Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

9. osa

Myrkkypentu heräsi auringon säteisiin, jotka leikkivät hänen mustalla turkillaan lämmittäen mukavasti. Hän haukotteli uneliaasti mutta väsymys oli hetkessä tiessään, koska hän tajusi, mikä teki päivästä erikoisen. Tänään hän lähtisi etsimään oikeaan kotiaan. Tilli aikoi edelleen tulla hänen mukaansa eikä ollut muuttanut mieltään kuten musta kolli oli ajatellut.

Hän nousi istumaan ja ravisti turkkiaan. Kesken liikkeen hän kuitenkin pysähtyi, koska tunsi katseen niskassaan. Hän kiepahti ympäri ja näki Tillin, joka istui häntä siististi tassujen ympärillä vähän matkan päässä. Tämän naamalla oli odottava ilme.

"Heräsithän sinä sentään. Olen ollut hereillä auringonnoususta lähtien ja odottanut sinunkin heräävän", tämä maukui tyynellä äänellä mutta Myrkkypentu ei voinut olla huomaamatta tämän jännittynyttä olemusta. Kollin luunvalkea turkki oli hieman normaalia pörröisempi ja tämän vihreät silmät olivat kirkkaat.

Myrkkypennusta tuntui, että tämä oli arvannut hänen ajatuksensa, koska käänsi katseensa sivuun. Hän ei kuitenkaan voinut olla varma, kun huomasi tämän katsovan Sulkaa kohden.

"Hänet voisi varmaankin herättää", Tilli ehdotti hiljaa ja musta kolli huomasi tämän äänessä pienen särähdyksen arvellen sen johtuvan surusta.

"Olet oikeassa", hän vastasi ja tassutteli pehmeästi Sulan luokse koskettaen tätä aluksi varovasti kuonollaan.

"Herätys", hän maukui lempeästi ja kosketti nyt tassullaan naaraan kylkeä. Tämä avasi hieman silmiään mutta sulki ne heti, kun huomasi Myrkkypennun edessään. Hänestä tuntui, että tämä yritti hautautua hetkeksi vieläkin syvemmälle pehmusteisiin ennen kuin nousi hetken kuluttua istumaan. Kolli ei ollut maininnut sanallakaan lähtöä muutamaan päivään, koska oli halunnut antaa Sulan miettiä asiaa itsekseen. Nyt hänen oli kuitenkin otettava asia taas esille.

"Me...", hän aloitti mutta valkoinen naaras heilautti häntäänsä hiljentääkseen hänet.

"Tiedän, mitä aiot sanoa", tämä aloitti rauhallisella mutta surun kuultamalla äänellä ja siirsi katseensa Tillistä Myrkkypentuun, "ymmärrän nyt paremmin, miksi lähdet. Minusta on kuitenkin hyvä, että et joudu lähtemään yksin. Kukaan ei voisi olla sinulle parempi ystävä mukaan kuin Tilli."

Musta pentu joutui hetken sulattelemaan sijaisemonsa sanoja, koska oli kuvitellut tämän vielä anelevan heidän jäävän. Hän oli kuitenkin hyvillään, että tämä kertoi ymmärtävänsä häntä.

"Kiitos Sulka", Myrkkypentu maukui ja painoi mustan turkkinsa tämän valkoista turkkia vasten hetkeksi. Irtauduttuaan naaraasta kyljestä hän siirtyi hieman sivumpaan, kun Sulka meni hyvästelemään poikansa. Hän kuuli tämän naukuvan jotain mutta ei erottanut sanoja. Lopulta hän huomasi Tillin katsovan häntä kysyvästi ja hän nyökkäsi kertoen olevansa valmis.

"Minä saatan teidät aidalle", Sulka lupasi ja lähti Myrkkypennun ihmeeksi ihmeellisen määrätietoisesti kollien edellä kävelemään kohti luukkua. Kollipentu meni tämän perässä ulos ja oli törmätä valkoiseen naaraaseen, joka oli jäänyt melkein suoraan luukun eteen seisomaan. Viime hetkellä hän sai pysähdyttyä epämääräisesti älähtäen. Hän ei kuitenkaan ehtinyt varoittaa Tilliä, vaan tämä rysähti hänen päälleen loikatessaan luukun kautta ulos.

"Pois päältäni senkin tyhmä karvapallo", Myrkkypentu sihahti ja kömpi jaloilleen, kun toisen kollin paino oli hävinnyt hänen päältään. Hän ravisti turkkiaan nopeasti ennen kuin katsahti Sulkaan, joka katsoi heitä hivenen huvittuneena ennen kuin lähti tassuttelemaan nurmikkoa pitkin kohti valkoista aitaa.

Ainoastaan Sulka oli ehtinyt loikata aidan päälle, kun heidän kotiväkensä pesältä alkoi kuulua hätäisi maukaisuja ja juoksuaskelia. Myrkkypentu arveli äänien kuuluvan Tillin sisarille Siivelle ja Kukalle, jotka hetkeä myöhemmin rynnistivätkin ulos pesästä. Nämä pysähtyivät melkein täsmälleen samaan aikaan pesän ulkopuolelle mutta lähtivät juoksemaan aitaa kohden huomatessaan Myrkkypennun ja toiset kaksi kissaa sen luona.