Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

54. osa

"Murjotustähti ei kuitenkaan halunnut luovuttaa ja pian lähtömme jälkeen hän kertoi kokoontumisessa valheen, että olisimme tappaneet Varjoklaanista pentuja ja lähteneet sen vuoksi. Muistat varmaankin sen kokoontumisen", Myrkkykiemura maukui ja nosti katseensa hetkeksi Lumihuurteeseen, joka nyökkäsi, "kiitos Kuiskaustähden meitä ei kuitenkaan karkotettu valheen takia Myrskyklaanista."

Mustaturkkinen soturi veti nopeasti henkeä ennen kuin jatkoi jälleen:

"Kuvittelin jo, että Murjotustähti ei välitä enää kunnes näin hänet eilen. Hän sanoi, että tulen menettämään kaikki rakkaani ja että se on jo alkanut. En tiedä, mitä hän tarkoitti..."

Hänen äänensä murtui viimeisen maukaisun kohdalla ja hän tajusi hämärästi tärisevänsä kuin lehti tuulessa, kun tiedottomuus ja huoli kumpusivat esille hänen sisältään. Äkkiä hän tunsi lämpimän turkin kylkeään vasten ja Lumihuurteen makea tuoksu ympäröi hänet saaden hänet rauhoittumaan. Kolli painoi kuononsa tämän turkkia vasten antaen itselleen hetkeksi luvan sulkea silmänsä ja hiljaa vain hengittää tämän tuoksua.

"Anna anteeksi Myrkkykiemura, en tiennyt", Lumihuurre kuiskasi ja kaikki epäluulo tämän äänestä ja katseesta oli kadonnut. Myrkkykiemura kuitenkin pudisti päätään.

"Ei se ole sinun vikasi. En ole kertonut tästä muille kuin Kuiskaustähdelle", hän vastasi huokaisten alakuloisesti.

"Miksi et? Muut olisivat voineet ottaa sinut paremmin vastaan", raidallinen soturi ehdotti mutta Myrkkykiemura pysyi vaiti. Hänestä tuntui, että muut olisivat vain kuvitelleet hänen valehtelevan ja etsivän sääliä.

"Kun kuulin, että Tuisketassu oli synnyttänyt, en voinut jättää pentuja Varjoklaaniin, koska olen varma, että heitä olisi kohdeltu siellä yhtä huonosti kuin minua ja Ruotouskoa", hän selitti ja tunsi naaran jännittyvän vierellään. Tämä ei kuitenkaan ehtinyt vastata.

"Mutta se ei muuta mitään", Myrkkykiemura jatkoi nostaessaan päätään ja vangitsi tämän katseen itseensä. Hän tajusi, että oli pitkään torjunut tunteensa, koska oli pelännyt tekevänsä väärin, jos antaisi niiden päästä valloilleen. Nyt hän oli kuitenkin tehnyt valintansa eikä enää halunnut paeta.

"Minä rakastan sinua."

Hänen turkkiaan kuumotti tunnustuksen jälkeen, koska hänen oli aina ollut vaikea puhua tunteistaan, mutta Lumihuurteen kosketus hänen kyljessään sai samalla kylmät väreet kulkemaan hänen kehossaan. Tämän katse pehmeni ja tämä oli vastaamassa jotakin. Yllättäen huoli kuitenkin palasi naaraan silmiin.

"Entä Tuisketassu?" tämä esitti maukaisun, jota Myrkkykiemura olisi viimeiseksi osannut arvata. Tämä oli sanomassa jotakin muutakin mutta hän peitti tämän suun hännällään hiljentääkseen tämän.

"Tuisketassu on osa menneisyyttäni mutta sinä olet osa elämääni nyt", hän vakuutti lempeästi ja sipaisi naaraan poskea hännällään. Tämä värähti hänen kosketuksensa takia ja sen vuoksi hän mietti, mahtoiko tämänkin vatsa olla täynnä lenteleviä perhosia.

Äkkiä hän näki ilkikurisen pilkkeen kohoavan Lumihuurteen silmiin mutta ennen kuin hän ehti tehdä mitään tämä tönäisi hänet kumoon ja loikkasi saman tien perään. Myrkkykiemuralta kesti hetki ennen kuin hän tajusi puolustaa itseään, ja hän yritti työntää toista soturia kimpustaan.

He pyörivät lumessa kunnes kolli antoi Lumihuurteen lopulta voittaa, ja tämä painoi häntä lumeen silmät kirkkaina loistaen eikä luovutusvoitto näyttänyt vaivaavan tätä. Äkkiä raidallinen soturi nojautui lähemmäs ja tämän painimisen takia nopeutunut hengitys kutitti Myrkkykiemuran poskea, kun tämä kuiskasi hänen korvaansa.

