Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

10. osa

Myrkkypentu kulki Tillin vierellä, ja he molemmat pysyttelivät vaitonaisina samalla kuitenkin kuulostellen valppaina ympäristöä klaanikissojen varalta. Molemmat saattoivat haistaa heikon vieraille kissoille kuuluvan hajun siellä täällä mutta mitään muuta merkkiä kissoista he eivät kuulleet tai nähneet, vaikka aurinko alkoi jo laskea. Jos haju olisi ollut voimakkaampi, he olisivat voineet seurata sitä, mutta nyt siitäkään ei ollut apua.

Äkkiä muutaman askeleen edemmäs loikkinut Tilli pysähtyi. Myrkkypentu ei ollut katsonut eteensä, koska oli ollut niin uppoutunut omiin ajatuksiinsa, joten hän törmäsi ystäväänsä sihahtaen ärtyneenä.

"Olisit hieman aikaisemmin voinut varoittaa", hän nurisi ja tökkäisi yhä paikallaan seisovaa kollia.

"Anteeksi", tämä maukui hätäisesti mutta kuulosti Myrkkypennusta kaikkea muuta kuin anteeksipyytävältä.

"Mitä nyt? Miksi edes pysähdyit?" hän kysyi ja yritti erottaa edessä jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Hän ei nähnyt mitään mutta haistoi äkkiä inhottavan hajun. Haju oli vielä melko heikko mutta sai hänet silti nyrpistämään kuonoaan. Hän oli oppinut tunnistamaan sen Sulan luona ollessaan. Ukkospolku. Sellainen olisi jossakin lähettyvillä.

"Mennään katsomaan", hän ehdotti ja lähti loikkimaan kohti hajun lähdettä. Hänen ei tarvinnut kulkea kovinkaan kauas, kun hän alkoi jo kuulla hirviöiden mekkalointia, ja pian puiden takana alkoi vilkkua mustasta aineesta tehty ukkospolku.

Astuessaan pois metsän suojista Myrkkypentu saattoi nähdä edessään ukkospolun. Siinä samassa muita suurempi hirviö kulki hänen ohitseen nopeaa vauhtia kiiluvin silmin, ja siitä lähtöisin oleva kova ilmavirta oli kaataa hänet tassuiltaan. Myrkkypentu painautui ruohikkoa vasten silmät kauhistuksesta suurina. Vaikka hän olikin Sulan luona nähnyt ukkospolun ja hirviöitä, hän ei ollut ikinä nähnyt niitä näin läheltä.

"Ai, se olikin vain ukkospolku", Tilli mutisi itsekseen tullessaan hänen viereensä eikä näyttänyt ollenkaan kauhistuneelta, kun hirviö toisensa perään viiletti ohitse.

Hän on asunut minua kauemmin Sulan luona ja kulkenut hänen kotiväkensä mukana hirviöiden sisällä, Myrkkypentu muistutti itseään, jotta ei olisi huutanut ihmetyksestä. Hän nielaisi nopeasti ja nousi sitten hitaasti istumaan, koska ei halunnut näyttää Tillin edessä pelkurilta.

"Mennäänkö katsomaan ukkospolun toiselta puolelta? Meidän täytyy joka tapauksessa yrittää löytää yöpymispaikka, jos emme muita kissoja löydä", hän ehdotti, vaikka ei ollutkaan aivan varma, miten he voisivat ylittää hirviöitä kuhisevan ukkospolun tulematta huomatuiksi, ja tuijotti ukkospolun yli sen toiselta puolelta alkavaa harvaa mäntymetsään. Se ei näyttänyt niin houkuttelevalta kuin lehtimetsä, jossa he olivat kulkeneet koko päivän mutta kannatti heidän ainakin yrittää.

"Seurataan sitä vähän matkaa ja katsotaan, löytyisikö joku parempi ylistyspaikka", hän jatkoi ja koska Tilli ei aikaisemminkaan ollut auttanut päätöksen teossa, ei sitä Myrkkypentu nytkään jäänyt odottamaan vaan lähti tassuttelemaan lähellä metsän reunaa mahdollisimman kaukana ukkospolusta. Hänen takaansa kuuluvista hiljaisista askelista hän saattoi päätellä, että Tilli oli lähtenyt seuraamaan häntä.

Aina hirviön viilettäessä heidän ohitseen ja viiman heilauttaessa heidän turkkejaan, Myrkkypentu säpsähti, vaikka yrittikin näyttää urhealta. Mitä kauemmin he kulkivat, sitä harvemmin hirviöitä alkoi liikkua mutta sitä pelottavammaksi kulkeminen kävi muuten. Hämärä alkoi laskeutua heidän ympärilleen ja hirviöiden silmät alkoivat kiilua yhä kirkkaammin. Kollista tuntui kuin ne etsisivät katseellaan kahta pientä pentua ukkospolun lähellä.

Äkkiä hän kuuli vasemmalla puolella olevasta metsästä rapinaa ja huomasi vasta silloin olevansa hyvin nälkäinen. Hän ei ollut tajunnut syödä ennen lähtöä yhtään mitään, ja siitä oli jo ikuisuus, joten ehkä olisi jo aika yrittää etsiä myös jotakin syötävää. Hän oli juuri lähtemässä äänen suuntaan, kun Tilli pujahti hänen ohitseen puskan läpi.