Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

29. osa

Myrkkytassu istui vaiti vähän matkan päässä klaanin varapäälliköstä, joka järjesteli päivän partioita. Ruototassu oli ollut myöhään harjoittelemassa edellisenä päivänä, joten tämä oli saanut luvan nukkua hieman pidempään, minkä takia hän oli nyt yksin.

Vaikka kokoontumisesta oli mennyt jo reilusti aikaa, huomasi Myrkkytassu muiden myrskyklaanilaisten kohtelevan häntä ja Ruototassua edelleen kylmästi. Se oli raskasta, mutta hän pyrki olemaan näyttämättä sitä ulos ja istui nytkin ryhdikkäästi naama ilmeettömänä.

Äkkiä hän tunsi tönäisyn ja horjahti sivummalle. Hän sihahti ärtyneenä Tunturitassulle, joka oli tehnyt sen tahallaan marssiessaan hänen ohitseen. Tämä ei kuitenkaan katsonutkaan hänen suuntaansa, joten oppilas vain istahti uudelleen alas, vaikka sisimmässään häntä ärsytti, että kukaan lähellä istuva soturi ei sanonut tämän käytöksestä mitään.

Tunturitassun perässä asteli tämän sisar Lumitassu, joka yleensä oli häntä kohtaan yhtä ilkeä kuin veljensäkin. Nytkin tämä kuiskasi jotain veljensä korvaan häntä vilkaisten. Silmiään pyöritellen hän keskittyi kuuntelemaan Palavakasvoa.

"Punerruskoipi, johda sinä rajapartiota ja ota mukaasi Pilvenriekale sekä Pihkamieli", tämä määräsi punaruskeaa soturia, joka nyökkäsi. Mietittyään hetken varapäällikkö lisäsi vielä mustaan oppilaaseen kuitenkaan edes vilkaisematta.

"Ota mukaan myös Myrkkytassu."

Partiota johtamaan lähtevä soturi käski hännän heilautukselle mukaan lähteviä kissoja seuraamaan itseään ennen kuin lähti loikkimaan kohti piikkihernetunnelia. Myrkkytassu lähti seuraamaan tätä ja oli jopa iloinen, että pääsi juoksemaan metsään niin aikaisin.

Kun kaikki neljä partioon osallistuvaa olivat ulkona leiristä, Punerruskoipi suunnisti kohti aurinkokiviä sanomatta sanaakaan. Tämä keskusteli vähän väliä rinnallaan kulkevan Pilvenriekaleen kanssa eikä kiinnittänyt Myrkkytassuun minkäänlaista huomiota. Ilo, jota hän oli matkan aluksi tuntenut, alkoi haihtua ja tilalle tulla epämukava tunne.

"Myrkkytassu, kerro, mitä haistat", ääni oppilaan läheltä sai hänet heräämään ajatuksistaan, joihin oli vaipunut. Hän käänsi hämmästyneensä katseensa Pihkamieleen, joka katsoi häntä ystävällisesti. Tämä oli ollut yksi harvoista klaanilaisista, jotka olivat kokoontumisen jälkeen kohdelleet häntä ja Ruototassua normaalisti. Silti hän hieman yllättyi tämän sanoista, koska tämä ei kuitenkaan ollut hänen mestarinsa.

Myrkkytassu pysähtyi ja sulki silmänsä pystyäkseen keskittymään tuoksuihin paremmin. Hän tunnisti päästäisen tuoksun ja kuulikin sen rapistelevan jossakin lähettyvillä. Koska he olivat jo melko lähellä aurinkokiviä ja klaanien välistä rajaa, hän erotti myös Jokiklaanin laimean tuoksun. Tuuli puhalsi suunnasta, josta he olivat juuri tulleet, ja se kuljetti mukanaan Myrskyklaanin tuttua tuoksua. Äkkiä hän räväytti silmänsä auki ja henkäisi nopeasti, koska tuuli toi mukanaan myös muun tuoksun. Koira.

"Koira! Haistan koiran!" hän maukui kiireesti ja Pihkamieli hänen edessään jähmettyi. Hänen sanansa saivat jopa Punerruskoiven ensimmäistä kertaa kunnolla kiinnittämään huomionsa häneen.

"Olet oikeassa", Pihkamieli vastasi jännittyneenä haisteltuaan ilmaa ja käännähti partion johtajaa kohden, "meidän kannattaisi käydä tarkistamassa ja toivoa, että se on lähtenyt jo reviiriltä."

"Mennään", Punerruskoipi päätti ja lähti ryhmän ensimmäisenä seuraamaan tuoksua. Myrkkytassu seurasi perässä ja oli saanut uutta voimaa. Hän oli ylpeä itsestään, koska oli ollut se, joka oli ensimmäisenä havainnut vaaran, mutta toivoi samalla, että siitä ei aiheutuisi vaaraa muulle klaanille.