"Myrkkykiemura, minäkin rakastan sinua."

**

"Tule, tule", Myrkkykiemura kehotti myyrä hampaissaan pentutarhan sisäänkäynniltä perässään muutaman askeleen päässä tulevalle Lumihuurteella, joka näytti epävarmalta. Tämä oli luvannut tulla hänen mukaansa katsomaan pentuja mutta enää tämä ei näyttänyt niin varmalta suunnitelmasta.

Kun hän oli varma, että tämä kuitenkin seuraisi häntä, kolli pujahti sisään pesään. Hän katsoi ympärilleen ja huomasi Lintupuun puuttuvan. Hän ei kuitenkaan jäänyt ihmettelemään sitä, koska juuri silloin raidallinen naaras astui myös sisälle.

"Tännepäin", hän opasti hiljaisemmalla äänellä ja suunnisti peremmälle pesään kohti sammalien päällä makaavaa Ampiaisaivastusta. Hän nyökkäsi kuningattarelle tervehdyksen ja laski mukanaan tuodun laihan tuoresaaliin tämän eteen. Parempaa ei kuitenkaan ollut tarjolla.

"Toimme sinulle tämän", hän selitti ja kumartui sitten lähemmäs pentuja, jotka nukkuivat sikeästi. Hän silmäili näitä hetken ennen kuin suoristautui vilkaisten taakseen. Lumihuurre tuli askel kerrallaan lähemmäs korviaan luimistaen. Lopulta tämä oli hänen vierellään ja hän tunsi tämän turkin koskettavan omaansa. Naaras kumartui katsomaan pentuja lähempää ja pikkuhiljaa tämän ilme alkoi sulaa.

"He ovat ihania", tämä maukui lumoutuneena ja työnsi kuonoaan vieläkin lähemmäs imien pentujen tuoksua. Kolli ilahtui tämän reaktiosta ja painautui lähemmäs tämän turkkia.

"Eivätkö olekin", hän kehräsi ja sivusilmällä näki Ampiaisaivastuksen räpyttävän silmiään muutaman kerran yllättyneenä.

"Menkäähän siitä nyt. Voitte tulla myöhemmin uudelleen", tämä lopulta tokaisi, kun he olivat katselleet pentuja jo tovin. Tämän naamalla oli kuitenkin hyväntahtoinen ilme tiukasti äänensävystä huolimatta. Lintupuu oli tullut Myrkkykiemuran huomaamatta takaisin pesään ja tämä näytti yllättyneeltä nähdessään tyttärensä mustan soturin seurassa.

"Lumihuurre, mitä sinä täällä teet?" tämä kysyi mutta soturi ei ehtinyt vastata emonsa kysymykseen, koska Ampiaisaivastus hoputti heitä lähtemään maukumalla:

"Menkää nyt. Minä voin kertoa Lintupuulle."

Myrkkykiemura kumarsi kuningattarille ennen kuin astui Lumihuurteen edellä takaisin aukiolle. Koska oli liian kylmä oleskella muuten vain aukiolle, hän otti muutaman askeleen kohti soturien pesää. Hän vilkaisi kysyvästi Lumihuurteeseen, joka loikki ensin hänen rinnalleen ja sitten hänen ohitseen ensimmäisenä sisään soturien pesään.

Myrkkykiemura kiersi pesän reunoja pitkin omalle makuupaikalleen ja tajusi, että pitkästä aikaa hänellä olisi aikaa peseytyä perin pohjin. Lumihuurre istui jo omalla makuupaikallaan pesemässä tassuaan miettivän näköisenä. Kolli ei kuitenkaan kysynyt, mitä tämä mietti vaan alkoi pestä turkkiaan pitkin nuolaisuin. Samassa hän tajusi näkevänsä Lumihuurteen raahaavan sammalvuodettaan häntä kohden.

"Mitä sinä teet?" hän kysyi huvittuneena ja katsoi tätä uteliaasti.

"Vaihdan paikkaa", tämä mutisi keskittyen työhönsä. Mustaturkkinen soturi pudisti päätään naurahtaen mrrau ennen kuin keskittyi taas turkkinsa pesemiseen. Äkkiä hän tunsi toisenkin karkean kielen turkillaan ja kääntäessään päätään kohtasi Lumihuurteen silmät, jotka olivat täynnä lämpöä. Kehräys nousi hänen kurkustaan.

"Nuku vain", kuului lempeä kuiskaus läheltä hänen korvaansa, koska naaras oli ilmeisesti huomannut, että tasaiset nuolaisut saivat hänet uneliaaksi ja hänellä oli vaikeuksia pitää silmiään enää auki. Maukaisun kuultuaan Myrkkykiemura antoi silmiensä sulkeutua ja itsensä hiljalleen vajota uneen.

_________________________________________________________

- Satakieli