottuaan tapahtuneen, mutta Myrkkykiemura näki tämän siristävän silmiään ja kallistavan aavistuksen päätään.

"Sinä et tiedä, miltä minusta tuntui Kipinätäplän kuoleman jälkeen. Olet näemmä samanlainen kuin kaikki muutkin myrskyklaanilaiset", tämä kivahti, "koulutin ja opetin sinulle kaiken tietämäni ja olet ainoastaan kiittämätön. Tein sen kaiken, jotta sinusta voisi tulla päällikkö!"

"Mistä tiedät, että haluan olla päällikkö?" Myrkkykiemura huusi korvat luimussa. Hän oli aina ihmetellyt, miten hänen isänsä oli pystynyt käskemään häntä tappamaan Murjotustähti. Nyt hän ymmärsi.

"En halua enää ikinä nähdä sinua!" hän sähisi antamatta isälleen mahdollisuutta vastata ja käännähti niillä sijoillaan. Hän ei tiennyt, minne oli menossa mutta syöksyi siitä huolimatta pimeään metsään jättäen Virranpauhun taakseen. Aluksi hän pelkäsi, että tämä lähtisi seuraamaan häntä, mutta ääntäkään ei kuulunut hänen takaansa.

Musta soturi ei tiennyt, kuinka kauan oli juossut ennen kuin pysähtyi sydän hakaten ja hengästyneenä toivoen, että hänen jalkansa ei alkaisi sattua myöhemmin. Hän kuunteli korvat hörössä ympärilleen mutta kaikki oli äänetöntä eikä hän tuntenut edes tuulenvirettä turkillaan.

Herää Myrkkykiemura. Herää! Hän käski itseään sulkiessaan silmänsä. Hän halusi mahdollisimman nopeasti pois tästä synkästä ja vieraasta paikasta eikä koskaan enää halunnut palata.

**

"Voit aloittaa harjoittelemisen mutta ole edelleen varovainen", Laakerinlehvä naukui mutta Myrkkykiemura hädin tuskin kuuli, "jos jalkasi alkaa yhtään sattua, sinun täytyy lopettaa välittömästi. Ymmärsitkö? Myrkkykiemura?"

Parantaja heilautti häntäänsä hänen edessään, minkä takia hänen ajatuksensa katkesivat. Virranpauhun tapaamisesta oli mennyt neljäsosakuuta eikä hän ollut tavannut tätä sen jälkeen. Siitä huolimatta hän ei ollut saanut ajatuksistaan tämän kertomaa ja joka kerta katsoessaan Raikastassua hänestä oli tuntunut kuin kynnet olisivat raapineet häntä sisältä.

"Niin?" hän kysyi kääntyessään parantajaa kohden ja näki tämän pudistavan päätään tuskastuneena.

"Voit aloittaa harjoittelemisen varovasti. Sinun kannattaa pyytää vaikka jotakuta oppilasta mukaasi", tämä vastasi, "menehän siitä, minulla on paljon tekemistä."

Myrkkykiemura nyökkäsi parantajalle kunnioittavasti ennen kuin lähti tämän pesästä aukiolle. Katsoessaan ympäri aukiota hän mietti, kenet oppilaista voisi pyytää mukaansa. Lopulta hän suunnisti Palavakasvon, Lintupuun ja Pihkamielen luokse kysyäkseen, voisiko lainata jotakuta näiden oppilaista.

"Huomenta Myrkkykiemura", Lintupuu maukui hänet nähdessään ja hän nyökkäsi vanhemmille sotureille, "mitä Laakerinlehvä sanoi?"

"Saan aloittaa harjoittelemisen. Hän ehdotti, että pyytäisin jotakuta oppilasta kanssani", hän selitti ja katsoi näitä toiveikkaasti. Lintupuu näytti vilkaisevan klaanin varapäällikköä ilahtuneena ennen kuin kääntyi taas häntä kohden.

"Tämähän tuli sopivasti. Meidän pitäisi lähteä metsälle Pihkamielen kanssa ja Palavakasvo pitää Tunturitassulle taitojen arvioinnin, joten olimme juuri miettimässä, mitä tehtävää annamme muille oppilaille. Jos sinulle sopii, voisit ottaa kaikki kolme mukaasi taisteluharjoituksiin", kullanruskearaidallinen naaras ehdotti.

"Sopii!" hän vastasi iloisesti siitä, että kaikki oli käynyt niin helposti.

"Kun olette harjoitelleet, yrittäkää metsästää jotakin paluumatkallanne", Palavakasvo määräsi ennen kuin nyökkäsi sotureille ja marssi pois.

