Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

72. osa

Myrkkykiemura makoili aukion reunalla varjoissa, piilossa auringon säteiltä. Hän avasi suunsa haukotukseen ja nuokkui unen ja valveen rajalla. Huutotassun kuolemasta oli kulunut jo ainakin puoli kuuta, ja hän oli vältellyt nukkumista öisin aina viimeiseen asti peläten näkevänsä saman painajaisen tämän kuolemasta yhä uudelleen.

Hänen helpotuksekseen kukaan ei ollut ainakaan ääneen syyttänyt häntä oppilaan kuolemasta, eikä Onnentassu ollut kieltäytynyt jatkamasta koulutusta hänen kanssaan. Hän ei kuitenkaan ollut voinut olla huomaamatta, kuinka etäinen hänen oppilaansa oli, minkä takia tämä teki yhtenään paljon virheitä. Myrkkykiemura kuitenkin ymmärsi eikä halunnut painostaa tätä liikaa. Tämä vaikutti myös yksinäiseltä, koska oli tällä hetkellä klaanin ainoa oppilas.

"Isä!" Myrkkykiemura oli ollut juuri nukahtamaisillaan, kun hän hämärästi tajusi kuulevansa tutun äänen kutsuvan häntä. Kahdet nopeat tassunaskeleet tulivat lähemmäs ja silmiään väsyneesti räpytellen hän nosti päänsä tassuiltaan nähdäkseen, kuinka Vieraspentu ja Arpipentu jarruttivat hiekkaa tassuillaan lennättäen hänen eteensä.

"Mikä hätänä?" hän kysyi vääntäytyessään istumaan ja ravisti päätään karkottaakseen väsymyksen mielestään. Katsoessaan pentujaan hän näki näiden innosta pörröllä olevat turkit ja kirkkaina sädehtivät silmät ja arveli jo tietävänsä, mitä nämä olivat tulleet kertomaan.

"Kuiskaustähti aikoo nimittää meidät pian oppilaiksi", Vieraspentu ilmoitti innosta värisevällä äänellä kuten Myrkkykiemura oli arvellutkin, ja hän katsoi lähes itsensä näköistä pentua huvittuneena. Heidän ainoa eronsa oli silmät, sillä kollipentu oli perinyt emonsa siniset silmät.

"Kai sinusta tai Lumihuurteesta tulee meidän mestarimme?" Arpipentu tivasi mutta pentujen pettymykseksi hänen täytyi pudistaa päätään.

"Minulla on jo oppilas enkä usko Lumihuurteen pystyvän ottamaan tällä hetkellä oppilasta. Kuiskaustähti varmasti valitsee teille sopivat mestarit", hän lohdutti ja siirsi katseensa pentutarhalle, jonka sisällä näkyi liikettä, "tietääkö Ampiaisaivastus jo?"

"Tietää, Kuiskaustähti kävi ensimmäisenä kertomassa hänelle", Vieraspentu selitti ja jatkoi sitten tivaten vaativasti, "miksei Lumihuurre voisi olla meidän mestarimme?"

"Hän siirtyy varmasti pian pentutarhaan", Myrkkykiemura selitti kärsivällisesti ja hetken kaksi silmäparia tapitti häntä hiljaa. Ennen kuin kumpikaan pennuista ehti kuitenkaan sanoa mitään, hän kehotti lempeästi:

"Menkäähän nyt takaisin Ampiaisaivastuksen luokse. Hän haluaa varmasti auttaa teitä valmistautumaan nimitykseen."

Kerrankin kaksikko nousi mukisematta ja lähti kiiruhtamaan samaan suuntaan, josta he olivat äsken tulleet. Muutaman askeleen jälkeen Arpipentu kuitenkin pysähtyi ja kääntyi vielä katsomaan isäänsä huolestuneena.

"Pääsemmehän edes sinun kanssasi metsästämään ja partioimaan, vaikka sinusta ei tulekaan meidän mestariamme?" tämä kysyi.

"Aivan varmasti heti kun on aikaa", musta kolli lupasi ja vastaus näytti miellyttävän pentua, koska tämä kääntyi mielissään jatkamaan matkaa ja vipelsi veljensä perään. Myrkkykiemura katsoi pentujen perään ja tunsi ylpeyden pistoksen rinnassaan.

**

"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanikokoukseen", Kuiskaustähden kutsu kuului Suurkiven laelta. Myrkkykiemura oli odottanut klaanikokousta siitä asti, kun hänen pentunsa olivat tulleet kertomaan nimityksestä, ja kuullessaan kutsun hän tassutteli paikalleen Suurkiven juurelle.

Hän näki Ampiaisaivastuksen astuvan ulos pentutarhasta perässään tarmokkaasti marssivat Arpipentu ja Vieraspentu. Näiden turkit oli suittu kiiltäviksi ja nämä asettuivat istumaan sijaisemonsa viereen silmät innostuksesta pyöreinä. Myrkkykiemura oli jälleen kiitollinen myrskyklaanilaisnaaraalle siitä, että tämä oli suostunut hoitamaan pentuja ja kohdellut näitä kuin omiaan.