Pikkuhiljaa haju alkoi voimistua ja Myrkkytassu tuli varmaksi, että koira ei ollut poistunut reviiriltä, koska he olivat niin syvällä Myrskyklaanin reviirillä. Hän ei uskonut, että haju olisi niin voimakas, jos koira olisi jo lähtenyt. Samassa hänen vatsaansa kouraisi, koska he olivat koko ajan matkalla lähemmäs leiriä. Mitä jos koira oli löytänyt tiensä sinne? Ajatuskin puistatti.

Äkkiä hän pysähtyi, koska tajusi, että haju tuli nyt jostakin heidän vasemmalta puoleltaan hiekkakuopan suunnalta. Muut kissat kuitenkin jatkoivat matkaansa eteenpäin. Myrkkytassu oli hieman hämillään mutta arveli sitten näiden olevan matkalla leiriin varoittamaan muita, vaikka nämä eivät olleetkaan maininneet aikomuksesta. Nämä eivät näyttäneet huomaavan hänen jäämistään ja hän mietti, voisiko lähteä jo itse jatkamaan hajun seuraamista. Hän epäröi hetken mutta muiden kadottua kasvillisuuden joukkoon, hän kääntyi ja lähti varuillaan seuraamaan tuoksua. Hänestä tuntui tärkeältä löytää koira mahdollisimman nopeasti.

Myrkkytassu ehti kulkea vain lyhyen matkan ennen kuin alkoi kuulla edestä hätääntynyttä maukumista. Se sai hänet pysähtymään niille sijoilleen. Miten hän ei ollut tajunnut, että koiran hajun voimistuessa se sekoittui myös voimakkaaseen kissan hajuun? Hän oli ollut niin keskittynyt vain koiraan. Hän säntäsi juoksuun ymmärtäessään, että koira oli löytänyt jonkun hänen klaanitoverinsa.

Myrkkytassu syöksyi aluskasvillisuuden lävitse ja tajusi saapuneensa hiekkakuopalle. Hän jatkoi matkaa mutta pehmeä hiekka hänen käpäliensä alla hidasti vauhtia ja meinasi saada hänet turhautumaan. Hajut olivat niin voimakkaita, että oppilas oli varma koiran ja hänen aikaisemmin hajusta tunnistamansa Lumitassun olevan lähellä. Hän ehti miettiä vain hetken, miksi toinen oppilas oli ollut yksin metsässä.

Aluskasvillisuus hänen edessään oli tallaantunutta ja hän saattoi nähdä edessä kohoavan kallion. Muutaman loikan jälkeen hän näki melko suuren koiran, joka oli ahdistanut Lumitassun kalliota vasten niin, että tämä ei päässyt karkuun.

Hetkeäkään epäröimättä Myrkkytassu loikkasi kovasta vauhdista sähähtäen koiran selkään. Se oli ollut niin keskittynyt saaliiseensa, että ei ollut huomannut hänen tuloaan ollenkaan. Kolli iski kyntensä sen selkään ja hampaansa sen niskaan. Koira ulvahti yllättyneenä ja yritti karistaa hänet selästään. Sen liikkeet olivat niin äkkinäisiä, että pian Myrkkytassun ote lipesi ja hän lensi maahan vähän matkan päähän.

"Lumitassu, juokse!" hän ulvaisi, koska koiran keskittyminen oli nyt kiinnittynyt häneen. Naaras oli kuitenkin kangistunut paikoilleen kauhusta eikä näyttänyt kuulevan hänen huutoaan. Siinä samassa otus mustan kollin edessä hyökkäsi häntä kohden. Hän ehti väistää sen osuman viime hetkellä mutta sai itse viillettyä kynsillään sen kylkeä. Hänellä oli hetki aikaa, joten hän syöksyi Lumitassua kohden ja tönäisi tämän liikkeelle.

"Juokse!"

Vasta silloin raidallinen oppilas tuntui tajuavan, ja tämä lähti kulkemaan horjuvan näköisesti kallion viertä. Myrkkytassu aikoi seurata tämän perässä, mutta koira oli jo valmis uuteen hyökkäykseen. Hän tunsi, kuinka suuri käpälä osui hänen kylkeensä ja paiskasi hänet kalliota vasten. Isku oli niin kova, että kolli oli vähällä menettää tajunsa. Hän haukkoi henkeä maassa maaten yrittäen saada ajatuksensa selviksi.

Myrkkytassu ei ehtinyt edes yrittää nousemista, kun muriseva koira oli jo hänen luonaan. Hän yritti sähistä sille mutta hänestä tuntui kuin ääntäkään ei tullut hänen suustaan. Hän yritti väistellä koiran kynsiä, joilla se kömpelösti häntä raapi, mutta ei ollut tarpeeksi nopeasti. Hän tunsi voimiensa heikkenevän mutta yritti viimeisillä voimillaan puolustaa itseään raapimalla koiran naamaa. Inahduksesta kolli päätteli osuneensa. Samassa koira kuitenkin heilautti toista etukäpälistään ja toistamiseen paiskasi hänet voimalla kalliota vasten. Kipu lävisti Myrkkytassun kehon ja pimeys ympäröi hänet.

_________________________________________________________

- Satakieli