"Onnea tehtävään", Pihkamieli maukui huvittuneena Myrkkykiemuralle ennen kuin lähti Lintupuun kanssa. Hän itse kiiruhti kohti oppilaiden pesää ja löysi Ruototassun, Raikastassun ja Lumitassun edelleen nukkumasta.

"Ylös unikeot!" hän maukui kovaan ääneen ja tökki jokaista vuorotellen käpälällään. Ruototassu oli ensimmäinen, joka nosti päätään silmiään uneliaana räpyttäen.

"Mitä nyt?" tämä kysyi huomatessaan Myrkkykiemuran olevan oppilaiden pesässä.

"Menemme harjoittelemaan", hän ilmoitti ja jatkoi Lumitassun ja Raikastassun herättelemistä. Pian myös nämä olivat hereillä, jolloin hän selitti kaikille kolmelle, mitä he olivat tekemässä.

**

Myrkkykiemura katsoi mietteliäänä edessään olevia kolmea oppilasta eikä ollut oikein varma, mitä hänen pitäisi sanoa. Nämä tuijottivat häntä vaativina ja hän odotti jo sitä hetkeä, kun nämä unohtaisivat, että hän oli soturi ja kohtelisivat häntä taas kuten aikaisemmin.

"Meidän piti harjoitella taistelutaitoja", hän maukui lopulta mutta ei ollut saanut kaikkea edes sanottua, kun Raikastassu jo loikkasi Ruototassun kimppuun. Yllätyshyökkäyksestä yllättyneenä valkoinen oppilas tömähti maahan edellisenä päivänä sataneen lumen pöllytessä. Kolli sai kuitenkin Raikastassun selästään ja pian mustavalkoinen kasa pyöri ympäri hiekkakuoppaa.

"He näyttävät hyviltä yhdessä", Myrkkykiemuran vierelle istahtanut Lumitassu totesi ja hän nyökkäsi katsoen huvittuneena ystäväänsä ja sisartaan, "minä voin auttaa sinua."

Musta soturi käänsi hieman yllättyneenä katseensa naaraaseen mutta nyökkäsi sitten toistamiseen.

"Hyvä on. Sinä voit hyökätä ensin minun kohden", hän ehdotti hieman epäröiden, koska ohjeiden ja käskyjen antaminen tuntui hänestä omituiselta. Hän piti katseensa tiukasti raidallisessa oppilaassa odottaen tämän hyökkäystä.

Pian tämä loikkasi häntä kohden. Ensin Myrkkykiemura ajatteli ehtineensä väistää kokonaan mutta tämä saikin osuttua häneen horjuttaen hieman hänen tasapainoaan. Ennen kuin hän ehti saada tasapainonsa kuntoon naaras loikkasi häntä kohden uudelleen. He painivat lumisessa maassa hetken, mutta lopulta soturi tajusi katsovansa häntä maahan painavaa Lumitassua ihmeissään.

"Voitin", tämä maukui ylpeänä päästäessään hänet ylös. Hän vilkaisi tätä sivusilmällä nopeasti ja hyökkäsi sitten vuorostaan yllättäen tätä kohden. Joko tämä oli odottanut sitä tai tällä oli vain hyvät refleksit, koska naaras ei näyttänyt yhtään yllättyneeltä ja väisti juuri ja juuri hänen tassunsa. Ennen kuin Myrkkykiemura ehti kääntyä tätä kohden uudelleen hän tunsi painon selässään ja hänen jalkansa pettivät yllättävän painon alta.

"Voitin taas", hän kuuli hyväntuulisen kuiskauksen korvansa läheltä. Hän tunsi Lumitassun lämpimän hengityksen niskassaan ja tämän viikset kutittivat hänen poskeaan.

"Myrkkykiemura, minä...", naaras aloitti vakavammalla äänellä. Musta soturi ei nähnyt tämän naamaa, minkä takia hän ei pystynyt arvaamaan, mitä tämä oli sanomassa. Tämä ei kuitenkaan ehtinyt jatkaa, kun Raikastassun ilkikurinen huuto kuului kauempaa:

"Oletko sinä noin huono Myrkkykiemura? Pentukin taistelee paremmin kuin sinä."

"Tämä oli vain harjoitusta", hän huusi takaisin, kun paino hänen selästään oli lähtenyt ja hän oli päässyt kömpimään jaloilleen. Hän tiesi itsekin, että olisi pystynyt taistelemaan paljon paremmin ja pystynyt työntämään Lumitassun päältään helposti. Jokin oli häntä kuitenkin estänyt kuin hän ei olisi halunnut satuttaa tätä.

Soturi ravisti lumen turkistaan ja vilkaisi maahan istahtaneeseen Lumitassuun. Tämä kuitenkin katsoi muualle naama ilmeettömänä eikä hän sen vuoksi pystynyt arvaamaan tämän ajatuksia.

_________________________________________________________

-Satakieli